Blogi

Maaliskuun historiablogi

Laatokka eli Karjalan meri kiertää mystistä Valamon luostarisaarta. Vuosisatainen ortodoksimunkkien yhdyskunta eli 1930-luvulla eräänlaista kukoistuksensa kautta, kun siitä oli kasvanut yhä suositumpi pyhiinvaellus- ja muu matkailukohde. Vuosittain Valamoon rantautui noin 30 000 vierailijaa. Luonnonkaunis keidas tarjosi seesteistä ja rentouttavaa hengähdystaukoa, mutta sekään ei välttynyt talvisodan tuhoilta. Luostari oli kerryttänyt jonkin verran vaurautta, mikä tuli tarpeeseen, sillä pian evakkotaipaleelle pakotettu munkkiyhteisö oli suuressa pulassa.

Valamoa ryhdyttiin evakuoimaan heti joulukuussa talvisodan alussa. Kaikkein kallisarvoisin esineistö, kuin iäkkäimmät ja sairaimmat munkitkin kuljetettiin turvaan ensimmäisinä. He eivät tulisi näkemään Valamoa enää koskaan. Usea henkisesti järkyttynyt munkki menehtyikin jo evakkomatkan aikana. Ensimmäisenä evakkovuonna kuolleita oli lähes 30. Suurin osa parista sadasta munkista kuitenkin jatkoi elämäänsä Suomessa siirtoväkenä.

Valamo oli jätettävä lopullisesti maaliskuussa 1940 surullisen juhlallisesti, kun isä Simforian soitti viimeisenä tehtävänään Pyhän Andreaksen kelloa kaksitoista kertaa. Luostarin pääkelloon liittyi vahvat perinteet. Sitä löytiin kolmesti, kun munkki oli menehtynyt ja kuudesti igumeenin kuoltua. Kaksitoista kertaa oli soitettava silloin, kun luostari kuolee.

Mutta mitä miltei ummikkovenäläinen munkkikunta teki Suomessa sen jälkeen, kun Laatokan jääpeitteellä olivat kaikuneet pääkirkon kellon lyönnit viimeistä kertaa? Kuten muutkin siirtokarjalaiset, Valamon munkit sopeutuivat. Ortodoksisen kirkkokunnan helpotukseksi arvokkaimmat ikonit ja paljon muuta irtaimistoa oli pelastettu. Niistä komeimmat ovat Uspenskin katedraalissa Helsingissä ja osa uudessa Valamossa. Luostari sai lunastettua varallisuutensa turvin Heinävedellä viehättävällä paikalla sijainneen Papinniemen tilan jo vuonna 1940. Paikalla on edelleen Uuden Valamon luostari.

Munkeista muutama palasi Valamoon jatkosodan aikana tilapäisesti, mutta Heinävedellä rakennettiin jo uutta elämää. Sinne muutti myöhemmin myös Petsamon ja Konevitsan luostareiden munkkeja. Mullistuksen aiheuttamien sielunvammojen seurauksena rajusti ehtynyt munkkiyhteisö sinnitteli, kunnes 1970-luvulla sen rivit olivat kovin harvenneet. Uuden Valamon tarun ennustettiin jo tyrehtyvän, kunnes kirkkoslaavinkieliset jumalanpalvelukset korvattiin suomenkielisillä. Näin munkin ura mahdollistui nuorelle suomalaispolvelle realistisena vaihtoehtona ja luostari elpyi.

Ja miten tämä kaikki liittyy Karjalan Liittoon? No, eipä juuri paljoakaan, mutta hiukan kuitenkin. Liittokokouksessa vuonna 1940 esitettiin huolestuneita kommentteja ortodoksien uskonnon harjoittamisen sekä Valamon luostarin toiminnan esteistä. Suomen ortodoksinen kirkko oli menettänyt 90 prosenttia omaisuudestaan ja vielä suuremman osan seurakunnistaan. Kreikkalaiskatolilaisuutta pidettiin pääasiassa ”venäläisten kirkkona” ja sitä vieroksuttiin Karjalan Liitossakin. Toisaalta liitossa esimerkiksi vastustettiin ortodoksisen Salmin pitäjäläisten sijoittamista lähelle Oulua, kauaksi ortodoksisuudesta. Valamon venäjänkielinen munkkiyhteisö erosi muusta siirtoväestä. Heidän ensisijainen turva löytyi korkeamman kädestä ja rukouksesta, eikä apua haettu suomalaiselta järjestöltä. Lopulta vuonna 1949 liitto kirjasi toimintakertomukseensa ensimmäiset maininnat ortodoksisen kirkon asioiden edistämisestä eduskunnassa.

Valamon luostari oli monella tapaa menetys koko Suomelle, mitä muisteltiin näyttävästi Karjalan Liiton painattamassa muistojulkaisussa Karjala - Muistojen maa. Toiminnanjohtaja Erkki Paavolaisen serkun Olavi Paavolaisen vuonna 1940 kokoaman kuvateoksen alussa Valamon luostari on esitelty osana menetettyä Karjalaa. Muistan itsekin lapsena selailleeni näyttäviä valokuvia isäni antikvariaattilöydön sivuilla. Valamon luostarin kulta-ajat elävät muistossa rinnatusten sen nykyhetken kanssa. Luostarisaari avautui matkailijoille uudelleen sen jälkeen, kun se palautettiin Venäjän ortodoksiselle kirkolle vuonna 1989.

Elävää kuvaa Valamon munkkien kellonsoitosta voit katsoa vaikkapa Ylen dokumentista, jota on käytetty tämänkin kirjoituksen yhtenä lähteenä:

https://areena.yle.fi/1-50463827

Kuva:
Munkit Non ja Irakl sekä jatkosodassa tuhoutunut apostoli Andreaksen kello Valamon pääkellotapulissa syyskuussa 1942. (SA-kuva)