Joulukuusen koriste

09.12.2024 17:35

Tämä pienikokoinen joulukuusenkoriste, lasipallo, joka on muotoiltu kävyn muotoiseksi, on kulkenut puoli maailmaa. Se on viimeinen niistä joulukuusenkoreisteista, jotka äitini Hanna Ovaska o.s. Hästbacka on tuonut nuoruudessaan Amerikasta. Hän lähti Amerikkaan piikomaan ja kultaa vuolemaan kuten moni muukin Kirvun tytöistä 1920- luvulla. Tullessaan takaisin hän toi monia erikoisuuksia, joita ei ollut täällä vielä nähtykään. Näitä kuusen koristeita oli kokonainen sarja, lasipalloja ja ohuesta pellistä tehtyjä. Kaunis latvatähti oli parinkymmenen sentin kokoinen ja lisäksi oli enkelin kuvia, jotka olivat noin 10 sentin korkuisia. Nykyäänhän ne tehdään tinapaperista, mutta nämä olivat todella ohutta peltiä. Lasipallot olivat erikokoisia, hyvin kauniita ja koristeellisia. Näitä kävyn näköisiä oli useampiakin.

Koristeet kulkivat evakkokuormassa siis kahdesti tänne ja takaisin Karjalaan. Vähitellen niitä rikkoutui ja joutui muuten kadoksiin. Vielä kun sijoittauduimme Virenojalle lopulliseen paikkaan, niitä oli jäljellä muutamia. Nyt kun kaivelimme koristelaatikkoa, siellä oli vain enää tämä yksi. Luovutan tämän sinne muistojen joukkoon.

Teksti ja kuva: Martti Ovaska