Blogi

Vanhat esineet ovat kiehtovia. Niitä voi pyöritellä käsissään, tutkiskella niiden pintamateriaalia ja haistellakin. Kun karjalaiset evakot lähtivät kotikonnuiltaan, saattoi joku onnekas ehtiä napata mukaan muistoesineen. Ehkä se oli perheraamattu, valokuva-albumi tai tarpeellinen keittiöväline, kuten kahvipannu.

On myös toisenlaisia muistoesineitä, jotka ovat syntyneet myöhemmin. Kuinka monen kotoa löytyy edesmenneen karjalaisen evakkoäidin tai -isän tekemä käsityö? Karjalaisia muistoja on ommeltu pöytäliinoihin tai kansallispukujen koristeellisiin yksityiskohtiin. Taitavat isät tekivät puusta niin lasten leluja kuin kodin käyttöesineitä. Edesmenneen omaisen henki ja kosketus säilyvät tällaisessa tavarassa.

Uskon että karjalaisilla evakoilla on nimenomaan tällaisia muistoesineitä. Jos menettää kodin ja entiset kotipaikat, esineissä kulminoituu valtava määrä tunnetta ja kenties kaipuutakin. On edes jotakin käsin kosketeltavaa, johon voi tarttua. Jotakin olemassa olevaa, jota voi katsella vaikkapa iltaisin yöpöydällä juuri ennen nukkumaan menoa.

Toki ihmiset kiintyvät esineisiin eri tavoin. Joku haluaa eroon kaikesta ylimääräisestä, millä ei ole mitään ”järkevää” käyttöä. Nehän ovat pölynkerääjiä. Tällainen pudistava kodin ylimääräisten tavaroiden poisheitto on jopa juuri nyt muotia. Kuka meistä on välttynyt kuulemasta konmari-filosofian tai kuolinsiivouksen tuomasta vapauden tunteesta? Niin, mikäpä tässä olisi oikea tai väärä tapa toimia?

Historiantutkijalle kaikki vanha esineistö on yhtä aarretta! Vieläkin suuremmaksi kiinnostus kasvaa, jos esineellä on tarina kerrottavanaan. Ei pelkästään evakkotarina, vaan myös henkilötarina. Minkälainen ihminen on esinettä säilyttänyt? Kenelle se on rakas ja miksi? Tällaiset esineet ovat nykypäivän ja menneisyyden välikappaleita ja siltoja.

Jaa meille oman esineesi tarina. Vääränlaista muistoesinettä ei ole, vaan kaikki ovat ”oikeita” ja kiinnostavia. Ota karjalaisesta esineestäsi kuva ja liitä siihen tarina. Julkaistaan niitä sitten tässä blogissa ja muissakin yhteyksissä historiahankkeen tiimoilla.

Yhteystieto: historiahanke(at)karjalanliitto.fi

Kansallismuseon kokoelmissa oleva käsipyyhe eli käspaikka on karjalaisen emännän osoitus sorminäppäryydestä ja samalla kodinhoidon taidoista. Käsityöt ovat yksi yleisimmistä muistoesineistä ja niitä toivottavasti saamme nähdä useita.
 

Museoviraston kokoelmassa säilytettävä jouhikannel eli jouhikko saa mielikuvituksen liikkeelle. Kuka sen on tehnyt ja millainen soittoääni siitä kuuluu? Onko sinulla käsintehtyä soitinta?

 

Katja Tikka on Karjalan Liiton historiankirjoittaja ja historia-blogin pitäjä.