Kuvan kirstu on tullut Korpiselästä mummoni lapsuudenperheen mukana evakkomatkalta monien mutkien kautta Sonkajärvelle, mistä he saivat asutustilan Kainuunmäestä, Saviharjusta. Mummoni Aleksandra (Saimi) Rönkkö, omaa sukuaan Issakainen perusti aikuistuttuaan perheen ukkini Kauko Rönkön kanssa Sukevalle ja kirstu päätyi myöhemmin sinne. Kirstuja oli mummolassani kaksi. Ne olivat ulkovarastoissa unohdettuina, kunnes isovanhempieni kuoltua (ukki v. 1982 ja mummo v. 2006) tila meni myytiin ja kirstuista toinen päätyi isälleni ja toinen sedälleni. Isälleni jäänyt kirstu päätyi edelleen minulle ja on ollut olohuoneessani kunniapaikalla jo lähes 10 vuoden ajan toimittaen sohvapöydän virkaa. Siinä se on samalla muisto mummostani. Kirstun sisäkannessa lukee omistajan nimi ja ”Korpiselkä”. 

Mummoni kertoi, että ensimmäiselle evakkomatkalleen joulukuussa 1939 he eivät saaneet käytännössä mukaan muuta kuin vaatteet päälleen. Lehmätkin olivat vain päästäneet vapaaksi ja yksi hukkunut saman tien jokeen. Navettaan jääneet lampaat löytyivät raatoina navettaan kuolleina, kun palasivat välirauhan aikana. Perheen kotitalo oli kuitenkin säästynyt talvisodassa. Toisella evakkomatkalla oli enemmän aikaa evakuoida ja perhe sai jonkin verran tavaraa mukaansa ja jonkin verran palautui omistajilleen sotilaiden tyhjentäessä taloja asukkaiden lähtiessä. Asemalta kukin perhe sai tunnistaa omia tavaroitaan. En tiedä onko sisäkannen teksti evakuointimerkintöjä varten helpottamaan tunnistamista, näin oletan. En ole myöskään ihan varma, onko tämä kirstu kulkenut perheen mukana vai onko se myöhemmin tunnistettu asemalta omaksi ja tehnyt evakkomatkan eri reittiä pitkin kuin omistajansa, se jää arvoitukseksi. Yhtä kaikki kirstu on kuitenkin kalliina aarteena olohuoneessani muistuttamassa vaikeista ajoista, joihin Suomi on joutunut ja joista se on selvinnyt sekä mummoni juurista rajantakaisessa Karjalassa. 

Teksti ja kuva: Jani Rönkkö