Karjalaisten ensimmäisestä evakkotaipaleesta on kulunut kahdeksankymmentä vuotta, mutta traumaattisten kokemusten muisto ei haihdu. Tämä oli havaittavissa heti ensimmäisten koronavirukseen liittyvien rajoitusten yhteydessä. Monen karjalaistaustaisen mieli liitti tilanteen välittömästi valtiovallan aikaisempiin määräyksiin: Karjala on jätettävä, kotoa on lähdettävä, lähtö on tehtävä heti, lähtijöiden mielipiteillä ei ole merkitystä. Määräyksiä ei kyseenalaisteta.

 

Poikkeustila on poikkeuksellinen, johtui se sitten sodasta tai näkymättömän viruksen aiheuttamasta uhkasta. Taustalla on menetyksen ja viime kädessä kuoleman uhka. Kun Suomen hallitus antoi ensimmäiset kehotukset kansalaisille pysyä kotonaan, sosiaalinen media aktivoitui. Nuorten moderni uutisointitapa “meemit” hyödynsi heti historiaa. Korona ja evakkous yhdistettiin: “Karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa iäksi. Te joudutte pysymään joitain viikkoja kotona. Te kestätte kyllä.” oli yksi mieleenpainuvimmista meemeistä. Todellakin, asioita kannattaa suhteuttaa, mutta 2020-luvun nuoren voi olla melkoisen hankala eläytyä karjalaisten evakkojen asemaan oman yltäkylläisyyden keskellä. Evakot menettivät lähes kaiken maallisen, mutta me vapauden liikkua ja tehdä asioita juuri silloin kun haluamme. Itse koronan aiheuttamat terveydelliset tuhot ovat toki vasta edessäpäin, ja niistä emme vielä tiedä.

 

Karjalan Liiton palkattuna historioitsijana pohdin itsekin nykyhetken ja evakkoajan yhteisiä piirteitä. Vessapaperin hamstraaminen on yksi inhimillisimmistä reaktioista, jonka perimmäinen tarkoitus ei ole turvata vessapaperin määrää, vaan todistella itselle uhkaavan tilanteen hallinnasta: minulla on riittävästi vessapaperia, osasin toimia turvattomassa tilanteessa. Elämäni on kontrollissa.

 

Näiden mietteiden keskellä eräs ystäväni, joka on pikkutyttönä kokenut evakkouden, ja hänen lapsuutensa herkimpiä kasvunvuosiaan on leimannut sota, kertoi tunnelmistaan. Näkymätön virus katkaisi ystäväni turvallisen arjen, kun hän joutui saattamaan kotimatkalle lapsenlapsensa, joka opiskelee isovanhempiensa kotikaupungissa. Käsky siirtyä kotipaikkakunnalle erotti isovanhemmat lapsenlapsestaan ennalta määräämättömäksi ajaksi. Ystäväni kertoi haikeuden vallanneen junalaiturilla. Hyvästit rakkaalle ihmiselle ja loittoneva juna olivat liikaa. Mieleen iskeytyi muistot evakosta.

 

Olen varma, että yhteiskuntamme on isomman muutoksen kynnyksellä. Historiasta voi oppia, koska historiankulku koostuu samoista asioista: ihmisistä, kriiseistä, valtasuhteista ja näiden synnyttämästä aaltoliikkeestä. Mitä enemmän historiaa tuntee, huomaa että se todellakin toistaa itseään. Kriisit rytmittävät aikajanaa. Pysähtyneisyys ja staattinen tila ei ole koskaan pitkäaikaista. Tilanteita nollataan aina välillä, eikä meiltä kysytä lupaa. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu useita vuosikymmeniä rauhassa ja hyvä niin. Näkymätön viruksemme kylvää epätietoisuutta, paniikkia ja hallitsemattomuutta – aluksi. Uusi suunta löytyy myöhemmin. Historiasta oppineena tiedämme, että siirtokarjalaisille kävi lopulta pääasiassa hyvin. Elämä jatkui muuttuneessa muodossa, mutta se jatkui.

 

Katja Tikka