Karjalaiset kesäjuhlat Hämeenlinnassa 14.-16.6.2019

Juhlapuhe Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlassa 16.6.2019
Professori Karl-Erik Michelsen

Hyvät juhlavieraat

Karjalaisuus on osa minua jo pitkältä aikaa ja mitä enemmän ikää tulee, sitä läheisemmäksi karjalaisuus on tullut minua. Oma karjalainen historiani sijoittuu 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle Viipuriin, jonka monikulttuurisessa yhteisössä kohtasivat Tanskasta, Venäjältä ja Suomesta tulleet esivanhempani. Nyt tämä kiehtova historia on palannut elämääni vanhoissa valokuvissa, esineissä ja muistoissa. Karjala ei ole enää piilossa kenkälaatikossa, vaan se on saanut omat arvoisensa paikkansa talon arjessa.

Juhlapuheiden teemaksi valitaan usein Karjalan ja karjalaisuuden dramaattiset puolet eli sodat, Karjalan menetys ja pakolaisuus. Monelle ulkopuoliselle tämä on se kuva Karjalasta ja karjalaisuudesta, joka on helppo tunnistaa. Eli hiekkateitä vaeltavat evakot ja Karjala, joka on muuttunut muistojen maaksi.

Mutta karjalaisuus on tietysti paljon enemmän. Lyhyt dramaattinen ajanjakso 1940-luvulla muutti monen karjalaisen elämää, mutta historian pitkässä juoksussa vastaavia dramaattisia hetkiä on ollut monia. Kaikki ne ovat jalostaneet karjalaisuutta ja luoneet sille omantakaisen historian ja identiteetin.

Ja kaikista näistä kokemuksista huolimatta, Karjala ei ole kadonnut minnekään. Se on edelleen elinvoimainen, sillä on vahva heimoidentiteetti ja perinteet, jotka kantavat sukupolvien yli. Mikä muu heimo Suomessa saisi koottua kannattajia kesäisenä viikonloppuna yhteen juhlimaan omaa heimoa ja omaa kulttuuria? No, ehkä voisimme antaa saman kunnian pohjalaisille.
Karjala on siten oma ihmeellinen kokonaisuus, joka ei suostu kuolemaan, vaikka sille on julistettu useita kuolemantuomioita. Karjalaisuus on tarttunut meihin ja kulkee meidän mukanamme, minne sitten päätämmekin mennä. Karjala on täällä tänään, mutta Karjala on myös kaikkialla Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella.

Karjala on myös vahva brändi. Kun Suomi jälleen kerran juhli jääkiekon maailmanmestaruutta, markkinatutkijat ottivat selvää kannattajien makutottumuksista. Naiskannattajat, joita on nykyään jatkuvasti enemmän, nauttivat kuohujuomaa. Mieskannattajat, jotka muutenkin ovat perinteisempiä, seurasivat peliä huurteinen oluttuoppi kädessään. Ja kuinka ollakaan, noissa tuhansissa tuopeissa kuohui tietysti Karjala-olut.

Mistä sitten tunnistaa karjalaisen? Jos katselemme ympärillemme, karjalaiset ovat kuten muutkin suomalaiset. Olen joskus toivonut tosi-TV-ohjelmaa, jossa kilpailijoiden pitäisi tunnistaa eri heimojen edustajia eli kuka on karjalainen, savolainen tai hämäläinen. Löytyisikö ihmisistä selkeitä eroja, joilla heimonsa edustajat erottuisivat toisistaan?

Pyydetään avuksi karjalaisuuden tuntijaa, Lappeenrannan omaa Isä Camilloa eli rovasti Matti J. Kurosta. Hänen on mielestäni määrittänyt erityisen hienosti karjalaisen naisen. Kurosen mukaan karjalainen nainen on ”hetipuheinen” eli hän puhuu ensin, ja ajatus seuraa puhetta sopivassa järjestyksessä. Tämä on erityinen piirre, jota tuskin löytää muista heimoista.

Karjalainen mies on puolestaan helpompi määrittää sen mukaan, mitä hän EI ole. Karjalainen mies ei ole liian tärkeä, hän ei piittaa muodollisuuksista, eikä hän kuunnoita jäykkiä auktoriteetteja. Jos Antero Rokka edusti karjalaista miestä fiktiivisessä hahmossa, niin sellainen hän varmaan on. Hän on suora, hauska, iloinen, välitön ja utelias.

Kodin kuvalehti listasi 13 syytä, miksi jokaisen meistä kannattaa valita puolisokseen karjalainen nainen tai mies. En ryhdy luettelemaan koko listaa, mutta koontina voisi sanoa, että karjalaista suosii parinvalinnassa se, että hän osaa keskustella, vaihtaa ajatuksia, olla välitön ja ystävällinen ja tietenkin erityisen vieraanvarainen. Jos valitset karjalaisen puolison, hänen seurassaan ei tule hiljaista hetkeä eikä pöydästä tarvitse koskaan lähteä nälkäisenä pois. Karjalainen puoliso on myös loputtoman utelias ja erinomainen seuranpitäjä. Keskusteluun tuskin syntyy kiusallisia taukoja, mutta jos niin sattuisi käymään, karjalainen kyllä löytää uuden tarinan, josta juttu jatkuu.

Karjalan Liitto on tehnyt erinomaisen valinnan, kun se on päättänyt pitää kesäjuhlat täällä Hämeen sydänmailla eli Hämeenlinnassa. Ehkä Liiton johdossa on luettu Topeliuksen Maamme-kirjaa, jossa todetaan näin, ”Suomen kansa on puun kaltainen, joka levittää juuriansa maahan. Suurimmat ja voimallisimmat juuret ovat kaksi heimolaista, mutta kauan erillään ollutta kansakuntaa, jotka nyt ovat yhdistyneinä, nimittäin Karjalaiset ja Hämäläiset. Karjalainen on solakka-ruumiinen, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja elävät, siniset silmät. Hämäläisen rinnalla on Karjalainen enemmän avomielinen, ystävällinen, liikkuva ja toimelias, mutta myöskin enemmän puhelias, kerskaavainen, utelias ja pikavihainen.”

Voimme siis vaan toivoa, että Topelius katselee pilvenreunalta tätä juhlaa, johon ovat nyt kokoontuneet hämäläiset ja karjalaiset, mutta toki myös muiden heimojen edustajat. Jos katsomme ympärillemme, näemme sulassa sovussa Niskavuorelaista jykevyyttä ja päättäväisyyttä, ehkä hienoista hitautta ja harkitsevaisuutta, mutta myös viisautta ja sivistystä. Toisaalta näemme ja kuulemme karjalaisuutta, joka Topeliusta lainaten on ”juurikuin päivänpuoli Suomen kansasta: avomielinen, kohtelias, vilkas ja kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin lapsi, ei kuitenkaan ilman suomalaisen itsepintaisuutta, mutta herkäs oppimaan ja varustettu lahjoilla, jotka ainoastaan tarvitsevat hyvää kasvatusta, joka asettaisi hänet kansansa parhaiden sekaan.”

Mikä Karjalasta ja karjalaisuudesta tekee siten niin eriskummallisen? Jos katsomme Karjalan menneisyyttä, voi tietysti pitää pienenä ihmeenä, että karjalaisia pidetään Suomen kansan iloluonteisina edustajina. Voisi hyvinkin luulla, että karjalaisten kärsimät kovat kokemukset eli sodat ja pakolaisuus, ovat sammuttaneet iloisuuden ja tehneet karjalaisista juroja ja katkeria. Karjalaisilla varmaan olisi oikeus katkeruuteen ja vihaan. Kukapa tykkäisi siitä, että heiltä riistetään kotiseutu, kodit ja kaikki se, minkä varaan elämä on rakennettu.
Mutta siitä huolimatta puhe solisee lakkaamattomana virtana, nauru raikuu ja iloisia ilmeitä näkyy joka puolella. Karjalaisia ei tunnu hiljentävän mikään eikä karjalaista iloa sammuta tuonkaan mittaluokan vastoinkäymiset. Eli kyseessä täytyy olla jokin perinpohjaisen aito, muuttumaton ja jopa geeneihin asti ulottuva ilmiö.

Karjalaisen identiteetin tunnuspiirre on musta ja punainen eli ristiriidat ja niistä muodostuvat kummallinen kokonaisuus. Karjalainen identiteetti on rakentunut monien paineiden alla ja se on kiehunut kypsäksi maailmanhistorian kuumissa keitoksissa. Karjalan kohtalona ja sen rikkautena on maantieteellinen sijoittuminen idän ja lännen risteyskohtaan. Ne ovat tuoneet mukanaan monta murhetta, mutta myös monipuolisia kulttuurivaikutteita ja ilmiöitä, jotka ovat risteytyneet omaleimaiseksi karjalaiseksi kulttuuriksi.
Suomi saa pian vastuulleen Euroopan unionin puheenjohtajuuden. Poliitikkojen mukaan Suomi aikoo olla aloitteellinen ja osoittaa olevansa kokoaan suurempi vaikuttaja Euroopassa. Toivotaan onnea.

Jos rakennamme tästä aasinsillan Karjalaan ja karjalaisuuteen, voisimme hyvin ajatella, että Karjala on ollut ja on edelleen kokoaan suurempi vaikuttaja Suomessa. Sodan jälkeen toteutunut massiivinen pakolaisaalto oli hämmentävä kokemus jo muutenkin pahasti kärsineessä Suomessa. Lopputulos oli kuitenkin vieläkin hämmentävämpi. Lähes puoli miljoonaa karjalaista asutettiin ja kuten nykyään sanotaan kotoutettiin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tämä on jo tuttu tarina, eikä sitä tarvitse tälle yleisölle tarkemmin kertoa. Kuitenkin karjalaisten levittäytyminen eri puolille Suomea ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on erittäin ajankohtainen kysymys. Se tarjoaa mallin sille, miten erilaiset ihmiset ja erilaiset kulttuurit sopeutuvat yhteiselämään, joka on tuonut rikkautta, rakkautta ja vaurautta koko yhteiskunnalle. Karjalaisten kotouttaminen ei hävittänyt karjalaista identiteettiä, vaan jalosti sen uudelle tasolle, jota ei ehkä olisi tapahtunut, jos elämä olisi jatkunut ennallaan.
Karjalaiset ovat kantaneet huolta siitä, mitä karjalaisuudelle tapahtuu tulevaisuudessa? Tunnistavatko nuoret sukupolvet itsensä karjalaisiksi ja pitävätkö he yllä heimoperinteitä. Voiko karjalaisuus elää nykyisessä urbaanissa ympäristössä, jossa käki ei enää kuku eivätkä Laatokan laineet läiky kesäauringon paisteessa?

Jos karjalaisuus on kestänyt tuulet ja myrskyt, se kestää myös tulevat muutokset. Uskon vahvasti, että karjalaisuudella on edelleen paljon annettavaa suomalaiselle ja Suomelle myös tulevaisuudessa. Globaalien megatrendien rinnalla kasvaa vahvasti paikallisuus, lähiruoka, murteet ja perinteet. Heimoutuminen on tämän ajan juttu ja se tulee vahvistumaan tulevaisuudessa.

Karjalaiset ovat aina löytäneet oma näkökulmansa ajassa liittyviin ilmiöihin. Tämä tapa näyttää jatkuvan edelleen. Tähän loppuun sopiikin mielestäni hyvin elokuvaohjaaja Markku Pölösen kommentti karjalaisesta #me too-kampanjasta. Pölösen mielestä: Meillä on täällä tällainen Mie tuun -kampanja käynnissä ja se toimii hyvin. Eli jos tulee jokin hätä, voi soittaa naapurille ja pian puhelimesta kuuluu “mie tuun”. Eipä aikaakaan, kun on naapuri pihassa traktorin kanssa. Olipa hätä mikä tahansa, apu on saatavilla.

Hyvää ja kaunista kesää kaikille ja erinomaista tulevaisuutta Karjalan heimolle.

 

 

Karjalaiset kesäjuhlat Kouvolassa 15.-17.6.2018

 

Juhlapuhe Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlassa 17.6.2018

Päätoimittaja Jouni Kemppainen, Maaseudun Tulevaisuus

Hyvät karjalaiset ystävät

Näin tohdin teitä tervehtiä. Samalla kun kiitän mahdollisuudesta puhua täällä Kouvolassa karjalaisilla kesäjuhlilla. Täällä on mukava olla, samoin kuin karjalaisessa porukassa aina.

Me osaamme jotain sellaista, mitä kaikkialla muualla ei niin vain hallita. Osaamme iloita ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on. Kuten kaikki tiedämme, aina ei ole onni eikä oikeuskaan ollut myötä, mutta suremalla ja murehtimalla harva asia paranee. Jotkut ehkä, mutta myönteisellä tekemisellä on aina mahdollisuus saada muutosta aikaan.

Pysyvääkin.

Omat ja perheemme juuret ovat vahvasti Karjalassa. Äitini Irma Kemppainen, omaa sukua Kaasalainen, syntyi evakkomatkalla jouluaattona vuonna 39 kyläkoululla Alavudella, isoäitini Helmi oli kahden poikansa ja lehmien kanssa matkassa, kun äiti syntyi. Melkoinen tuokiokuva tämäkin. Kuvastaa tilannetta, joka on monelle meille täällä tuttu, elävästi ja kouriintuntuvasti.

Nykyiseen hyvinvoinnin ja poliittisen vakauden Suomeen, tämä tuokiokuva luo melkoisen kontrastin. Monet ongelmat tuntuvat tämän rinnalla kovin kohtuullisilta, tai sanalla sanoen mitättömiltä. Silti tästä ajasta ei ole kuin 80 vuotta. Monet tässäkin salissa ovat sen kokeneet.

Toisaalta siitä on onneksi paljon aikaa, mutta historian kulussa kovin vähän.

Toistuuko historian kulku tällä hetkellä jossain päin maailmaa. Pelkään, että näin on. Toisaalta historiasta on myös mahdollista oppia. Sen takia sitä on hyvä aina säännöllisesti käydä läpi. Niin tänään täälläkin.

Isoäitini Helmi ja isoisäni Albert Kaasalainen olivat talollisia. Ensin Pyhäjärvellä, sitten evakkomatkan päätteeksi Huittisissa Korkeakoskella. Aitoja karjalaisia olivat. Empaattisia ja sosiaalisilta taidoiltaan suvereeneja. Aina kiinnostuneita meidän lastenlasten asioista. Oikealla tavalla eteenpäin työntäen. Ihan harvasta asiasta varoittaen.

Myös vaimoni Johannan äiti Eila Naskali on kotoisin Pyhäjärveltä. Pappamme ovat kuulopuheiden perusteella jopa tunteneet toisensa silloin 1920-30-luvulla. Tietysti karjalaisiin kuulopuheisiin kannatta aina suhtautua sillä varauksella, kun me kaikki tiedämme mutta osa tästä tarinasta saattaa myös olla totta. Samankaltaisia kavereita olivat joka tapauksessa Albert ja Emil.

Ja vielä viimeinen nimimaininta. Vaimoni enon vaimo Kirsti Naskali on Pyhäjärvi-seuran aktiiveja. Täällä joukossamme tänäänkin. Näin heimomme asiat ovat pysyneet ja pysyvät hyvin muistissa edelleenkin.

Silti perheet, suvut ja yhteisöllisyys ovat muutenkin elimellinen osa karjalaisuutta. Sodan jälkeenkin muualle Suomeen sijoittauduttaessa läheiset, naapurit, oman kylän ihmiset olivat niitä, keiltä turvaa ja tukea haettiin.

Ei ole mikään ihme, että heimohenki juuri karjalaisessa väessä elää edelleen vahvana. Sen avulla on selviydytty pahimmasta, sen jälkeen sen avulla on päästy elämän syrjään kiinni uudessa ympäristössä ja sukujen tuen ja yhteisöllisyyden varassa ovat myös seuraavat sukupolvet saatettu omilleen.

Myös tässä kohdassa karjalaiset osaavat jotain erittäin arvokasta. Kun muistelen omaa koulutaivaltani, sain aina rohkaisua. Paitsi vanhemmiltani myös isovanhemmiltani. Uskallan yleistää tämän laajemminkin koskemaan heimomme jäseniä.

Erityisesti, kun on paljon menettänyt, omin tai ennen kaikkea yhteisön voimin pärjääminen on tärkeää.

Se on elinehto.

Oma isoisäni oli tästä kuvaava esimerkki. Hän ystävineen ei antanut koskaan periksi. Jo Karjalassa itsellisen isännän elkeisiin tottuneena hän hankki myös sodan jälkeen hyvin varhaisessa vaiheessa traktorin ja aloitti keinolannoitteiden käytön. Aika lailla ennakkoluulottomasti pienen siirtolaistilan omistajalta. Tässä oli satakuntalaisilla isännillä, joiden tilat olivat kymmeniä kertoja suuremmat, ihmettelemistä.

Saattaa olla, että karjalaiseen itsevarmuuteen ja omiin kykyihin uskomisessa on jonkun mielestä ollut myös näyttämisen halua. Kaikki tunnemme tarinan siitä, kuinka Karjalan kunnailla kasvaneet mustikat olivat lähes pesäpallon kokoisia ja mansikoiden mitta ja makeus oli koripallon ja hattaran puolesta välistä. Totta toinen puoli.

Sen toisen puolen kuulijat kyllä kestävät. Sen verran kovia olemme kokeneet, että pieni itsetehostus voi aina olla kohdallaan. Sitä paitsi jututkin paranevat samalla, kun niihin saadaan vähän tulkintaa mukaan. Nykyään sitä sanotaan markkinoinniksi.

Toinen tarina karjalaisesta itsevarmuudesta on erityisesti heimomme naisiin liitetty oikeassa olemisen tarve. Olen itse ollut kokemassa tapauksia, jossa tuttu karjalainen daami on vahvasti mieltä. Keskustelun kuluessa hän havaitsee omat argumenttinsa hieman vajavaisiksi ja sen sijaan, että tunnustaa tämän avoimesti, hän vaivihkaa kesken päälauseen vaihtaa puolta ja kertoo myöhemmin aina olleensa samaa mieltä, kuin tilanteesta yllättynyt keskustelukumppani oli alun perin.

En tiedä, tunnistatteko tämän saman asian. Jos tämän kertoisi nainen, se luultavasti koskisi erityisesti meitä karjalaisia miehiä. Mutta kun minä pääsin kertomaan, niin pysyn alkuperäisessä tulkinnassani.

Erittäin kiinnostavaa olisi tietää, kuinka paljon oma maailmankuvamme muuttui evakkotaipaleen takia. Onko luontainen karjalainen optimismi ollut vielä vahvempaa aiemmin vai vahvistuiko se sodan jälkeen, koska oli aivan pakko.

Joka tapauksessa karjalainen vilkkaus ja myönteisyys voisi olla vaikka vientituote. Sen verran tehokkaasti se on vaikuttanut elämänmenoon kaikkialla Suomessa. Itse olen kotoisin Satakunnasta. Myös satakuntalaisuudessa on hienot puolensa. Tietynlainen arvokkuus, toisten etäisyyden kunnioittaminen, vastuullisuus ja vakaus sekä vaatimattomuuden kaapuun puettu pärjääminen ovat kunniassa.

Kun tähän mielenlaatuun sekoittaa karjalaisuuden, voisi kuvitella maailman vavahtavan. Sen verran iso kulttuurinen yhteentörmäys on. Vanha sanonta, jonka mukaan karjalaisissa hautajaisissakin on hauskempaa kuin satakuntalaisissa häissä, onkin vain osin totta. Näkökulmaa kasku kuitenkin hyvin kuvaa.

Yhteentörmäyksiltä ei kokonaan vältytty, mutta lopputulos tästä kulttuurien kohtaamisesta oli kuitenkin hyvä. Uteliaisuus voitti alaa. Samoin se, että tilanne, jossa oman maan väkeä oli pakko uudelleen asuttaa, oli kaikille itsestään selvää.

Kun uteliaisuudelle antaa myöten, myös toisten asioihin tutustuminen on antoisaa. Karjalainen ja satakuntalainen ajattelutapa ja mielenlaatu kohtasivat kylillä, kouluissa, pikkuhiljaa kuntien hallinnoissa ja moninaisissa muissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä.

Toisia opittiin kuuntelemaan ja kuulemaan. Omaa ajattelua tarkistettiin, jos siltä tuntui, erityisesti, jos se tuntui perustellulta omastakin mielestä. En tiedä rohkenenko tässä luonnehtia, mitä ketkäkin toisilta oppivat. Toiset tietysti toisia asioita ja toiset muita. Mutta satakuntalaiseen mielenmaisemaan karjalaiset toivat varmasti iloa ja välittömyyttä. Toisaalta satakuntalaiset saattoivat opettaa meille vielä pidempää talonpoikaista juurevuutta ja vakaata taloudenpitoa. Ties mitä.

Olennaista on kuitenkin, että asioista voi ajatella monella tavalla ja uuteen voi tutustua ilman pakkoa ja pelkoa siitä, että joutuu itse luovuttaman pois jotain erittäin arvokasta.

Ja turbulentissa maailmassa elämme taas kerran. Kulttuurien välinen yhteentörmäys on meneillään globaalisti. Jotenkin tuntuu, että globaalin talouden ja maailmankaupan järjestelmien sekä internetin jo kertaalleen yhdistämä maailma natisee taas liitoksistaan. Suurvaltajohtajat käyttäytyvät tavalla, joka ei liennytä eikä edistä maailmanrauhaa.

Presidentti Vladimir Putinin Venäjä hakee uutta nousua kansainväliseksi suurvallaksi. Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksestä on nyt kulunut neljä vuotta. Itä ja länsi ovat taas vastakkain. Jännitys on maailmassa kasvanut, myös Itämerellä ja muilla lähialueillamme. Talouspakotteet koskettavat sekä EU:ta että Venäjää. Erityisesti suomalainen maatalous ja elintarvikevienti on kärsinyt tästä kovasti.

Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hämmentää maailmaa, missä ikinä kulkeekin. Tähänastinen pohjanoteeraus läntisen yhteisön yhtenäisyyden kannalta koettiin Kanadassa G7-kokouksen huipentuessa ensin yhteiseen julkilausumaan ja lähes välittömästi Yhdysvaltain rankkoihin moitteisiin kokousisäntä Kanadalle ja julkilausumasta irtisanoutumiseen.

Jo aiemmin hän on ehtinyt suututtaa EU-kumppaninsa Saksan ja Ranskan. Parhaiten hänellä tuntuu sujuvan Pohjois-Koreaan diktaattorin Kim Jong-Unin kanssa. On syytä toivoa, että liennytys Korean niemimaalla aidosti etenee. Kaiken nähdyn perusteella se ei kuitenkaan ole lainkaan varmaa. Kehitys saattaa jopa vahvistaa Pohjois-Korean diktatuuria ja pitää yllä maan ennätysmäisen ankeaa ihmisoikeustilannetta.

Samaan aikaan kolmas supervalta Kiina vahvistaa jatkuvasti asemiaan paitsi kansainvälisessä taloudessa myös kansainvälisessä valtapolitiikassa. Maa on erityisen vahva toimija Afrikassa ja iso investoija kaikkialla, myös Suomessa. Kiinan presidentti Xi Jinping vahvisti äsken omaa asemaansa, kun hänen mahdollisuuttaan toimia tehtävässään pidennettiin.

Se eurooppalainen sivistykseen, tasa-arvoisuuteen, avoimuuteen ja ihmisoikeuksiin perustuva arvopohja, jota me Euroopan unionissa arvostamme on saanut haastajia. Emme ole enää arvoinemme yksin. Niitä haastetaan, pikkuhiljaa, mutta monella rintamalla.

Suuri riski arvaamattomien suurvaltajohtajien ohella on kuitenkin ilmastonmuutos, joka uhkaa elinoloja erityisesti monissa kehitysmaissa, mutta myös muualla. Ilmastopakolaisten kansainvaelluksesta olemme saattaneet nähdä vasta alun. Jos aavikoituminen, veden ja viljelykelpoisen maan puute etenee Saharan eteläpuolisissa maissa ennakoidulla tavalla, alueelta saattaa lähteä pakoon jopa 200 miljoonaa ihmistä.

He hakeutuvat Eurooppaan, paremman elämän, mutta myös pelkästään elinkelpoisten elinolojen perässä. Jo tällä hetkellä osa Euroopasta kipuilee maahanmuuton edessä. Silti heistä olisi kyettävä pitämään huolta. Ennen kaikkea tietysti heidän omissa maissaan, joita olisi syytä tukea vielä, kun se on mahdollista, mutta myös täällä.

Vaikka monet asiat maailmassa menevät myös oikeaan suuntaan, muun muassa köyhyys vähenee ja elinolot monissa köyhissä maissa paranevat, riskeiltä ja muiden ihmisten hädältä ei voida sulkea silmiä. Ilmastonmuutoksen ehkäisemisen eteen on tehtävä kaikki.

Ironista kyllä se voi olla niin vakava haaste, että jopa Trumpin johdolla Pariisin ilmastosopimuksesta irtisanoutunut Yhdysvallat sekä ympäristöongelmiensa kanssa jo tällä hetkellä kipuilevat Kiina ja Intia saattavat hakeutua solidaarisemman kansainvälisen politiikan pariin.

Koska on aivan pakko.

Mutta, mitä meillä karjalaisilla voisi olla annettavaa, näille valtaville kansainvälisille ongelmille. Itsetuntoisina ja omiin kykyihin luottavina, voimme sanoa suoraan, että paljonkin.

Me tiedämme, mitä se on, kun joutuu lähtemään kotoaan, ilman oma syytään. Me tiedämme, ettei elämänuskostaan ja ilostaan kannata koskaan päästää irti. Ja me tiedämme, miltä tuntuu, kun joutuu totuttautumaan, sopeutumaan ja kotoutumaan uuteen elämään.

Ja me tiedämme, että siitä selviää ja että elämä jatkuu sen jälkeenkin. Jopa hyvänä ja täysipainoisena.

Kaikkia maailman ongelmia mekään emme pysty ratkaisemaan, mutta omalta osaltamme voimme yrittää edistää asioita. Ja tämä työ ei myöskään tekemällä lopu.

Mutta silti rakentavaan, myönteiseen, toiset huomioonottavaan maailmaan on syytä pyrkiä. Vaikka suurvaltatasolla eletään tällä hetkellä itsekkyyden aikaa, se ei tietenkään ole pysyvä ratkaisu mihinkään.

Tämä muuttuu ennemmin tai myöhemmin, koska on pakko.

Ja meillä täällä, Kouvolassa, on siihen antaa oma panoksemme. Se on pieni, mutta kokoamme suurempi ja tärkeä joka tapauksessa.

Näillä sanoilla hyvät ystävät toivotan teille hyvää juhlapäivää täällä Kouvolassa.

 

Karjalaiset kesäjuhlat® 15.-17.6.2018 Kouvolassa
Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen, 17.6.2018, Kouvola

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, lotat, arvoisat piispat, arkkipiispa Leo, kaupunginjohtaja, maakuntajohtaja, karjalaiset sisaret ja veljet, karjalaisuuden ystävät – naiset ja miehet

Olemme saaneet kesäjuhlille liittoon kaksi tervehdystä, jotka luen tähän puheeni alkuun: Tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä sekä Valtioneuvoston tervehdys pääministeri Juha Sipilältä.
………………………………………………………………………………………………………………………………………………
Arvoisat kuulijat, tässä me nyt olemme, entisen Viipurin läänin alueella Kouvolassa kunnioittamassa karjalaista kulttuuria, viettäen jo seitsemättäkymmenettä (70.) Karjalaista kesäjuhlaa, ja täällä Kouvolassa jo viidettä kertaa. Nämä juhlat ovat kunnianosoitus Karjalan kulttuurille ja sille yhteisöllisyydelle mitä ympärillämme tänäänkin näemme ja koemme.
Juhlaviikonloppumme huipentuu tähän päiväjuhlaan sekä äsken kokemaamme juhlakulkueeseen. Kulkueemme kärkipaikalla komeili 100 -vuotias siniristilippumme sekä liittomme pian 80-vuotias lippu ja ne näyttivät suuntaa koko juhlakulkueelle, jota koristivat myös kymmenet muut tärkeät karjalaiset liput. Oli sykähdyttävää tuntea se yhtenäisyys ja se voima, mitä lippumme symboloivat, ja mitä juhlakulkueestamme huokui kadun varsilla kulkuetta seuranneille ihmisille.

Tämä upea juhlamme on kunnianosoitus niille sadoille tuhansille evakoille, jotka uudelleen rakensivat elämänsä ja sopeutuivat uuteen sijoituspaikkaansa. Niille tuhansille evakoille, jotka vaikeista kokemuksista huolimatta vaalivat ja ylpeästi kantoivat karjalaista kulttuuria sydämessään ja arkipäivässään. Nämä juhlat ovat kunnianosoitus myös teille hyvät veljet ja sisaret, jotka koette karjalaisen kulttuurin omaksenne. Olen todella vaikuttunut teidän kaikkien läsnäolosta ja teidän tahdosta vaalia kulttuuriperimäämme.
Johannes Virolainen sanoitti hyvin heimomme luonteen Karjalaisten juhlassa Tyrväällä syksyllä 1945 " Karjalaiset ovat aina olleet optimistisia, elämään ja tulevaisuuteen uskovia".

Sitkeys ja luja tahto todella hehkuvat edelleen juuristamme, kun talkootöinä olemme tämänkin upean tapahtuman saaneet aikaan. Juhlatoimikunta yhdessä satojen talkoolaisten kanssa on koonnut nämä koko viikonlopun mittaiset juhlamme lukuisista yksityiskohdista. Muista hyvin sen lokakuisen maanatai-illan, kun ajelin Kouvolan kautta Helsinkiin. Tapasimme täällä Kouvolassa piirin puheenjohtajan Jorman ja muun johtoryhmän kanssa, ja kävimme tulevien juhlien ohjelmaa sekä yhteisiä menettelytapoja läpi. Kokouksesta jäi hyvä fiilis ja lähdin huojentuneena ajelemaan kohti Helsinkiä.

Tuona syksyisenä iltana, ajaessani moottoritiellä ymmärsin kuitenkin, jotain suurempaa tapaamisestamme. Kokouksesta oli aistittavissa luja sitoutuminen ja yhteiset tavoitteet Karjalan kulttuurin ylläpitämisen hyväksi. Juuri tällaisina hetkinä koen karjalaisuuden läsnäolon parhaimmillaan – arkipäivässä, vastuullisina tekoina yhteiseksi hyväksi. Nyt olemme jo kolmatta päivää saaneet nauttia näistä upeista juhlista.

Karjalaa sietääkin juhlia ja sen monimuotoisuutta esitellä. Sillä, Karjala on paitsi osa Suomen historiaa, niin myös yhteiskunnallisesti tärkeä kulttuurillinen hyvinvointitekijä. Edellisviikolla tapasin tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja keskustelimme yhdessä näistä aiheista. Oli hienoa saada presidentiltä vahvaa tukea sille, että matkailu luovutetun Karjalan alueella on tärkeä osa Karjalan kulttuurin ylläpitoa ja suhteet paikalliseen väestöön sekä viranomaisiin ovat siinä tärkeässä asemassa. On hyvä olla tietoinen siitä, että tämän kaltainen arvopohjainen kulttuuriyhteistyö toimii suuremmassa kontekstissa, osana tärkeitä valtion välisiä suhteita sekä toimivaa ulkopolitiikkaa.

Arvoisat kuulijat,

Muistan kirkkaasti, kun seisoin viime vuonna näissä samoissa juhlissa puhujapöntön takana ja nöyrästi kiitin luottamuksesta palvella Liittoa puheenjohtajana, samalla olin täynnä intoa ja tarmoa tämän tehtävän toteuttamisesta. Tätä intoa ja tätä tarmoa olen täynnä edelleen, olen vuodessa saanut kokea paljon enemmän mitä uskalsin edes ajatella.  Puheenjohtajaksi päästessäni lupasin kiertää kaikki Karjalan Liiton 15 piiriä ja sen lupauksen voin tänään sanoa toteuttaneen. Nämä vierailut ja kymmenet muut karjalaiset tapahtumat todella tekivät minuun vaikutuksen ja ovat olleet kuin korkeakoulu tähän luottamustehtävään.
—Jäsenkunnan ääni edellä, nöyrästi kuunnellen ja rohkeasti asioihin tarttuen, olen puheenjohtajuuttani toteuttanut ja näillä samoilla periaatteilla aion sitä vastaisuudessakin toteuttaa. Mennyt vuosi on ollut merkityksellinen paitsi minulle, myös liitolle. Olemme toteuttaneet sekä laittaneet vireille monta tärkeää projektia, tärkeimpinä näistä ovat olleet toiminnallisuuden kehittäminen kentällä sekä yhteistyön tiivistäminen koko organisaatiossa, joka jatkuu myös syksyllä.

Hyvät karjalaisuuden ystävät,

Vuodella 2020 on erityinen merkitys Karjalan Liitolle, liitto täyttää silloin 80 vuotta sekä silloin on myös liittokokousvuosi. Valmistautuminen tuohon vuoteen on jo käynnistynyt. Uuden vuosikymmenen taittuessa meidän on aika vahvistaa yhdessä se suunta, minne haluamme Karjalan Liittoa viedä. Yhteistyökuviot, kuten alkuvuodesta solmimamme yhteistyösopimus Karjala-lehden kanssa, on myös liiton jatkumon ja elävyyden kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Meidän tulee yhä enemmän toteuttaa tämän kaltaisia yhteistyökuvioita, jotka vahvistavat meitä eivätkä ylläpidä rajoja karjalaisten toimijoiden välillä. Yhdessä olemme vahvempia ja voimme laajentaa tarjontaamme kaikille karjalan kulttuurista kiinnostuneille – niin alakulttuureista kiinnostuneille kaupunkilaisnuorille, kuin turisteille, jotka haluavat kokea monimuotoisen Suomen ja heimojen kulttuurien rikkauden. Uskon, että juuri tarjonnan laajuus ja karjalaisuus alakulttuurina ovat tärkeimpiä kilpailukykytekijöitämme, joilla nousemme esiin suuresta kulttuuritarjonnan kirjosta. Ja tätä arvokasta työtä tehdään seuroissa.

Haluan kiittää teitä kaikkia Karjalan heimon jäseniä ja Karjalan kulttuurin ystäviä. Minut on otettu liitossa hyvin vastaan ja kalenteriani on täytetty aktiivisesti, josta olen pitänyt. Kentällä oleminen ja erilaiset sidosryhmätapaamiset ovat tärkeä osa puheenjohtajan tehtävää, jotta liittoa voi johtaa jäsenten parhaaksi sekä jäsenten äänellä. Puhujapyyntöjä olen saanut jo ensi kesälle asti ja kutsuja paikallisilta toimijoilta luovutetun Karjalan alueelle Venäjälle, joten tuleman pitää vähintäänkin yhtä paljon tekoja karjalaisen kulttuurin puolesta, kuin menneenäkin vuonna.

Lopuksi haluan lausua suuret kiitokset Kouvolan piirin puheenjohtajalle Jormalle, Eijalle ja koko juhlatoimikunnalle. Kiitos kaikille talkootyöläisille, seurojen aktiiveille, Kouvolan kaupungille, maakuntaliitolle ja kaikille lukuisille toimijoille, jotka ovat olleet tätä ikimuistoista juhlaviikonloppua toteuttamassa ja ovat mahdollistaneet tämän kulttuurielämyksen kaikelle kansalle. Ja täällähä on paljon väkkee!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti tervehdyksen Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlaan 17.6.2018.
Katso tervehdys täältä.