Hyvät lukijat! Joudun vielä kerran avautumaan teille koronan sävyttämästä tutkijan arjesta. Siinä on mukana sekä iloa, että surua. Vuoden surkein uutinen tietenkin on, että karjalaiset kesäjuhlat peruuntuivat. Niitä olisi vietetty juhlavuonna komeasti. Tämä historiahankekin ajoitettiin siten, että minä tutkijana olisin päässyt aistimaan ainutkertaista juhlahumua - ja kirjoittamaan siitä tulevaan kirjaan. Nyt aiheen perspektiiviä on todellakin muutettava. Kesäjuhlista kertova luku on korvattava muulla.

Karjalaisia kesäjuhliahan vietetään joka kesä juhannusta edeltävänä viikonloppuna. Tasavuosikymmeninä juhlitaan aina Helsingissä ja välivuosina vaihtelevasti eri paikkakunnilla. Tämän vuoden juhlat eivät siirtyneet vuoden päähän, vaan ne tosiaan peruuntuivat. Ensi kesänä juhlitaan taas uusin sisällöin ja uusien vapaaehtoisten voimin Raumalla. Helsinki jääköön odottamaan vuoden 2030 juhlia. Kesäjuhlat ovat aivan mahdottoman kiinnostava kurkistusaukko liiton alaisen yhteishengen tarkkailuun. Lukuisa määrä paikallisia vapaaehtoisia on mukana jo hyvissä ajoin. Järjestettävää on mahdottomasti ja yhteiseen hiileen on puhallettava, mielellään yhtä aikaa.

Karjalaista kesäistä juhlintaa oli erilaisissa muodoissa jo heti Karjalan liiton perustamisen jälkeen, mutta juhlinta sai merkittävän käänteen kesällä 1960. Tuolloin liitto täytti kaksikymmentä vuotta ja ensimmäinen sukupolvi evakkouden lapsena kokeneita oli aikuistumassa. Suomi oli noussut hyvän matkaa jaloilleen toisen maailmansodan takaiskuista. Katse oli tulevaisuudessa, ei sodan menetysten muisteloissa. Liitto oli hoitanut akuutimman tehtävänsä onnistuneesti. Päätettiin järjestään näyttävä karjalaisten juhla Helsingin Olympiastadionilla, jonne saatiin puhujiksi merkkihenkilöitä, aina tasavallan presidentti Kekkosesta lähtien. Järjestäjien tunnelmat olivat osin haikeat, koska olihan kyseessä eräänlainen tilinpäätös. Tärkeän ajanjakson loppu.  Liiton tulevaisuus oli vaakalaudalla, nuorisoa ei kiinnostanut.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Juhlat saivat valtavasti huomiota ja lehtien palstatilaa, mikä nostattikin siirtokarjalaisuuden uusiin ulottuvuuksiin. Nuorison silmät avautuivat näkemään omat juurensa merkittävinä. Karjalainen kulttuuri tiedostettiin uudella tavalla, eikä sen juhlinnasta saatu tarpeeksi. Karjalaiset kesäjuhlat päätettiin järjestää seuraavanakin vuonna, ja sitä seuraavana, ja sitäkin. Kunnes päädymme katkeamattomana juhlien ketjuna vuoteen 2020, jolloin juhlia ei yllättäen järjestetä. Onneksi syynä ei ole haluttomuus, vapaaehtoisten puute tai karjalaisen kulttuurin näivettyminen. Me kaikki tiedämme syyn.

Toisaalta, ehkäpä välivuosi tekee hyvää? Eihän karjalainen sielu jää märehtimään ikävää sattumusta, vaan ajatusten suunta on positiivisesti tulevaisuudessa. Karjalaiset kansallispuvut tuulettuvat viimeistään Rauman kaduilla 18.–20.6.2021. Järjestäjien ajatukset ovat jo nyt juhlia edeltävissä työn touhuisissa kuukausissa. Ja me vieraat tuskin maltamme odottaa, sillä hyväähän kannattaa odottaa, vaikka se kaksikin vuotta.

Katja Tikka
Karjalan Liiton historiankirjoittaja