Blogi

Huhtikuun historiablogi

Niin se on. Karjalaiset osaavat ainakin juhlia. Tämä on tullut harvinaisen selväksi selailtuani Karjalan Liiton ”Kesäjuhlat”-kansioita täällä liiton arkistossa. Mitä raskaampi työ, sitä rankemmat huvit. No, kylläpä vain! Liiton kesäjuhlaperinne kantaa jo 1940-luvulle tai tarkemmin jopa toukokuuhun 1940, jolloin liitto järjesti ensimmäiset suurjuhlat. Niiden ideana oli juhlistaa talvisodan loppua, liiton perustamista ja ylistää karjalaisuutta ihan noin vain yleisesti. Menetettyjen kotien musertavat koettelemukset oli unohdettava edes hetkeksi. Vammoja hoidettiin – tietenkin juhlimalla. Saman vuoden syksyllä liiton alaiset karjalaisjärjestöt ottivat isommasta mallia ja paikallisia juhlatilaisuuksia järjestettiin kaikkialla Suomessa. Se olikin kaukaa viisasta, sillä tulevan jatkosodan aikana juhlan aiheet olivat kovin vähissä.

Sotien jälkeen vakiintui tavaksi juhlia vuosikokousten yhteydessä. Missä ryhmä karjalaisia, kah, sielläpä juhlat! Kun sitten liiton kymmenen ensimmäistä vuotta tulivat täyteen, niin sittenpä vasta juhlittiinkin. Eikä maltettu olla juhlimatta 15-vuotisen taipaleen osaltakaan. Tässä vaiheessa elettiin jo 50-lukua, jolloin juhlintaan hivuttautui kaikenlaista oheistoimintaa. Eivät alkuvuosien juhlat kuitenkaan mitään tanssikarkeloita olleet, vaan niiden henki oli harraskin. Puheet olivat virallisia, juhlavieraat edustivat valtiojohtoa kuten presidenttejä, oopperalauluakin kuultiin ja esitelmillä heräteltiin kuulijoissa ajatuksia, joita ehkei muutoin olisi otettu esille.

Kun sitten päästiin 60-luvulle, niin juhlaperinne vapautui. Mielenosoituskulkueista kuoriutui iloisia historia- ja järjestökulkueita, joissa laulu ja musiikki raikasivat. Tasavuosikymmeniä juhlittiin ja juhlitaan yhä aina pääkaupungissa. Nopeasti vakiintui tapa, että välivuosina piirit ja paikallisjärjestöt saivat kantaa yhteisen hyvän rakentamiseen oman osuutensa. 70-luvulla kesäjuhlat kasvoivat jo niin suosituiksi, että järjestäjien langat sekosivat käsissä. Majoitukset, ohjelmanumerot ja kaikenlainen juhlijoiden ruumiillisten sekä henkisten tarpeiden huolto vaativat organisointikykyä. Kommelluksia sattui, muttei onneksi mitään vakavampaa.

Ja niin se on edelleenkin. Ilman kymmeniä ja jopa satoja vapaaehtoisia talkoolaisia, yhdetkään juhlat eivät olisi toteutuneet. Mutta hyvän eteen kannattaa raataa, koska kyllähän juhliminen aina palkitsee. Tästä on lukuisia todisteita Karjalan Liiton jäsenistön valokuva-albumeissa. Kotien kätköissä lymyää otoksia urheilukilpailuista, lasten kantelekouluista ja vunukoiden tanssiesityksistä.

Vaan voi minkä korona teit! Veit karjalaisilta jo toiset kesäjuhlat peräkkäin. Juhlan tarve siis vain kasvaa. Kukaan ei tiedä milloin seuraavan kerran juhlitaan kasvotusten ja siinäpä on karjalaiselle juhlasielulle kova paikka. Viime kesänä kirjoitin tässä blogissa juhlavuotemme peruuntuneista kesäjuhlista Helsingissä. Mielessä ei edes välähtänyt ajatusta, etteikö Raumalla olisi juhlittu kesäkuussa -21. Mutta ei siellä juhlita. Tästä viisastuneena, en enää edes luota kesäjuhlien -22 toteutumiseen. Toisaalta tämä on hyvä muistutus 80 vuoden takaa. Yhtä lailla arvaamatonta oli sota-aikanakin, kun mikään ei ollut varmaa, palataanko Karjalaan, ja jos, niin onko se pysyvää? Sen uskallan ennustaa, että Karjalan Liiton satavuotishistoria tullaan kirjoittamaan. Siitä voidaan sitten lukea viimeisten 20 vuoden juhlistakin. Odotetaan siis vielä hetki, niin, ja järjestetään ja juhlitaan ensin nekin juhlat.

Juhlamuistoja ja valokuvia saa toimittaa meille historiahankkeen osoitteeseen historiahanke(at)karjalanliitto.fi. Palaan tähän seuraavassa Karjalan Kunnaat -lehdessä.