On tärkeää tietää juurensa - ja kertoa niistä nuoremmille
21.08.2024 10:08
On tärkeää tietää juurensa - ja kertoa niistä nuoremmille
Tämä oli Kauko-Pohjalla sunnuntaina 7.7.2024 vietetyn Kaukolan pitäjäseuran juhlatilaisuuden kantava teema, jonka nosti esille näyttelijä Antti Paavilainen omassa tervehdyksessään uunituoreelle, Parkanossa asuvalle, kotiseutuneuvos Matti Paavilaiselle. Toisen maailmasodan jälkeen Ruovedelle sijoittui noin 150 Kaukola-taustaista perhettä, joista eniten Jäminkipohjaan, joten juhlapaikkana Ruovesi oli luonteva. Omiin juuriin ja vanhempien ja isovanhempien Kaukolassa sijainneiden kotipaikkojen löytymiseen Matilla onkin ollut merkittävä rooli. Kaukolaan liittynyt poikkeuksellisen laaja ja ansiokas kotiseututyö oli yksi painava peruste saada kotiseutuneuvoksen nimi ja arvo. Kotiseutuneuvoksen nimen ja arvon on 19.4.2024 myöntänyt tasavallan presidentti Alexander Stubb. Tätä poikkeuksellisen arvokasta tunnustusta iloitsi ja juhli noin 120-henkinen yleisö; nuorin 8 kk ja iäkkäin 91-vuotias, kaukaisin Kaliforniasta USA:sta.
Pääpaino ohjelmassa oli Matti Paavilaisen ansioilla. Niistä mainittakoon 40 matkaa Karjalaan, joista 25 yksityistä tiedonkeruumatkaa Kaukolaan kaikkina vuodenaikoina kävellen, polkupyörällä, suksilla, autolla ja veneellä, 15 kertaa matkanjohtajana toimiminen ja yksi vierailu Terijoelle. Yksityismatkoilla hän on kuvannut 450 talon pihapiirit, joista usein on ollut jäljellä vain kivijalat. Valokuvia matkoilta on kertynyt noin 30 000 ja hän on tehnyt yli 50 pihapiiristä kirjan, jossa on kuvattuina yksityiskohtaisesti asemapiirustukset ja täydelliset rakennusten piirustukset sekä dokumentoituina mm. asuinhuoneiden sisustus ja huonekalut. Oppaana suvun ”kotikiville” hän on toiminut noin 600 henkilölle. Taustoituksena näimme Pekka Kiisken videon Matista ’työn äärellä’ matkanjohtajana.
Muina ansioina mainittakoon Parkka-Teatterin perustaminen ja sen toiminnassa mukana oleminen noin 20 vuoden ajan; mm. 11 eri roolissa näytteleminen ja lavasteiden suunnittelu ja valmistaminen, Pohjois-Satakunnan Ilmailukerhon perustaminen ja aktiivinen toiminta siinä yli 10 vuotta sekä jatkuva toiminta useissa Karjala- tai Kaukola-taustaisissa järjestöissä 20 vuoden ajan. Matti Paavilainen on koulutukseltaan kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hänen karttapiirroksiaan, piirroksiaan ja grafiikkaansa on yli kymmenessä teoksessa, ja taidenäyttelyitä on ollut yli kymmenellä paikkakunnalla.
Ohjelmassa kuultiin tietysti musiikkiesityksiä: tytär Katri Paavilainen (laulu) ja Kaarle Husgafvel (kitara) esittivät Itkevä huilu sekä Kaisa Kautto (laulu) ja Kaarle Husgafvel (kitara) esittivät Laps’ olen köyhän, kauniin Karjalan. Teiskon Karjalaisseurasta lausuntaa esitti Markku Savolainen. Sirpa Olkinuora esitti potpurin haitarilla. Monet muutkin yllättivät Matin muisteluin, kiitoksin ja musiikkiterveisin. Omassa puheenvuorossaan kotiseutuneuvos loi katsauksen Kaukolan kirkon ja hautausmaan nykytilaan sekä kuvaili työn alla olevaa Lapinnevan (Parkano) kyläkirjaa. Kaukolan Pusa-sukuun tutustuttiin videoesityksen kautta ja Seppo Rouhiaisen esitelmässä puolestaan kuultiin Kauko-Pohjan Nuorisoseuran talon historiasta ja 75-vuotiaasta Kaukolan Pitäjäseurasta. Kuinka moni muuten tietää tuon talon historian ja taustat sen nimelle? Sehän on jäminkipohjalaisten ja Jäminkipohjaan asettuneiden kaukolalaisten yhdessä rakentama seuratalo.
Teksti: Kyllikki Valkealahti, pj. Kaukolan Pitäjäseura ry
Kuvat: Mikko Valkealahti
Kotiseutuneuvos Matti Paavilainen
Vasemmalta oikealle Raimo Pusa, Pusan sukuseura ry:n sihteeri, Jouko Kapli Ruoveden Karjalaisseura ry:n puheenjohtaja, Kyllikki Valkealahti Kaukolan Pitäjäseura ry:n puheenjohtaja ja Matti Paavilainen. Etupenkissä istumassa Jarmo Kapli.
Juhlayleisöä Ruovedellä Kauko-Pohjan Ns. talolla. Etualalla (kuvaamassa) Kaukolan kansallispuvussa Matti Paavilaisen tytär Katri Paavilainen. Pyörätuolissa 91-vuotias Kaukolan Liinamaalta kotoisin oleva Arvo Simonen.
Vasemmalta oikealle Raimo Pusa, Pusan sukuseura ry:n sihteeri, Jouko Kapli Ruoveden Karjalaisseura ry:n puheenjohtaja, Kyllikki Valkealahti Kaukolan Pitäjäseura ry:n puheenjohtaja ja Matti Paavilainen.