”Karrrjalatalo”, luki kirkasääninen pikkutyttö äidilleen heidän kävellessään rinnettä ylös pian alkavalle musiikkitunnille Karjalatalolle. En harmikseni saanut selvää, miten keskustelu jatkui, sillä Karjalatalo kohoaa jyrkän rinteen päällä Käpyläntieltä lähestyttäessä. Pikkutytön ääni jäi kaikumaan ajatuksiini, kun arkistopäivän päätteeksi jatkoin pyöräillen alamäkeä kotiinpäin. Miten keskustelu jatkui, ja mitähän äiti mahtoi tyttärelleen vastata?

Karjalatalo valmistui vuonna 1974. ”Tontti on viehättävällä ja todella luonnonkauniilla paikalla!” vakuuttelivat Karjalan Liiton johtajiston jäsenet niille, jotka eivät päässeet mukaan ensimmäiselle palstakatselmukselle. Liiton johtajisto oli käynyt jo tovin neuvotteluja Helsingin kaupungin kanssa kohtuuhintaisesta ja järkevällä paikalla sijaitsevasta tontista, joka olisi sovelias uudelle heimotalolle. Nyt taisi tärpätä. Kuin kohtalon saattelemana Käpylän kadunnimistökin oli Kalevalasta. Kuinka sopivaa Karjalan Liitolle, joka vuonna 1985 oli viettävä kalevalaista suurjuhlaa olympiastadionilla.

Karjalan Liitto oli 60-luvulla ollut pidemmän aikaa uusia toimitiloja vailla. Toimisto oli sijainnut vuosikymmeniä Etelä Esplanadilla Bensowin talossa. Liitto oli kasvanut alkuaikojen tilojaan suuremmaksi. Huoneiston vuokraa nostettiin liittoväen harmiksi vuosittain, eikä vuokranantaja käyttänyt vuokratuloja huoneiston ylläpitoon. Maalitkin oli ostettava liiton piikkiin. 60-luvulla Karjalan Liiton jäsenmäärä oli kasvanut nopeasti, kun nuori polvi aktivoitu mukaan. Toiminnan muodot monipuolistuivat ja henkilökuntaa palkattiin. Karjalatalon toteutuminen oli liiton mittakaavassa huikea onnistuminen. Vihdoin karjalaisilla on oma heimotalo, jonka suojissa saattoi kokoontua, harrastaa tai ruokailla. Karjalatalo loi alustan liiton kulttuuritoiminnan huipennukselle vuonna 1977, jolloin lanseerattiin kaikkea muuta kuin vaatimaton kulttuuriohjelma. Karjalatalosta haluttiin tehdä koko Suomen kattavan Karjalaisen kulttuurikeskuksen päämaja. Sieltä käsin ohjattaisiin muissa kaupungeissa toimivia yksiköitä. Karjalatalo onnistui nopeasti tehtävässään, kun sen tarkoitus oli alun perinkin yhdistää karjalaiset saman katon alle omissa tiloissaan – näyttävästi rinteeltä tähyillen.

Seurauksena oli yllättäen toiminnan laajuus, jota täytyi hajaannuttaa. Heti talon valmistuttua perustettiin välittömästi liiton taloudesta erilliset alakerran ravintola Karelia ja itse kiinteistöä palvelevat yhtiöt. Myöhemmin myös liiton paisunut nuorisojaosto itsenäistyi Karjalaiseksi Nuorisoliitoksi, jotta se pääsi valtionavun piiriin. Sama tapahtui kyykkäjaostolle, jonka taas tavoitteli valtion tarjoamaa valtakunnallista liikunta-avustusta. Kun kasvaa liian isoksi, ei voi pysyä yhtenäisenä. Näin kävi myös Karjalatalon aikaansaamalle kulttuuritapahtumien vyörylle. Niinpä liiton entiset elimelliset osaset, kuten Karjalainen kyykkäliitto tai Karjalainen Nuorisoseura ovat itsenäistyneet ja katkaisseet napanuoransa Liittoon aikapäiviä sitten.

Onko se sitten huono juttu? Tällaista kehitystä ei oikein voi arvottaa, että onko se huono vai hyvä, oikein vai väärin. Tapahtumaketju koostui osasista ja asiat tapahtuivat edeltävien seurauksena. Meillä on edelleen vireä Karjalan Liitto ja Karjalatalo, ja 70-luvun päivät edustivat omaa mennyttä aikaansa. Joka kerran astuessani Karjalataloon kuulen mielessäni ensimmäisen toimintavuoden äänet. Sen, kun alakerran ravintolan karjalainen pitopöytä oli sunnuntai toisensa jälkeen loppuunmyyty. Ja padoissa tuoksui karjalanpaisti. Tai kuten yläkerran tilaussauna takkahuoneineen saunotti yritysjohtajia lähes joka ilta, vapautuneen keskioluen voimalla.

Ehkä se äiti kuiskasikin tyttärelleen: ”Karjalatalon sielu on 70-lukulainen”. Sen nimittäin tuntee aivan sormenpäissään saakka, kun kuljettaa sormia pitkin alkuperäisen tiilimuurauksen saumoja talon käytäviä kulkiessa.

Kuva: Karjalatalon sielu on vahvan 70-lukulainen, oman aikakautensa symboli.