In memoriam Markku Paksu

Mikkelin maalaiskunnan Hiirolan Väärälän kylässä 4.4.1956 syntynyt kotiseutuneuvos Markku Paksu nukkui tästä ajasta iäisyyteen 2.2.2025

Markku Paksu

Isämme Markku Paksu syntyi Hiirolan Väärälässä Palosuolla 4.4.1956. Siihen aikaan juna pysähtyi Palosuon asemalla, jolla päästiin kaupunkiin. Sittemmin perhe muutti Vehmaskylään Latvalammen rannalle, entiseen Mikkelin maalaiskuntaa. Kansakoulun Markku kävi Loukeen koululla ja Vehmaskylän koululla (siihen aikaan Pekolan koulu).

Lapsena Markku oli hyvin vaatimaton, äiti osti ensimmäisen uuden verryttelypuvun, kun hän lähti ensimmäiselle luokalle. Kouluun hän lähti kuitenkin vanhassa rikkinäisessä puvussa. Lapsuusaika meni pienen kotitilan töissä, jossa oli viisi lehmää, hevonen ja lampaita. Keväällä pinottiin polttopuut liiteriin ja tehtiin peltotöitä, joka oli raskasta ainakin lapsen mielestä, mutta jaksamisen mukaan tehtiin. Kesällä tehtiin heinätyöt.

Ansiotyöhön piti tuona aikana tarttua varhain, niin isämme lähti 17-vuotiaana A. Toivakka Oy:lle kauppa-apulaiseksi. Työura jatkuikin hänellä Keskon leirissä aina eläkkeelle asti, josta viimeiset noin 20 vuotta kauppiaana Savilahdenkadulla Mikkelissä Kahden Kaupassa. Kauppa oli samalla tärkeä rautulaisten ja muiden karjalaisten siirtolaisten sekä heidän jälkeläisten kohtaamispaikka.

Markku asui työuransa alkuvaiheet mummolassa Palosuolla, josta oli paremmat kulkuyhteydet töihin. Siellä asuessaan mummo kertoili hänelle evakkomatkastaan nykyisestä Venäjän Karjalasta, Raudun pitäjästä. Mummon vaikutus oli niin suuri, että isällemme heräsi kiinnostus menetettyä Karjalaa ja kotiseututyötä kohtaan.

Markku oli vahva rautulaisuuden ja Karjalan palauttamisen puolestapuhuja. Hänen kiintymyksensä suvun entiseen kotiseutuun oli suuri. Siirtääkseen perinnettä jälkipolville Markku ryhtyi järjestämään perinnematkoja rautulaisuuden juurille lähes 35 vuotta sitten. Näin rautulaiset ja heidän jälkipolvensa saivat tutustua Rautuun ja omien isovanhempiensa kotipaikoille. Kaiken kruununa esi-isien kunnioitusta kohtaan hän osti pienen tontin Petäjämäen hovin entisiltä mailta. Hänen surunsa oli suuri, kun Venäjän suurvaltapolitiikka johti rajan sulkemiseen ja käytännössä tontin menettämiseen.

Seurallisena, ystävällisenä ja sanavalmiina sekä talkoohenkisenä ihmisenä Markusta tuli Raudun Pitäjäseuran aktiivi ja pitkäaikainen puheenjohtaja vuodesta 1993 aina vuoteen 2023, jolloin hänet nimettiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Jo sitä ennen hän toimi hallituksessa mukana muun muassa sihteerinä ja rahastonhoitajana. Isämme toimi myös Rautulaisten lehden päätoimittajana. Hänen analyysinsä ja kirjoituksensa herättivät varmaan lukijoissa erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia.

Markun kotiseututyö palkittiin tasavallan presidentin myöntämällä kotiseutuneuvoksen nimellä ja arvolla.

Vaikka isämme aika K-kauppiasyrittäjänä ja aktiivinen seuratoiminta vei aikaa paljon, ei hän unohtanut perhettään, sukulaisiaan ja ystäviään. Kodin perintönä saatu ahkeruus ja työnteon ilo sekä talkoohenkisyys olivat hänelle ominaista.

Omat lapset ja lapsenlapset olivat hänelle tärkeitä. Markku oli huolehtivainen ja hyvä isä, sekä isoisä.

Markku ei menettänyt elämäniloaan, vaikka vaikeat sairaudet olivat hänen seuranaan viimeiset elinvuodet. Eräät ystävät kertoivat hänen todenneet jalan amputoimisen jälkeen ”mitäpä eläkeläinen kahdella jalalla tekee, odottelen tässä proteesitehtaalle pääsyä”. Sinne hän ei ehtinyt, vaan ehkäpä seuraavan runon ote kertoo matkan pään.

”Mennyt on päivä jo mailleen, untako ollut se lie. Usva palailee jälleen kaipuun takaisin tuo. Rautu, oi Rautu kotomme juuret, sinne niin sinne mä unessain käyn.”

Kirjoittajat ovat Markku Paksun lapset: Matti, Maija ja Pauliina sekä Merja-sisko.

Muistokirjoituksessa välittyvät myös ystävien myötätunnot.