Maria Sahalan juhlapuku

31.12.2024 11:12

Maria Juhontytär Sahala, os. Järvenpää syntyi 28.3.1887 Viipurin maalaiskunnassa. Hän avioitui Edvard Sahalan, s. 16.6.1884, kanssa 27.11.1910.  Perhe asui Vahvialan Järvenpään kylässä.

Heillä oli 9 lasta, joista 1 menehtyi 2-vuotiaana.

Talvisodan aikana perhe oli evakossa Punkalaitumella muiden vahvialalaisten mukana.  Toisen kerran evakkoon lähtiessä vuonna 1944 Maria ja Edvard Sahala kulkivat hevosella kahden nuorimman lapsensa kanssa Urjalaan Matkun kylään. Osa vanhemmista lapsista kuljetti kävellen karjaa Vahvialasta Uuteenkylään ja sieltä edelleen Urjalaan junalla.  Simolan pommituksessa perhe menetti lampaat ja vasikan.

Edvard Sahala menehtyi Urjalassa 26.1.1945. Maria Sahala muutti osan lastensa kanssa Iittiin 31.12.1945.

Maria Sahalan mustaan juhlahameeseen kuuluu kaksi korua. Usko, toivo ja rakkaus rintaneula sekä luusta kaiverrettu Maria rintakoru. Myös Maria Sahalan kultainen vihkisormus on tallessa Iitin Sahalassa. Puvun on valmistanut hänen lähisukulaisensa Hanna Torikka, os. Koskelainen Järvenpään kylästä. Hanna, Aino ja Ester Koskelainen olivat kaikki kylän ompelijoita. Hameen kanssa hän käytti aina mustaa hartiasilkkiä, lisäksi asuun kuului pieni musta laukku ja kengät.  Asu oli hänellä niin Nurmiin koulun äitienpäiväjuhlissa kuin Sääskjärven kansakoulunkin äitienpäiväjuhlissa Iitissä. 

Puku onkin tunnistettavissa Nurmiin koulun äitienpäiväjuhlan kuvissa.

Asua säilytettiin huolella, samoin Edvard Sahalan pukua. Hänen pukunsa ei ole enää tallessa. Villakankaasta tehty puku säilynee pitkään, mikäli hoito säilyy yhtä tarkkana kuin aikaisemminkin.

Teksti ja kuva: Riitta Wallin