Seppelpartion lähettäminen Talvisodan syttymisen muistotilaisuudessa 30.11.2024 Jyväskylässä

Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen alkoi 85 vuotta sitten, 30. marraskuuta 1939. Puna-armeijan tykistö avasi tulen Karjalankannaksella kello 6.50. Kello 9 Viipurissa annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Ensimmäisen päivän aikana Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomessa 16 paikkakuntaa, muun muassa Helsinkiä kahdesti. Talvisota oli syttynyt.

Sodan seuraukset näkyivät heti kaikkialla maassamme. Tuhansittain karjalaisia pakeni kotiseuduiltaan sotaa. Evakkoja saapui myös Jyväskylän seudulle. Viipurin maaseurakunnan kirkkoherra Lauri Helle kirjoitti raportissaan tuomiokapitulille: ”Joulukuussa 1939 siirrettiin väestö junalla Jyväskylään ja sieltä edelleen valtaosa lotjilla Päijännettä pitkin Muurameen, Korpilahdelle ja Jämsään ja pienempi osa Petäjäveden kautta rautateitse ja kuorma-autoilla Koskenpäähän. Oli todella suuri Jumalan varjelus, että näinä päivinä oli sumuinen ja pyryinen ilma, että lentokoneet eivät päässeet Päijänteellä yllättämään tätä muutenkin ahtaalla olevaa joukkoa. Myöhemmin siirrettiin osa Korpilahdelle ja Jämsään sijoitetusta väestä Kuhmoisiin.” (Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949, s 180).

Ihantalan kirkkoherra Yrjö Suomi Huolila puolestaan kertoi, että ”Viipurin evakuoimisen jälkeen tuli ihantalalaisille vuorostaan lähtö kodittomuuden taipaleelle. Ikimuistoiseksi muodostui varmaan joulukuun 12. päivä 1939. Koko kylä oli koolla Ihantalan mäellä. Vanhukset, äidit ja lapset sulloutuivat nyytteineen autoihin, jotka kuljettivat heidät Kavantsaaren asemalle, mistä alkoi rautatiematka kauas Jyväskylän seuduille asti. Äidit koettivat tyynnyttää itkeviä lapsiaan. Vanhukset odottivat hiljaisina vuoroaan. Sydämissä oli viiltävää tuskaa, jota vaieten kannettiin. Luoja yksin näki nuo pisarat, jotka silmistä pimeän peitossa putosivat. Elämä oli kovaa, mutta nöyrä alistuminen kirkasti kaiken sisäisen tuskan ihailtavan kauniiksi rauhallisuudeksi.” (Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949, s 27–28).

Näistä tapahtumista on kulunut 85 vuotta. Olen monesti pohtinut, miten meitä edeltäneet sukupolvet jaksoivat tinkimättömästi puolustaa isänmaatamme ja käydä sodan kauheuden läpi. Suotta ei puhuta talvisodan hengestä ja ihmeestä.

Kansamme henkisenä selkärankana oli kristillinen usko. Kaiken ahdistuksen ja pelon, epätoivon ja toivottomuuden keskellä toteutui rintamalla, evakkomatkalla ja kotirintamalla se, josta Ihantalan kirkkoherra kirjoitti: ”Sydämissä oli viiltävää tuskaa, jota vaieten kannettiin. Luoja yksin näki nuo pisarat, jotka silmistä pimeän peitossa putosivat.” Kaikki oli mennyt ja tulevaisuudesta ei ollut tietoa. Mutta Luoja näki pimeässä putoavat kyyneleet. Siinä toteutui Raamatun lupaus: Jumala on itse sanonut: – Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: – Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voisi ihminen minulle tehdä? (Hepr. 13:5–6).

Nyt olemme saaneet elää kahdeksan vuosikymmentä rauhan aikaa. Rauha ei ole itsestäänselvyys. Siitä saamme kiittää veteraanisukupolvia. Maksettu hinta on ollut kova; se näkyy sankarihautausmaillamme. Jälleen maailman tapahtumat pelottavat ja tulevaisuus huolestuttaa. Tänään saamme luottaa samaan lupaukseen kuin meitä edeltäneet sukupolvet 85 vuotta sitten: ”Jumala on itse sanonut: – Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” Tämä rohkaisee meitä tuntemattoman tulevaisuuden edessä.

Samalla tehtävämme on muistaa edeltäneitä sukupolvia, kunnioittaa heidän työtään ja uhrauksiaan sekä vaalia heidän muistoaan. Se on sitä tärkeämpää, kun sodan kokenut sukupolvi väistyy vähitellen pois. Tänään me täytämme tätä velvollisuuttamme, kun lähetämme seppelpartiot sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille Jyväskylän Vanhalle hautausmaalle. Heidän elämänsä ja työnsä on velvoittava esimerkki tinkimättömästä vastuunkantamisesta isänmaamme hyväksi ja sen vapauden puolesta. Heidän uhrinsa ei saa unohtua eikä muistonsa himmetä.

Seppelpartiot! Lähtekää ja viekää seppeleiden myötä kiitoksemme ja kunnioituksemme osoitus Karjalaan jääneille vainajille ja sotiemme sankarivainajille heidän työstään ja taistelustaan kotiseutujemme ja isänmaamme hyväksi.

Seppo Häkkinen
piispa emeritus