Virvon, varvon tuoreeks, terveeks…

Tänä vuonna karjalaisuus on vahvasti esillä Raumalla, sillä Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään siellä kesäkuussa. Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela pääsi tutustumaan karjalaisiin perinteisiin jo nyt, sillä Rauman ja Satakunnan karjalaiset virpoivat tuoreen kaupunginjohtajan. Esko Poikela on Karjalan Liiton Vuoden virvottava.

Vuoden virvottavan valinnalla tuodaan esille karjalaista virpomaperinnettä ja toivotetaan virvottavalle terveyttä ja kaikkea hyvää.  Tuore kaupunginjohtaja sai samalla kuulla Karjalan Liiton Satakunnan piirin tervetulotoivotuksen 72. Karjalaisille kesäjuhlille, joita vietetään Raumalla 17.-19.6.2022. Juhlaviikonloppu sisältää monipuolista ohjelmaa, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan. Viikonlopun tilaisuuksiin odotetaan tuhansia karjalaisia ja karjalaisuuden ystäviä.

Kaupunginjohtajaa olivat virpomassa Jouko Hämäläinen, Antero Matikka, Ilmi Ruohonen, Ulla Aitavaara, Titta Aitavaara ja Saimi Aitavaara.

Aiemmin Karjalan Liiton vuoden virvottavaksi on valittu mm.  Sisko Istanmäki, Perttu Vartiainen, Riitta Uosukainen, Jaakko Kolmonen, Pirkko Sallinen-Gimpl, Pauliina Lerche, Irja Askola, Aira Samulin ja Susanna Huovinen.

Virpomisperinteen taustaa  

Karjalassa virpomisella oli selkeä hengellinen sisältö. Virpomassa käytiin palmusunnuntaina ja palkkio noudettiin vasta viikon kuluttua. Nykyään palmusunnuntain pienet virpojat liikkuvat kaikkialla Suomessa useimmiten noidan tai trullin asuun pukeutuneina. Noita-asuiset virpojat kuvaavat tapojen ja perinteiden muuttumista ja sekoittumista; ennen noidat ja trullit liikkuivat pääsiäisenä ja he kuuluivat vanhastaan vain läntisen Suomen pääsiäisperinteeseen.

Virpominen kytkeytyy itäiseen kulttuuriperintöön ja ortodoksisen kirkon tapa- ja perinnekulttuuriin. Nykyään virpominen on osin irtautunut kirkollisesta lähtökohdastaan, mutta sisältää tällöinkin moninaisen hyvän toivottamisen läheisille. Uskonnollisen viitekehyksen mukaan virpominen jatkaa kristillisen kirkon ensimmäisten vuosisatojen tapaa muistaa Jeesuksen viimeistä käyntiä Jerusalemissa palmunlehväseppeleillä tervehtien (palmusunnuntai). Läntisen kirkon historiassa tapahtuman viettoon ovat liittyneet näyttävät palmunlehväkulkueet.

Virpominen tunnetaan erityisesti Karjalasta, jossa se liittyi ortodoksien monivivahteiseen pääsiäisperinteeseen. Ortodoksien välityksellä virpominen yleistyi koko Karjalassa, myös luterilaisten keskuudessa. Karjalassa palmusunnuntaita kutsuttiinkin virposunnuntaiksi. Ortodoksien lauantaivigiliassa siunatut pajunoksat vietiin kotiin ikonin taakse. Virpomisella tähdennettiin tulevan pääsiäisen merkitystä. Varhain sunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi siunatuilla oksilla karjan ja lapset kasvun varmistamiseksi. Isännän tehtäväksi jäi hevosen virpominen. Lapset virpoivat koristeellisilla oksilla sukulaiset, kummit ja naapurit, joita muistettiin hauskoin virpomisluvuin. Niistä tunnetuin lienee

Virvon, varvon
tuoreeks, terveeks
tulevaks vuodeks
sulle vitsa
mulle palkka.

Luterilaisilla virpominen ei ollut niin tiukasti kirkollista kuin ortodokseilla ja virpoluvut olivat usein leikillisiä tai niissä toivotettiin hyvää onnea. Karjalassa virvottiin 1920-luvulla myös seuraavin sanoin:

Uuden vuoden, uuden varvan
sulle virpovitsan annan
enkä suurta palkkaa vaadi
enkä velkakirjaa laadi.

Virpomisvitsa jätettiin virvottavalle ja virpomispalkka noudettiin pääsiäislauantaina. Palkan, olipa se pääsiäismuna tai muu lahja, saaminen on keskeinen osa virpomisperinnettä. Sen arvellaan olevan myös syy, miksi virpominen on tänäkin päivänä suosittua. Virpominen yleistyi siirtokarjalaisten mukana kaikkialla Suomessa.

www.karjalaisetkesajuhlat.fi

Lisätietoja: Karjalaiset kesäjuhlat / Jouko Hämäläinen, p. 040 0251834.
Karjalan Liitto, Mervi Piipponen, p. 040 583 9295.