Blogi toukokuu 2021

Karjalan Liitto täytti juuri 81 vuotta. Onhan se huikea ikä jo ihmisellekin. Siinä on omat lapset ja lastenlapsetkin aikuistuneet. Mahdollisesti neljättä polvea on jo syntynyt. Työelämä on takana ja paljon on ehtinyt harrastaa ja nähdä maailmaa. Silti vielä joitain varhaisia muistoja on kirkkaana lapsuudesta, kuten koulutaipaleen aloittaminen tai muistikuvia niistä alati aurinkoisista kesistä. Niin, vuosikymmenten mittainen taival on pitkä.

Samoja asioita Karjalan Liitto alajärjestöineen on kohdannut. Syntyminen, alkuvaiheiden kasvukivut 40-luvulla, murrosvuosien kautta aikuistuminen, ja sitten itse elinvoimainen aikuisuus, jossa pystypäin ja identiteetiltään vahvoina on keskusteltu niin Karjalan kysymyksestä kuin pyörähdelty kesäjuhlien tanhuesityksissä.

Karjalan Liiton historia koostuu erilaisista vaiheista. Yksi mielenkiintoisimmista on 50-luvun aktiivisuus (tai joissain yhteyksissä käytetty taistelu), joka tarkoitti tiukkoja neuvotteluja siirtokarjalaisten eduista Kanta-Suomessa. Me tiedämme nyt, että lopputulos oli melkoisen onnistunut. 50-luvullakin todistettiin monia onnistumisia, mutta yhä riitti myös jännitettävää. Olisivatko maanhankinnat tai muuta korvaukset lopulta kohtuullisia? Mihin suuntaan yleinen mielipide kääntyisi?

Kun 1940-luku oli vietetty Karjalan Liiton rotinoita, joissa valtiojohto presidentistä alkaen vakuutti tyytyväisyyttään uuden pienokaisen syntymästä. Kapalot kuitenkin katkaistiin nopeasti, ja ponteva tulokas ryhtyi esittämään vaatimuksia vaatimusten perään. Silti maailman mittapuuta käyttäen, sopuun päästiin vähin vaurioin. Tyytymättömyyden pyrskähdyksiäkin ilmeni. Tällainen oli esimerkiksi kirjoitus Lalli-lehdessä vuonna 1952, jossa lehden kolumnisti kysyi Oliko evakkous onnenpotku, josta ollaan iloisia. Tällä viitattiin vapun aikana tulvahtaneeseen mielipidekeskusteluun, jossa eräs pohjalainen eläkkeellä oleva opettaja oli maanhankintalain puitteissa joutunut luopumaan omistamastaan tilasta. Sen hän oli saanut osana eläkettä. Opettaja piti tätä täysin kohtuuttomana, vaikkakin hän oli saanut luovutettua maa-alaa vastaan rahallisen korvauksen.

Syypää moiseen oli tietenkin Karjalan Liitto, joka sai kuulla kunniansa. Liiton taholta ei jääty toimettomaksi, vaan tästä äityi sananvaihto, jonka lehti katkaisi ilmoittamalla keskustelun päättyneen. Liiton puolustus oli, että vaikka he olivat ajamassa pika-asutuslain toteutumista, paikalliset ja puolueettomat tahot päättivät itse toimeenpanosta, mikä tarkoitti pakkolunastuksia. Opettaja jatkoi siirtolaisten herjaamista etuoikeutettuna väestönosana, eikä toimitus sallinut tätä kauaa.

Tapaus ilmentää aikakauden tuntoja, vaikkakin hyvin äärimmäisiä. Päinvastoin kuin voisi olettaa, tällainen ulostulo mielipidepalstalla oli harvinaista. Ajan henki oli pääasiassa nöyrä ja sovinnollinen, kun päästiin ruohonjuuritasolle. Kiivaat keskustelut kuuluivat eduskuntaan ja herrojen neuvottelupöytiin. Toteutuksen kohdalla mielenosoitus oli hyödytöntä.

Onko tällaisella menneisyyden tapahtumien tietoisuudesta tänään hyötyä? Historioitsijana olen tietenkin sitä mieltä, että on. Lähes kaikista tämän päivän kriiseistä löytyy jonkinlainen ennakkotapaus historiasta. Karjalan Liiton 81-vuotinen historia jopa vilisee niitä. Toinen asia tietenkin on, halutaanko ne löytää. Toivottavasti Karjalan Liiton tuleva historiateos antaa siihen helppoja reittejä.

Kuvassa lähetystö pääministeri Fagerholmin luona.