(Artikkeli on julkaistu alunperin Karjalassa 1/2023)

Aktiivinen kotiseututyö, historiaa kunnioittavien ja perinteitä eteenpäin välittävien henkilöjen ja yhdistysten toiminta on edellytys karjalaisuuden säilymiselle elinvoimaisena. Juuri siksi on Karjalan liiton työ karjalaisen kulttuurin ja perinteen vaalimisessa äärimmäisen arvokasta. Karjalaisen perinnön säilyttäminen ei ole tärkeää ainoastaan karjalaiset sukujuuret omaavalle lähes viidesosalle koko kansastamme, vaan merkityksellistä koko Suomelle.

Karjalan yksi keskeisimmistä lahjoista kulttuurihistoriallemme on oma kansalliseepos. Kalevalan merkitys tieteillemme ja taiteillemme on korvaamaton – sen myötä saivat alkunsa esimerkiksi Suomen historian, kansanperinteen ja esikristillisen uskonnon tutkimus. Taiteilijoitamme eepoksen kuvasto, symboliikka ja tarinat ovat innoittaneet aina tähän päivään saakka. Tarinat Elias Lönnrot ammensi kohtaamisistaan vanhojen runonlaulajien kanssa, joita hän Vienan Karjalan syrjäisistä kylistä aina Petsamoon, Arkangeliin ja Inkeriin saakka runonkeruumatkoillaan vuosina 1828-45 tapasi. Esimerkiksi Latvajärven Arhippa Perttunen lauloi hänelle Sammosta kertovia runoja yli kahden päivän ajan. Ilomantsilaisen Mateli Kuivalattaren hän tapasi Koiterejärven rannalla, saaden samalla perustan Kantelettarelle. Matkoillaan käsin muistiin kirjoittamiensa noin 60 000 runosäkeen avulla Lönnrot sommitteli kaunokirjallisen eepoksen, jonka johdosta Suomi 1800-luvulla nousi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Kalevala merkitsi suomenkielisen kulttuurin läpimurtoa. Teos herätti runsaasti myönteistä huomiota ulkomailla, ja lujitti suomalaisten luottamusta oman kielen ja kulttuurin mahdollisuuksiin. Vaikka Mikael Agricola oli jo vuonna 1543 julkaissut ABC-kirjan, ei suomen kirjakieli vielä 1830-luvullakaan ollut vakiintunut, eikä suomenkielistä kirjallisuutta juuri ollut. Aikalaisille Kalevala olikin ennen kaikkea osoitus suomen kielen korkeakulttuurisesta käyttövoimasta. Kalevala lujitti itsetuntoamme – se ikään kuin todisti, että maallamme on oma historiansa ja sankariaikansa.

Lönnrotin kohtaamiset runonlaulajien kanssa olivat ikimuistoisia. Esimerkiksi Latvajärven Arhippa Perttunen lauloi hänelle muun muassa Sammosta kertovia runoja yli kahden päivän ajan. Juuri Perttuselta Lönnrot kuuli yhden avainkokemuksistaan: kertomuksen runolaulusta Lapukkajärven nuotiotulilla. Vanhassa Kalevalassa tuo tarina kuuluu kutakuinkin näin: ”Voi, sano hän, kun minä lassa taattoni kera Lapukassa nuotalla kävin. Oli meillä kasakkana eräs mies Lapukasta, sekin oiva laulaja; ei taattoni veronen. Kaiket yökauet laulettih he rupiamiseen… Lähti sitä sillon pakinata. Minä vaan piennä poika hutjukkana istuin vieressä nuotiolla kuunnellen, mitä tuon tuostaki alon muistaa... Jos nyt taattoni eläisi, niin kahtena netelinä et hänen lauluja kirjoittaisi. Senlaisia laulajoita ei enää maahan synny ja kaikki häviävät ne vanhat laulut pois...”.

Nämä Arhippa-vanhuksen tunnelmalliset muistelot saivat Lönnrotin liikuttumaan aina kyyneliin saakka. Liikuttumatta on vaikea ajatella myöskään sitä, kuinka Ukrainassa käytävä sota nyt toistaa juuri sitä historiaa, jota emme enää koskaan olisi halunneet joutua todistamaan. Sitäkin tärkeämpää on pitää yllä muistitietoa niistä tapahtumista, joiden myötä yli 400 000 karjalaista joutui sotiemme jälkeen lopullisesti hyvästelemään kotiseutunsa.

Yhä tänäkin päivänä on karjalaisuus mitä suurimmissa määrin yhteisöllisesti koettu tunne ja kollektiivisesti jaettu identiteetti. Pitäjäseurojen toiminnan parissa olemme tervetulleita tutkimaan menneisyyttä, tutustumaan sukujuuriimme sekä inspiroitumaan menneiden sukupolvien työstä. Ja mikä arvokkainta: tänä kesänä Karjalan Liitto tekee kulttuurityön jatkamalla jo vuodesta 1904 saakka ilmestyneen Karjala-lehden perinteikästä tarinaa. Tässä työssä voimme kaikki olla mukana liittymällä lehden tilaajiksi – tukemalla julkaisun säilymistä myös tuleville vuosikymmenille.

Toivotan kaikille mitä aurinkoisinta kesää sekä elämyksellisiä lukuhetkiä Karjala-lehden parissa!

JENNI HAUKIO
valtiotieteiden tohtori, varttikarjalainen ja tasavallan presidentin puoliso