Sota ja kodin jättäminen sekä identiteettikriisi uudella asuinalueella jätti jälkensä evakkoihin. Jäljet näkyvät myös jälkipolvissa.

Tutkimustani varten haastattelin viittä evakkoa, 18 evakon lasta ja 6 evakkojen lastenlasta. Vaikka tutkimuksen pääasiallisena kohteena olivat sodan 1944 jälkeen syntyneet evakkojen lapset, pidin tarpeellisena antaa ääni myös evakkovanhemmille.  Nämä evakkovanhemmat olivat sotaa paetessaan lapsia tai nuoria aikuisia.

Monet haastattelemani lapset kuvailivat juurettomuudentunnetta, joka oli siirtynyt heille heidän evakkovanhemmaltaan. Tunne saattoi siirtyä myös alitajuisesti siten, että lapsi ei ollut tunnistanut, miksi hänellä oli ikävä muualle.  Vanhempi ei välttämättä purkanut sanoiksi suruaan ja ikäväänsä, mutta lapset huomasivat sen ja imivät sen itseensä.

Karjalaisen kulttuurin näkymiseen evakkojen lapsilla vaikutti se, miten karjalaisuutta oli ylläpidetty lapsuudenkodissa.

He puhuivat karjalaisten käsityötaidosta, kansallispuvuista, iloisista väreistä ja jonkin verran myös perinnetavoista, karjalan murteesta tai karjalan kielestä ja karjalasta kertovista lauluista. Lähes kaikki haastateltavat korostivat karjalaisten yhteisöllisyyttä ja vieraanvaraisuutta, joka oli siirtynyt heille evakkovanhemmalta.

Teksti: Hellä Neuvonen-Seppänen

Lue koko juttu Karjalan Kunnaat 4/2023 -lehdestä.
Karjalan Kunnaat -lehti on Karjalan Liiton jäsenlehti, joka postitetaan kaikille Karjalan Liiton jäsenmaksun maksaneille.
Tietoa jäseneksi liittymisestä >>