Asumme vaimoni kanssa Vähässäkyrössä, joka nykyisin kuuluu Vaasan kaupunkiin. Itse olen syntyperältäni ylihärmäläinen. Vaimoni on syntynyt Viitasaarella.
Meillä on käytössä Junghans-merkkinen seinäkello, jonka tarina palasi mieleeni, kun Facebookissa oli julkaisu, jossa kerrottiin kurkijokelaisten evakkotaipaleesta. Julkaisu vahvisti kuulemaani tarinaa, sen vuoksi kirjoitankin tämän tarinan muistiin.

Vaimoni isä, Aarne Paananen oli Viitasaaren pappilassa pehtoorina ja näin hänellä oli läheiset suhteet pappilaan. Viitasaarelle oli evakkona tullut myös Kurkijoen kirkkoherra, joka mainitun facebook-julkaisun mukaan on todennäköisesti ollut nimeltään Heliövaara. Evakkomatkallaan oli kirkkoherra myynyt kellon vaimoni isälle, joka sitten jatkosodassa kaatui isänmaan puolesta Jessoilassa 25.8.1941.

Kello palveli vaimoni syntymäkodissa kuitenkin pitkät ajat, jonka jälkeen se oli viety ullakolle ”täysin palvelleena” väistyen uudempien kellomallien tieltä. Paikkakunnalta ei löytynyt kelloseppää, joka olisi pannut kellon kävelemään. Siellä ullakon kätköissä kello oli virunut, kunnes vaimoni kanssa 1970-luvulla löysimme sen pölyttyneiden tavaroiden joukosta. Vaimoni äiti antoi meille luvan ottaa kello mukaan Vähäänkyröön.

Veimme sen erään eteläpohjalaisen taitavan kellosepän tutkittavaksi. Hänen taidoillaan kello tulikin kuntoon ja se lähti kävelemään. Pientä huoltotoimenpidettä lukuun ottamatta se on pitänyt uskollisesti meidän perheemme ajassa ehkä pian 50 vuotta, eikä väsymisen merkkejä näy. Kelloa vedettäessä pitää vaan varoa, että ei väännä jousia poikki, koska niiden saanti voi nykyisin sähkökellokaudella voi olla vaikeaa. Perheemme sisäpiirissä käytämmekin kellosta edelleen nimitystä ”KIRKKOHERRA”.
Kello on palvellut useita sukupolvia. Meidänkin oma aikamme alkaa olla pitkällä. Saattaa olla, että kello mittaa aikaa meidänkin aikamme loppuun saakka, ehkä sen ylikin. Sellainen on NuoriHannu (Junghans)!

Outi Terentjeff