Kahdeksan vuosikymmentä näkyvää järjestötyötä ja kansalaistoimintaa on pitkä aika. Tänään voimme ylpeinä sanoa, että työ tekijäänsä kiittää. Monet tavoitteemme ovat toteutuneet samalla kun toiminnan painopisteet ovat uusiutuneet ja muuttuneet. Karjalaisväestön elinolojen edunvalvonnasta on siirrytty yhä voimakkaammin karjalaista kulttuuria vaalivan ja sen elinvoimaa kantavan kulttuurijärjestön suuntaan.

Karjalaisten kuntien, seurakuntien ja yhteisöjen edustajat kokoontuivat liiton kaksipäiväiseen perustamiskokoukseen Helsingin kaupungintalolle 20.–21.4.1940. Ensimmäisen kokouspäivän päätteeksi osallistujat oli kutsuttu naapuriin, tasavallan presidentin linnaan vastaanotolle. Presidentti Kyösti Kallio sanoi Karjalan Liiton perustamiskokouksen osanottajille, että ”rakentakaa yhteisymmärryksessä silvottua kotiamme. Te voitte myös hajallaan asuvina rikastuttaa kokonaisuutta, siirtää luonteemme parhaimpia ominaisuuksia heimoveljiemme keskuuteen, joihin jo kansallishenki, samat sukujuuret ja hengen yhteys teitä yhdistää. Pääasia on, että me kaikki tunnemme olevamme suomalaisia, joista jokainen sen heimo täydentää toistaan ja luo kokonaisuuden, jolla on oma paikkansa itsenäisten kansojen joukossa.”

Perustamiskokoukseen osallistunut Viipurin läänin maaherra Arvo Manner piti tunteikkaan puheen ja kysyi, ”ken tietää mihin pystyy karjalainen valpas ja nopea äly, vireä ja myös kestävä toimintahalu, rohkeasti ja taitavasti yhdistelevä mielikuvitus, hyvä taloudellinen vaisto, lämmin sosiaalinen mieli, herkkä sielu – se myös tietää, mitä Suomen kansa ja maa on menettänyt”.
Liitolla oli kokouksessa kolme nimivaihtoehtoa; Karjalan maakuntaliitto, Karjalaisten liitto ja Karjalan Liitto, joka katsottiin lopulta kaikkein kattavimmaksi edustamaan kaikkia karjalaisia, sekä siirtoväkeä että uusien rajojen sisällä asuneita karjalaisia. Karjalaiset halusivat olla aktiivisesti itse mukana päättämässä talvisodan jälkeen omista asioistaan.

Valtioneuvos Johannes Virolainen onkin määritellyt liiton osuvasti ”itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestöksi”, koska karjalaiset olivat tottuneet hoitamaan asiansa itse eivätkä halunneet jäädä nytkään syrjästäkatsojiksi, kun heidän asioitaan alettiin järjestellä.
Karjalan Liitto ja sen jäsenjärjestöt syntyivät tarpeeseen. Haluttiin pitää yhteyttä saman pitäjän tuttuihin ja ihmisiin, joiden kautta jouduttiin jakamaan sama kohtalo kodin ja kotiseudun menetyksen jälkeen.

Alkuun liitolla ja sen järjestöillä olivat esillä erityisesti siirtoväen korvauskysymykset, viljelijäväestön maanhankintaan ja uudelleenasuttamiseen sekä teollisuusväestön työpaikkoihin ja asuntojen saantiin liittyvät kysymykset.

Evakkoja – ei pakolaisia

Karjalaiset menettivät kotinsa ja kotiseutunsa toisen maailmansodan ratkaisujen myötä. Koska siirtoväen osuus koko Suomen asukasluvusta oli tuolloin yli kymmenen prosenttia, karjalaisten sijoittaminen uusille asuinsijoille oli valtaisa operaatio, joka onnistui vain kansakunnan yhteisen tahdon ja voimanponnistuksen ansiosta. Olkoonkin että sopeutuminen uusille asuinsijoille ei ollut kaikkialla suinkaan helppoa vaan vastaanotto saattoi olla tämän päivän arvostusten valossa olla jopa häpeällistä. Tilaa ei tahtonut kaikissa majataloissa löytyä. Aika ja karjalaisten sopeutuvaisuus ovat silottaneet onneksi nämäkin kokemukset.

Monet ovat verranneet Suomessa käydyssä pakolaiskeskustelussa tämän päivän pakolaisuutta sodan jälkeiseen karjalaisten evakuointiin. On kuitenkin harhaanjohtavaa verrata karjalaisia esimerkiksi pakolaisiin, jotka joutuvat sodan jaloista lähtemään etsimään inhimillisen elämän puitteita oman maan ulkopuolelta.

Karjalaiset ovat suomalaisia, jotka vastoin tahtoaan, joutuivat jättämään kotiseutunsa. Tästä syntyi siirtokarjalaisten historia, joka on vakiintunut historian kirjoituksen käyttöön kuvaamaan evakuointia uusille asuinsijoille. Karjalaisia ei evakuoitu vieraaseen maahan, vaan suomalaisina Suomeen, omaan isänmaahan.

Nykyaika tarvitsee karjalaista suvaitsevaisuutta

Suomi oli ainoa eurooppalainen valtio, joka toteutti hävityn sodan jälkeen siviiliväestön evakuoinnin menettämältään alueelta. Samoin kuin Suomi oli ainoa maa, joka toi rintamalla kaatuneet oman maan multiin. Vauraan Karjalan menetys oli suuri menetys koko Suomelle. Näistä lähtökohdista ryhdyttiin kuitenkin omin voimin rakentamaan Suomea itsenäisten läntisten sivistysmaiden joukkoon ja siinä onnistuttiin.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet karjalaisten olevan lähtökohdiltaan suvaitsevaisia ja muita kulttuureja ymmärtäviä ihmisiä. Tämä selittynee sillä, että heimo on asunut vuosisadat erilaisten kulttuureiden vaikutuspiirissä, jossa on otettu vastaan vaikutteita, milloin idästä, milloin lännestä. Suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuuden ymmärtämistä nyt, jos joskus tarvitaan. Näissäkin asioissa on hyvä karjalaisten näkyä.

Voimme vain tänä päivänä arvailla, miten valtaisaa yhteistä yhteiskunnallista tahtotilaa, kun karjalaisen siirtoväen uudelleensijoittaminen nyt arvioituna onnistui hallitusti. Liiton syntyhistoriaan kuuluu olennaisella tavalla se, että sen ympärille ryhmittäytyivät kaikki karjalaiset yhteisöt, kansalaisjärjestöt ja poliittiset liikkeet. Tämä näkyi myös liiton johdossa ja liiton syntyminen tässä hengessä jatkoi työmarkkinoilla syntyneen tammikuun kihlauksen henkeä ja osoitti että sodan menetykset loivat vahvan tahdon rakentaa kansallista sopua ja yhteiskunnallista eheyttä.

Karjala osa kansallisen itseymmärryksen historiaa

Karjalaisen järjestötyön kantavia voimia tänä päivänä ovat edelleen vahva yhteenkuuluvuuden tunne ja vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta saatava sosiaalinen pääoma. Kansalaistoiminta on valtava demokraattinen voimavara, joka toimii virallisen hallintoyhteiskunnan rinnalla ja vastapainona. Karjalan Liittokin on tässä ominaisuudessa kyennyt nostamaan julkiseen keskusteluun monia sodan jälkeisen ajan kipeitä kansallisia kysymyksiä kuten Karjalan menetys ja siihen liittyvä palautuksen unelma, siirtoväen kohtelu uusilla asuinsijoilla ja pitkään kestänyt pakkovaikeneminen historiastamme. Karjala on osa ulkosuhteiden ja kansallisen itseymmärryksen historiaa. Olemme myös osa eurooppalaista historiankirjoitusta jakaessamme siirtoväen kohtalon monien muiden maiden järjestöjen jäsenten kanssa.

Uskomme, että tänä päivänä liitto koetaan suomalaisessa yhteiskunnassa tunnustetuksi ja arvostetuksi kansalaisjärjestöksi, joka yhteiskunnallisesti laaja-alaisesti edustettuna on ylläpitänyt kansallisesti merkittävää keskustelua Suomen sodanjälkeisestä ajasta tasapainoisella ja vastuullisella tavalla. Liitto ei voi olla yhden asian liike, vaan monialainen toimija karjalaisuuden ja karjalaisen kulttuurin parissa pitkäjänteisellä ja vakaalla tavalla. Luottamuksellisten suhteiden vaaliminen valtiovaltaan kaikkina aikoina ovat olleet keskeinen liiton toiminnan kulmakivi.

Presidentti Urho Kekkonen toivoi karjalaisille osoittamassaan tervehdyksessä vuonna 1962, että ”koettaisimme järjestää toimintaamme niin, ettei maan hallituksella ja presidentillä ole tästä ikävyyksiä. Meitä pidetään koko ajan silmällä. Jotta luottamus säilyisi, tarvitsemme toinen toisiamme”.

Näin olemme koettaneet toimia. Tämän päivän näkökulmasta katsoen liiton linjaukset Karjalan palautusasiassa olivat oikeita. 1990-luvun puolivälissä kuultiin äänekkäitä vaatimuksia koventaa Karjalan palautuksen linjaa. Halusimme toimia asiassa maltillisesti maan ulkopoliittisen johdon kanssa ja se maltillinen asialinja oli tämän päivän näkökulmasta katsoen ainoa oikea linja. Karjalasta ei kuitenkaan pidä vaieta. Koemme olevamme edelleen se kansalaisjärjestö, jonka kautta avoin, demokraattinen Karjalaa koskeva monialainen kansalaiskeskustelu kanavoituu.

Karjalalla ja karjalaisuudella on edelleen sitä vetovoimaa, joka on kulttuurisesti innoittanut taiteilijoitamme kaikkina aikakausina. Juuret ja karjalaisen elämänperinnön vaaliminen kiinnostaa uusien sukupolvien karjalaisia.

Me tämän päivän karjalaiset kannamme ylpeinä sitä perintöä, joka 80 vuotta sitten alkoi. Olemme monipuolisella toiminnallamme monipuolinen näyteikkuna karjalaisuuteen. Tämän päivän karjalaisuuden voi kohdata myös verkkoyhteisöissä, sosiaalisessa mediassa, jossa etsitään juuria ja kokoonnutaan saman ajattoman heimoaatteen ympärillä. Karjalaisuus osoittaa monisatavuotisena kulttuurina kestävyytensä ja voimansa niin kansallisen kulttuurin kulmakivenä kuin väriläikkänä monikulttuurisessa Euroopassakin.

Karjalaisten vahvuus on meissä karjalaisissa itsessämme. Karjala, karjalaiset juuret ja tämän päivän karjalaiset yhteisöt on löydettävä aina omakohtaisesti. Työ karjalaisuuden parissa on ruisleipää, joka koostuu syvällisestä karjalaisen kulttuurin ja aatteen ymmärryksestä, karjalaisten kohtalosta osana Suomen ja suomalaisuuden historiankirjoitusta ja heimomme vaiheiden merkittävyydestä eurooppalaisessakin tarkastelussa. Tämä karjalaisen kulttuurin ja heimoaatteen elävänä säilyminen on ollut liiton toiminnan kantavana voimana kahdeksan vuosikymmentä. Sama perinne on myös tulevan toiminnan kivijalkaa ja velvoittaa tämän päivän ja tulevia karjalaisuuden vaalijoita.

Markku Laukkanen
Karjalan Liiton kunniapuheenjohtaja