Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin puhe Karjalaisilla kesäjuhlilla Mikkelissä 16.6.2024
Olli Rehn. Kuva: Leena Louhivaara.
Juhlapuhe: Uudistuva karjalainen perintö
Arvoisa juhlakansa, kalliit karjalaiset, hyvät ystävät,
Kiitos kutsusta tänne karjalaisten kesäjuhlille – minulle on suuri ilo ja kunnia juhlia kanssanne karjalaista perintöä ja kulttuuria!
Samoin kiitos hienosta kulttuuriohjelmasta. Veeti Tarvaisen soitto sai jalat vipattamaan ja kädet hakkaamaan. Johannes ja Kyllikki puolestaan olivat näytelmäkappaleessa oikein uskottavia – tunsin heidät hyvin ja uskallan sanoa ystäviksenikin. Vaikka Johanneksen juttuihin viitaten, ei ”näillä lakeuksilla” olekaan totuttu pilkkaamaan Suomen Pankin kolmanneksi pitkäaikaisinta eteläsavolaista pääjohtajaa – enkä tarkoita Erkki Liikasta tai meikäläistä, vaan sitä toista tohtoria!
On hienoa, että mie ja sie kaikuvat kotoisasti täällä Mikkelissä, kotikentälläni – kirjaimellisesti, sillä sitä viereinen Raviradan vihreä nurmi oli minulle vuosikaudet. Juhlallanne on muuten huomattavan vauhdikkaat olosuhteet, sillä Mikkelin ravirata on tunnetusti maailman nopein – Charme Asserdalista Varenneen, Evartista Hierro Bokoon.
Mutta mikä onkaan se voima, joka saa vuodesta toiseen tuhatmäärin karjalaisia kokoontumaan yhteisille juhlille? Karjalaisia yhdistää samat karjalaiset juuret ja poikkeuksellisen vahva yhteenkuuluvuuden tunne, joka on luonut valtavasti sosiaalista pääomaa, koko Suomessa.
Karjalan liitto ja sen jäsenjärjestöt syntyivät aikoinaan polttavaan tarpeeseen. Haluttiin pitää yhteyttä saman pitäjän tuttuihin ja laajemminkin ihmisiin, joiden kanssa jouduttiin jakamaan yhteinen kohtalo kodin ja kotiseudun menetyksen jälkeen. Karjalaiset halusivat olla aktiivisesti itse mukana päättämässä talvisodan jälkeen omista asioistaan. Valtioneuvos, heimopäällikkö Johannes Virolainen määrittelikin liiton osuvasti ”itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestöksi”.
Euroopassa eletään nyt epävakauden aikaa. Joudumme todistamaan kotisohviltamme Ukrainan ja Gazan sotia, ihmisten pakoa sotien jaloista turvallisiin maihin. Tämän päivän pakolaisuutta on välillä verrattu karjalaisten evakuointiin. Kärsimys on yhteistä, mutta asetelma toinen.
Karjalaiset ovat suomalaisia, jotka joutuivat toisen maailmansodan seurauksena vastoin tahtoaan jättämään kotiseutunsa. Siirtoväen osuus Suomen asukasluvusta oli yli 10 prosenttia, joten karjalaisten sijoittaminen uusille asuinsijoille oli valtaisa operaatio, joka onnistui vain kansakunnan yhteisen tahdon ja voimanponnistuksen ansiosta.
Tästä syntyi siirtokarjalaisten historia, joka on historiankirjoituksessa vakiintunut kuvaamaan evakuointia uusille asuinsijoille. Karjalaiset evakuoitiin oman isänmaansa muille alueille. Karjalaisten elämä muuttui, mutta se jatkui – itsenäisessä Suomessa. Olkoonkin, että sopeutuminen uusille asuinsijoille ei ollut aina helppoa. Tilaa ei tahtonut kaikissa majataloissa löytyä. Aika ja karjalaisten sopeutuvaisuus ovat onneksi silottaneet nämäkin kokemukset. Karjalaiset ovat selviytyjiä.
Omat karjalaiset juureni sijoittuvat Karjalan kannakselle, Uudellekirkolle, josta Irja-mummini os. Sinkko oli kotoisin. Sodan aikana hän työskenteli varuskorjaamolla lähellä kotiaan ja avioitui sodan jälkeen pappani, kersantti, taksiyrittäjä Viljo Valjakan kanssa täällä Mikkelissä. Avioliitto oli Ville-papan toinen, sotaromanssia esiintyi kuulemma sekä Savossa että Karjalassa. Näin kirjoitti Ville-pappani evakkoon karjalaistyttö Irjalle, kesäkuun lopulla pian Viipurin menettämisen jälkeen, ”siellä jossain”:
”Olen nyt heinäladossa, rupesin heti Sinulle kirjoittamaan, kun sain osoitteestasi tietoa. Nyt kun luonto on kauneimmillaan, ja voisi nauttia tästä ihanasta Suomen luonnosta, niin sodan ankara valta murskaa kaiken kauniin aivan säälimättä, mitä vain kohdalle sattuu. Kyllä minä ymmärrän teidän kohtalonne, jotka olette joutuneet lähtemään pois kotitantereiltanne, kohti teitä tuntemattomia. Minä juuri eilen sanoin meidän pojille, että minkä takia luoja on suuttunut karjalaisiin, että aina raskaimman kuorman ja kohtalon laittaa heidän kannettavakseen, meidän Sisä-Suomessa asuvienkin pahojen tekojen takia.”
Kovia aikoja, kauniita sanoja. Minulle jäi hieno muisto. Irja-mummi hoiti minua nassikkana – molemmat vanhempani olivat tiiviisti työelämässä – ja muistan lämmöllä hänen inhimillistä huolenpitoaan ja sitä, miten aktiivisesti hän aina vaali karjalaista henkeä ja kulttuuriperintöä.
Hyvät ystävät,
Karjalasta piti liian kauan vaieta ja tuolloin perustettiin Käki-, Säkki- ja Lumi-säätiöitä, kun alkuperäisiä pitäjänimiä ei voitu mainita, ettemme loukkaisi uusia Karjalan isäntiä. Nyt ei tarvitse. Mutta kotiseutumatkailun portit ovat sulkeutuneet. Monet paikalliset karjalaisten seurojen yhteistyökumppanit on leimattu ulkomaisiksi agenteiksi.
Vauraan Karjalan ja Suomen kansainvälisimmän kaupungin Viipurin menetys oli suuri menetys koko Suomelle. Niistä raskaista lähtökohdista ryhdyttiin kuitenkin nostamaan Suomea läntisten sivistysmaiden joukkoon, ja siinä onnistuttiin. Karjalaiset olivat jälleenrakennustyössä mukana uusilla asuinsijoilla, joilla he – avoimina ja sosiaalisina ihmisinä – sijoittuivat nopeasti erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin.
Talvisodan jälkeen keväällä 1940 tasavallan presidentti Kyösti Kallio lausui Karjalan liiton perustamiskokouksen osanottajille näin:
”Rakentakaa yhteisymmärryksessä silvottua kotiamme. Te voitte myös hajallaan asuvina rikastuttaa kokonaisuutta, siirtää luonteenne parhaimpia ominaisuuksia heimoveljiemme keskuuteen, joihin jo kansallishenki, samat sukujuuret ja hengen yhteys teitä yhdistää. Pääasia on, että me kaikki tunnemme olevamme suomalaisia, joista jokainen sen heimo täydentää toistaan ja luo kokonaisuuden, jolla on oma paikkansa itsenäisten kansojen joukossa.”
Tänään Suomen-puoleinen Karjala ja koko Itä-Suomi ovat jälleen isojen haasteiden edessä. Itä-Suomen elinvoima on mitä suurimmassa määrin koko Suomen turvallisuutta koskettava kysymys. Aluetta ei saa jättää tyhjeneväksi seuduksi arvaamattoman naapurin viereen.
On kaikkien suomalaisten etu, että itäisessä Suomessa on vireää yritystoimintaa, toimivat liikenneyhteydet ja uutta sukupolvea huolehtimassa alueen elinvoimasta. Yhteistä Suomea rakennetaan korvien välissä. Kotitalomme kunnossapito vaatii kokemusta yhdessä jaetusta Suomesta, niin Savosta ja Karjalasta aina Stadiin, Lappiin ja Pohjanmaalle kuin myös eritaustaisten suomalaisten kesken.
Vaikeassa kansainvälisessä tilanteessa on tärkeä pysyä kansallisesti yhtenäisenä. Vastakkainasettelu ei ole Suomelle hyväksi. Juuri Suomen tähden meidän on puolustettava tasavaltalaisia arvoja – ihmisarvoa, yhdenvertaisuutta, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Nämä arvot ovat perusta, joille kotitalomme Suomi on rakennettu. Niiden pohjalta rakennamme kansallista eheyttä ja henkistä lujuutta, ja maanpuolustustahtoa. Kun niistä pidetään kiinni, Suomi kyllä pärjää.
Hyvät karjalaiset,
Karjalasta on syytä puhua, jotta me suomalaiset muistaisimme Karjalan rikkaan ja arvokkaan historian osana Suomen historiaa.
Karjalaisuuden tulevaisuuden kannalta avainkysymys on, mitä se merkitsee tämän päivän nuorille aikuisille, joille karjalaisuus on ollut isovanhempien muisteluksia ja murretta, karjalanpiirakoita, juhla- ja ruokaperinnettä. Ovatko milleniaalit tai Z-sukupolvi identiteetiltään karjalaisia, kun se ei ehkä enää kasva maantieteellisestä kotiseudusta, vaan monista muista, pitkälti vaihtuvista kulttuurisista tekijöistä?
Tämän päivän karjalaisuuden kohtaa monissa eri verkkoyhteisöissä, jossa etsitään juuria ja kokoonnutaan saman ajattoman kulttuurin ympärillä. Karjalaiset järjestöt eivät olekaan enää yksin perinneyhdistyksiä, vaan aktiivisia, karjalaisuutta sen kaikissa muodoissaan ylläpitäviä yhteiskunnallisia toimijoita.
Karjalaisuus osoittaa monisatavuotisena kulttuurina voimansa niin kansallisen kulttuurin kulmakivenä kuin väriläikkänä monikulttuurisessa Euroopassakin. Karjalaisuus näkyy kaikkialla Suomessa ja siinä on jotain tuttua kaikille – niillekin, joilla ei Karjalassa sukujuuria ole.
Monet tutkimukset ovat osoittaneet karjalaisten olevan lähtökohdiltaan suvaitsevaisia ja muita kulttuureja ymmärtäviä ihmisiä. Karjalaiset ovat ottaneet vastaan vaikutteita milloin idästä, milloin lännestä. Elämä kulttuuripiirien rajalla ei ole ollut aina helppoa. Suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuuden ymmärtämistä tarvitaan nyt jos koskaan, kun ajat muuttuvat. Näissäkin asioissa on hyvä karjalaisten näkyä ja kuulua.
Hyvät karjalaiset ystävät,
Nämä juhlat ovat korvaamattomia, arvokkaita näyteikkunoita karjalaisuuteen. Minun viestini teille on tänään: olkaa historian muisti, kansakunnan unilukkari, modernin suomalaisen hengen ja kulttuurin rakentaja.
Älkää pitäkö karjalaisuuden kynttilää vakan alla, vaan olkaa ylpeitä siitä. Juuri nyt meillä ja muualla on iso tarve karjalaisille arvoille: lähimmäisenrakkaudelle, yhteisöllisyydelle, tulevaisuudenuskolle!
Näillä sanoilla oikein hyvää karjalaista juhlamieltä ja mukavaa kesää kaikille! – Kiitos!
Olli Rehn
Suomen Pankin pääjohtaja