Järvenpään Karjala-seuran 80-vuotisjuhla – ilolla eteenpäin

Seuran puheenjohtaja Lasse Savolainen avasi juhlan, kertoen seuran alkuajoista ja historiasta.

– Vaikka tilanne oli silloin surullinen ja kodit menetetty, jaksoivat karjalaiset uskoa tulevaisuuteen ja olla yhteisöllisiä. Ajan mittaan tunne vain vahvistui ja seuran perustajat järjestivät innolla tapahtumia heimolaisilleen, kertoi Savolainen.

Yhdistys perustettiin Järvenpään Seurojentalolla, jossa nyt juhlitaan 80-vuotiasta seuraa. Nimi oli aluksi Tuusulan Karjalaiset r.y. Järvenpäästä tuli kauppala vuonna 1951 ja kaupunki 1967. Nimi muutettin Järvenpään Karjala-seuraksi.

Kansanedustaja, Keskustapuolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi, että Suomi oli sotien jälkeen valtavin uhrauksin säilyttänyt itsenäisyyden ja vapauden. Se sai hoitoonsa sotakorvaukset ja satojentuhansien kotinsa menettäneiden Karjalan evakkojen asutuksen.

Karjalan Liitto, johon Järvenpään Karjala-seura kuuluu, on karjalaisyhteisöjen valtakunnallinen keskusliitto. Se ylläpitää karjalaisuutta, karjalaista kulttuuria ja sen arvot ovat karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys. Toiminta-alueet ovat kulttuuri, historia ja karjalaiset juuret. Liitto oli heti sodan loputtua valmiina auttamaan evakkoja. Tuusulan - Järvenpään seuduille heitä asutettiin suuria määriä.

– Ajat eivät olleet iloisia, mutta periksi ei annettu, vaan yhdessä toimimalla saatiin evakoille asunnot. Paikallistoiminnan aloittaminen ei ollut itsestäänselvyys. Miettikääpä tilannetta, jossa ihmiset olivat menettäneet kotinsa, ei kerran, vaan kahdesti, sekä talvisodassa että jatkosodassa ja maa oli rutiköyhä. Isien ja äitien maat, pellot ja kodit jäivät rajan taakse ja kaikki piti aloittaa alusta, Kaikkonen painotti.

Karjalaiset päättivät pitää yhtä, hoitaa yhteiset asiat ja samalla pitää oman kulttuurinsa elossa. Evakkojen äänen kuuluminen erilaisissa päätöksentekoelimissä oli tärkeä asia. Kulttuuripuolta edustivat monipuolisesti erilaiset iltamat, näytelmät, laulu ja tanssi, käsityö- ja näytelmäkerhot sekä tanhuseurat.

Huolehdittiin, että rintamalla kaatuneiden muisto pysyy elossa, muistelutilaisuuksilla, seppeleenlaskuilla, patsailla ja muistomerkeillä oli suuri henkinen merkitys. Kovia kokeneet ihmiset valoivat toisiinsa uskoa, iloa ja valoa, samalla kun jälleenrakensivat Suomen lisäksi omaa elämäänsä vaikeissa oloissa.

– Siirtolaisuus jättää jälkensä juurensa menettäneeseen ja sen kokeneeseen, ja usein myös seuraaviin sukupolviin. Se on kova kohtalo, josta toipuminen on vaikeaa. Kotiseudusta tai sodasta ei juurikaan puhuttu. Aihe oli kipeä ja liian arka vuosienkin jälkeen. Ihmiset menettivät sodassa kaiken, paitsi uskonsa tulevaisuuteen.

Kun karjalaiset menettivät kotinsa ja hajaantuivat ympäri Suomea, eivät he lannistuneet eikä karjalaisuus haalistunut. Suomen sisäministeriön siirtoväenasiainosaston (1944–1948) Johannes Virolainen on sanonut, että “Karjalan Liitto on itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestö”.

– Joskus taistelun voittaminen on sitä, että periksi ei anneta, vaikka mikä olisi. Karjalaiset eivät antaneet periksi silloin, eikä jatkossakaan. Itse olen myös samaa mieltä Virolaisen toista korostamaa mallia yrittänyt noudattaa, että elämässä pitää aina olla työn lisäksi sijaa myös ilolle ja huumorille, totesi Kaikkonen.

Hän muistutti, että vaikka Suomi on muuttunut 80 vuodessa paljon vauraammaksi maaksi, on monella myös arjessa tiukkaa ja elämässä vaikeaa. Työttömyys on korkeinta yhdeksään vuoteen, ja monella työtätekevälläkin on tiukkaa toimeentulonsa kanssa. Moni tarvitsisi lisää jaksamista, elämäniloa, yhteisöllisyyttä.

– Mielestäni yhteisöllisyys, ystävyys ja naapuriapu ovat ikivihreitä karjalaisia periaatteita, joita ei tekoäly tai kiinalainen muovikrääsä korvaa. Menneet sukupolvet ovat opettaneet, että olemme täällä loppujen lopuksi toisiamme varten.

Kansanedustaja, Keskustapuolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen on varttikarjalainen eli biologisesti hänessä on neljännes karjalaisuutta ja sen hän on saanut edesmenneeltä sotaveteraani-isoisältään. Hänkin joutui jättämään kotinsa Pyhäjärven Konnitsan kylässä sodan jälkeen ja päätyi evakkona Satakuntaan Kokemäenjoelle.

– Vaikka isoisäni on kuollut, hänen henkisestä perinnöstään pidämme huolen. Hän kävi usein Pyhäjärvi-seuran tilaisuuksissa, jotka olivat hänelle erittäin tärkeitä. Karjala ja heimon henki pysyy elossa.

Hän korosti, että kyse on sitkeyden, elämänasenteen ja elinvoiman juhlimimisesta, vaikeuksien voittamisesta ja eteenpäin katsomisesta. Murre on ehkä jäänyt pois, mutta karjalainen elämänasenne ja henki on elävää, omaa ja kulkee verissämme.

– Tässä juhlassa suurinta on ilo. Me viihdymme yhdessä rakastamme ilonpitoa, laulua ja ennen kaikkea hyviä pöydän antimia. Nautitaan siis juhlista, siihen meillä aihetta riittää yllin kyllin.

Kansanlaulukuoro Ikihytkyt, viihdyttivät lauluesityksellä. Hytkyt on tutustunut sukukansojen rikkaaseen ja hyvin säilyneeseen kansanperinteeseen paikallisten laulajien ja kuorojen johdolla.

Ohjelmassa oli myös Järvenpään kansantanssijoiden esitys harmonikan tahdissa, seniorikuoro Ajattomat sekä duo-UKIT esittivät vanhaa tanssimusiikkia harmonikka ja basso soittimina. 

Aina niin iloinen ja mukaansatempaava Eija Vilpas juonsi juhlan alusta loppuun. 

Tilaisuus päättyi sykähdyttävään karjalaisten yhteislauluun ja Järvenpään Marttojen tarjoilemiin pöydän antimiin, jotka oli valmistanut järvenpääläinen Pitomer.

Teksti ja kuvat: Eija Sandberg