Digiopastusta Joen Severi -yhdistyksen matkassa

03.09.2024 10:00

Pääkirjaston ala-aulassa on maanantain aamupäivällä vielä aika hiljaista. Täällä pitäisi kokoontua kolme ryhmää digiopastuksen tiimoilta, mutta ketään ei vielä näy paikan päällä. Ilmoitustaululla on esite digiohjausryhmän kokoontumisesta kirjaston tiloissa, mutta ovi kokoontumishuoneeseen on lukossa. Käyn kysymässä vahtimestarilta neuvoa ja hän tuleekin avaamaan oven.

Sillä aikaa oven taakse odottamaan on tullut rouvashenkilö, joka on menossa kyseiseen tilaisuuteen. Hän kertoo tulleensa hakemaan neuvoja sähköisten asioiden hoitamiseen, koska aikaisemmin hänen miehensä on pääasiallisesti huolehtinut niistä asioista, eikä miestä enää ole. Rouva kertoo käyneensä aikaisemminkin hakemassa opastusta digilaitteiden käyttöön ja on ollut hyvin tyytyväinen saamaansa apuun. Samalla hän harmittelee, ettei alkanut jo aikaisemmin perehtymään tarkemmin digimaailmaan silloin kun aviomies olisi ollut vielä jelppaamassa. Nuo asiat eivät kuitenkaan hirveästi silloin kiinnostaneet ja oli aika helppoa, kun toinen hoiti asiat. Lopuksi hän toteaa, että nyt on sitten pakko opetella ja on hyvä, kun saa asiantuntevaa apua.

Kokoustilassa on suuri pöytä, jonka ympärille mahtuu useampi kahden hengen ryhmä työskentelemään. Ryhmässä on aina yksi opastajaa ja yksi opastettava. Opastajat ovat vapaaehtoisia seniori-ikäisiä, jotka pystyvät antamaan opastusta digiasioissa aivan ”kädestä pitäen” opastettavan omalla laitteella. Yksi opastuskerta kestää noin tunnin ja opastuskertoja on mahdollisuus varata useamman kerran tarpeen mukaan. Paikalla on aina myös Joen Severin työntekijä, jonka tehtävänä on koordinoida toimintaa ja antaa tarvittaessa tukea opastajalle, jos jokin kohta opastuksessa tarvitsee jelppiä.

Käytännössä homma toimii niin, että asiakas soittaa Joen Severin puhelinnumeroon ja kertoo minkälaiseen asiaan tarvitsee neuvoa. Puhelun aikana Severin henkilökunta sopii opastusajankohdan ja opastuspaikanpaikan. Tämän jälkeen Severi etsii sopivan opastajan ja kertoo tälle opastustarpeesta, jotta opastaja voi tarvittaessa ennakkoon perehtyä asiaan. Opastettava tuo tilaisuuteen oman laitteensa, joko kannettavan tietokoneen, älypuhelimen, tai tabletin. Opastustilanteessa opastettava harjoittelee toimintoja omalla laitteellaan, eikä asia jää pelkästään muistin, tai muistiinpanojen varaan.

Tänään opastettavat tarvitsivat tukea tietokoneen, tabletin ja puhelimen (iPhone) käytössä. Pohdittavina asioina olivat: Kuinka tallennetaan kuvia tietokoneelle. Sähköpostin liitetiedostojen avaaminen. Salasanan käyttö, voiko samaa salasanaa käyttää useammassa sovelluksessa. Miten salasana vaihdetaan. Minkälainen on hyvä/riittävä salasana. Miten junaliput tilataan netistä. Miten tehdään tietoturvapäivitys tietokoneelle.

Tilaisuudessa opastajina toimivat Erkki Karvinen, Martti Piironen ja Kari Ruoho. Opastajien tukena toimi Severin työntekijä Ville Virta. Opastusaika tunti/opastettava

Tilaisuuden jälkeen jututin ohjaajia kirjaston kahvilassa. Martti on ollut toiminnassa mukana Joen Severin alkuajoista lähtien. Alkuajoilta Martin mieleen on jäänyt etenkin sotaveteraanit, joille hän antoi perusopastusta tietotekniikasta ja tietokoneiden käytöstä. Veteraanit olivat jo iäkkäitä, mutta erittäin innokkaita omaksumaan uusia taitoja. Kari puolestaan on tullut mukaan myöhemmin ja kertoo halunneensa eläkkeelle jäätyään mielekästä tekemistä ja sitä löytyi Severin vertaistukitoiminnasta. Kari on aloittanut tietokoneiden parissa jo silloin, kun yksi laite oli melkein huoneen kokoinen. 

Martin ja Karin juttutuokion voi kuunnella osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=YRHLrY7aov4

Henkilökohtaista opastusta palvelutalolla

Keskiviikkona ollaan samalla asialla, mutta nyt eri paikassa. Kokoontumispaikkana on Suvituulen palvelukeskus. Tännekin on helppo päästä kävellen, pyörällä, autolla, tai julkisella kulkuneuvolla riippuen asuinpaikasta. Kokoontumispaikkoja on useampia ympäri kaupunkia ja maakuntaa. Opastuspaikoiksi pyritään valitsemaan sellaisia paikkoja, joihin on helppo päästä ja joissa on tarvittavat tilat kokoontumista varten. Henkilökohtaisessa ohjauksessa ryhmäkoot ovat pieniä, eikä varsinaisia AV-esitysvälineistöä sinällään tarvita, koska opastettavat käyttävät omia laitteitaan.

Tänään vapaaehtoisina opastajina toimivat Sinikka Kervinen ja Riitta Liimatta. Heidän tukenaan on Severin Ville Virta.

Ryhmiä on tänään kaksi + kaksi. Ensin Sinikka ja Riitta vetävät tunnin opastuksen opastettavalleen ja pienen tauon jälkeen toisen tunnin session eri henkilöille.

Aiheina tänään:

  • Älypuhelin.
  • Miten puhelimen hipaisunäppäimistöä käytetään, kun kokemusta on vain näppäinpuhelimista.
  • WhatsApp. Miten sinne laitetaan nimet muistiin. Miten muodostetaan ryhmät.
  • Puhelimen säädöt. Kuinka laitetaan merkkiäänet eri toiminnoille.
  • Play-kauppa. Miten sieltä saa sovelluksia (appeja). Mitkä ovat maksullisia ja mitkä ovat ilmaisia.
  • Miten ladataan Yle areena, tai muu alusta, joilta voi katsella ohjelmia.
  • Tietokone.
  • Tiedostojen siirto. Miten viedään hiirellä tiedostot paikasta toiseen.
  • Mitä toimintoja löytyy kolmen pisteen takaa (…) .
  • Hakutoiminto. Miten se toimii, mitä kenttään kirjoitetaan.
  • Sähköpostin käyttö. Kuinka se yhdistetään puhelimeen.
  • Google-haku.
  • Mitä kautta päästään asetuksiin ja miten siellä toimitaan.
  • Päivittäminen / suojaus. Ilmoittaako tietokone kone tarpeen ja miten ne tehdään.
  • Tarvitseeko uuden laitteen, jos järjestelmä muuttuu Windows 10 / Windows 11.
  • Mikä on tili tietokoneen, tai puhelimen järjestelmässä.
  • Mitä tarkoittaa vahva tunnistautuminen. Miten se tehdään.

Martta, Sirkka ja Ritva kertovat kokemuksiaan Joen Severin opastuksista: https://www.youtube.com/watch?v=nHj1FWr260Q

Vapaaehtoiset senioriopastajat Riitta ja Sinikka kertovat työstään: https://www.youtube.com/watch?v=rPeWgvsqN74

Joen Severin vapaaehtoiskoordinaattori Ville Virta kertoo Joen Severin toiminnasta: https://www.youtube.com/watch?v=rPeWgvsqN74

Ryhmäohjausta

Joen Severi ry, Kauppakatu 23 A, 2. kerros, 80100 Joensuu

Joen Severillä on toimitilat Kauppakadulla aivan torin laidalla. Siellä sijaitsevat henkilöstön toimipisteet ja siellä on myös tilat suurempien ryhmien kokoontumiseen. Tiistaina siellä alkaa ryhmäopastus Android-puhelimen käytöstä. Ryhmäkoko on viisi opastettavaa. Pääopastajana toimii Raija Tikka ja hänellä on apulaisina Hannu ja Inka, jotka neuvovat tarvittaessa opastettavia kädestä pitäen. Opastajien tukena on paikan päällä Joen Severin Hanna-Mari Nevalainen. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa viikon välein aina kaksi tuntia kerrallaan.

Android-käyttöjärjestelmä on yleinen puhelimissa, mutta puhelinmerkkejä on monia ja malleja on paljon. Puhelimien merkistä ja mallista riippuen toiminnot näytöllä saattavat hieman poiketa toisistaan, vaikka toimintaperiaate onkin sama. Tämän vuoksi on hyvä olla paikan päällä useampi henkilö neuvomassa.

Raija kytkee videotykkiin googlen Chromecast laitteen ja yhdistää siihen oman puhelimensa. Videotykki heijastaa puhelimen näytön seinälle ja siitä osallistujat näkevät, mitä opastaja tekee puhelimellaan ja voivat toistaa saman sitten omalla laitteellaan.

(Chromecast on Googlen kehittämä mediasoitin. Se on pienehkö HDMI-laite, jonka avulla ääntä ja videota voi suoratoistaa WELANin (Internetin tai lähiverkon) kautta  teräväpiirtonäyttöön tietokoneen, tabletin tai älykännykän ohjaamana.

Niinpä nykytekniikka luo hyviä mahdollisuuksia opastustilanteisiin ja opastuksen seuraaminen on helppoa. Ei tarvitse tehdä välttämättä muistiinpanoja, vaan pääse heti kiinni toimintaan.

Tilaisuuden aiheina olivat:

  • Puhelimen asetukset – mitä kaikkea löytyy rattaankuvan takaa
  • Äänet ja värinä. Niiden käyttöönotto ja pois sulkeminen.
  • Mistä löytyy ohjelmistopäivitys ja mitä se tarkoittaa. Miten puhelimen päivitys käytännössä tapahtuu.
  • Miten löytyy Play-kauppa ja miten sieltä ladataan puhelimeen sovellus (appi). Miten sovellus poistetaan.
  • Minkälaisia sovelluksia on saatavilla terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan.
  • Miten löytyy Yle areena, Mtv katsomo, lehdet sekä moni muu tieto.
  • Miten luetaan QR-koodi puhelimella.

Paljon on älypuhelimessa toimintoja ja valikkoja. Kaikki ei ehkä jää muistiin eka kerralla, mutta viisi opastuskertaa antaa kyllä jo aikamoista varmuutta laiteen käyttäjälle.

Opastajien Raijan ja Hannun mietteitä voi kuunnella linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=QTm_BiDhkHw

Yhteenveto ”Tietotekniikkaa senioreille” toiminnasta

Kaikki kolmessa toimintatapahtumassa mukana olleet (vapaaehtoisopastajat, opastettavat ja Severin henkilökunta) olivat hyvin innostuneita tietotekniikan mahdollisuuksista ja valmiina omaksumaan lisää. Joen Severi järjestää vapaaehtoisille senioriopastajille koulutusta koko ajan uudistuvista digilaitteiden käytön mahdollisuuksista ja myös kertausta vanhojen taitojen ylläpitoon. Opastettavat olivat tyytyväisiä saamiinsa henkilökohtaisiin ongelmanratkaisuihin ja ryhmämuotoiseen opastuksen antiin.

Jos sinulla on haasteita/pohdittavaa digilaitteiden käytössä, tai olet hankkimassa uutta laitetta, niin ota rohkeasti yhteyttä Joen Severiin tai johonkin toiseen vastaavanlaista toimintaa järjestävään yhdistykseen. Sieltä saa hyviä neuvoja ja ohjeita, eikä ongelmien kanssa tarvitse yksin pähkäillä.

Joen Severillä on yksilöohjausta kahdesta neljään kertaan viikossa Joensuun alueella ja koko maakunnan alueella 6–8 kertaa/viikko. Ryhmätoiminta, jossa annetaan opastusta useammalle henkilölle kerrallaan tapahtuu Severin toimitiloissa. Henkilökohtainen opastus on kestoltaan yksi tunti/kerta. Opastuksesta sovitaan soittamalla puhelimella Joen Severille. Ryhmäopastuksissa aihealueet vaihtelevat ja niistä tiedotetaan Severin kotisivuilla, Facebookissa, ja mahdollisesti myös sanomalehdessä. Ohjaukset ovat yleensä kesäajan tauolla (kesäkuu–elokuu).

Joen Severillä on kolme työntekijää ja vapaaehtoisia senioriopastajia noin 40 eripuolilla maakuntaa. Asiakaskohtaamisia vuositasolla on noin 1500.

Joen Severi ry
puhelimet: 050 331 8052, tai 050 386 6678 tai 050 360 5051
sähköposti: joen.severi(a)outlook.com
www sivut: https://sites.google.com/site/joenseveriyhdistys/home

SenioriSurf etäopastuspalvelu
puhelin: 044 7007101
Opastuspyyntölomake: https://seniorsurf.fi/seniorit/etaopastus/

Teksti: Matti Holopainen