Ne puheliaat ja iloiset karjalaiset…

Kansanluonteista tai heimojen erilaisista ominaisuuksista puhuminen on tänä päivänä vähän pannassa. Ei saa yleistää eikä leimata vain siksi, että on syntynyt tiettyyn rotuun tai sukupuoleen. Itsemääräämisoikeudet on tiedostettu yhä vahvemmin, kun yksilöt erottuvat yksilöinä. Heitä ohjaa oma sisäinen tarve olla mitä tahansa, eikä ulkopuolisilla ole lupaa tehdä oletuksia. Yksilönvapaus on tietenkin tavattoman tärkeää ja yhteiskuntamme hienoimpia saavutuksia. Yksittäisten ihmisten ehdoilla toimiminen ei kuitenkaan toimi ryhmässä. Siksipä rohkenen pohdiskella karjalaisuuden piirteitä ja yleistyksiä.

Karjalan Liiton historiaa tutkiessani olen kipuillut yleisten ennakko-oletusteni kanssa. Saanko sanoa ääneen sen, että kyllä, karjalaiset todellakin vaikuttavat iloisilta ja elämänmyönteisiltä. Onko se pois muilta Suomen heimoilta? Lukiessani liiton pöytäkirjoja yhä uudelleen, esiin nousevat, no arvaattekin jo, puheliaat ja pirskahtelevat luonteet, jotka eivät saa edes vuosikokouksiaan pidettyä yhdessä päivässä, vaan siihen on varattava koko viikonloppu. Eivätkä he vaikuta edes katkeroituvan vastoinkäymisistä, kun katseet ovat jatkuvasti suuntautuneina eteenpäin, kohti valoisaa tulevaisuutta. Koetut vääryydet todetaan, mutta niihin ei jumiuduta. Menneitä ei muistella pahalla. Aika hienoja ja käteviä luonteenpiirteitä ihmisille, jotka joutuivat jättämään kotinsa, kotiseutunsa ja pitkälti koko entisen elämänsä, eikö vain?

Mutta onko tämä sitä 1800-luvun kansallisromantiikan aikakaudella tietoisesti luotua ja meihin Maamme-kirjasta alkaen koulussa syötettyä höpöhöpöä? Eivätkö kaikki ihmisryhmät lopulta tiukan paikan tullen kehitä selviytymistapoja, kun on yksinkertaisesti pakko? Kirkasta vastausta tähänkään tuskin löytyy. Silti toisinaan kiitän kohtaloa, että juuri karjalaiset joutuivat evakkoon. Välittömät luonteet onnistuivat muuttamaan jopa hääperinteitä Pohjanmaalla. Karjalaiset marssivat saman tien onnittelukahveille tuoreen avioparin kotiin välittämättä paikallisesta tavasta, jossa paikkakunnan näkyvimmät ja vauraimmat henkilöt saivat tehdä sen ensimmäiseksi, ja vasta seuraavana päivä oli rahvaan vuoro. Sen sijaan siirtokarjalaiset ihmettelivät ääneen, miksi ihmeessä nyt pokkuroida kylän rikkainta, kun Koti-Karjalassa yhteisön arvostetuin henkilö oli iäkkäin ja viisain. Ehkä idän ja lännen kulttuurien ero selittääkin enemmän kuin ”kansanluonne”?

Historiantutkijana joudun jatkuvasti irrottamaan itseäni tutkimuskontekstista ja muistuttamaan puolueettomuudestani suhteessa tutkittaviin kohteisiin. Silti tutkijatkin ovat vain ihmisiä, jotka katsovat televisiota tai käyvät teatterissa. Näissä karjalaisen kansanluonteen malliesimerkkejä suorastaan tyrkytetään. Hyvinä esimerkkeinä toimivat vaikkapa karjalaisemäntien tomerat esikuvat Aira Samulin, Eija Vilpas ja Vappu Pimiä, jotka ovat niitä suvereenin sanavalmiita tyyppejä. Eivätkä karjalaispoliitikot Riitta Uosukainen, Johannes Virolainen tai Alexander Stubb ole hekään tunnettuja vähäsanaisuudestaan. Onneksi stereotypioita rikkoo karjalaisjuurinen, mutta tuppisuinen Kimi Räikkönen.

Yhtä kaikki, väärille raiteille petollisen helposti johtavien mielikuvien torjumisessa on käytettävä kylmää järkeä. Tiedostaminen on tässä tietenkin ensimmäinen askel. Viihteen nimissä karjalaisuudesta on esitetty erilaisia versioita, joita ei voi olla noteeraamatta. Itselleni eräitä takavuosikymmenten hämmentävimpiä karjalaisia sketsihahmoja ovat olleet tänään vahvan rasistisen leiman saaneet romanihahmot, joita esittivät Aake Kalliala ja Pirkka-Pekka Petelius. Luulenpa etteivät he ymmärtäneet mallintavansa 40-luvun viipurilaisia hevoskauppiaita pussihousuineen ja nahkasaappaineen. Viipurilaisia ja Viipurin maalaiskuntalaisia romaneja evakuoitiin muun muassa Helsinkiin, mistä syntyi myöhemmin vakiintunut käsite ”malminmustalaiset”. Oman romanikulttuurinsa lisäksi he ovat säilyttäneet kadonneita kannaslaisia tapoja, alkaen eteläkarjalaisesta murteesta. Seuraavaksi voisi sitten kysyä, miksi romanit viihtyivät parhaiten juuri Karjalassa. Tämän blogin tarina kiertääkin tässä vaiheessa kehää ja te tiedätte vastauksen. No oliko se paikallisten ihmisten luonne…

Katja Tikka
Karjalan Liiton historiankirjoittaja