Blogi

Kaatuneitten muistolle

Vietimme perinteisesti toukokuun kolmantena sunnuntaina Kaatuneitten muistopäivää. Meillä karjalaisilla ei ole pääsyä pakkoluovutetulla alueella oleville sankarihautausmaille, mutta olemme vanhan perinteen mukaan muistaneet rakkaita vainajiamme kunniakäynneillä nykyisten asuinpaikkojemme sankarihautausmailla ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeillä.

Jokaisella suomalaisella hautausmaalla on yhtenäisten pienten hautojen alue, joka muistuttaa meitä Isänmaan puolesta annetusta uhrista. Sankarihautausmaahan kuuluu oman muistoristin tai kiven lisäksi iso yhteinen monumentti, joka on usein tunnetun kuvanveistäjän tekemä.

Evankelis-luterilaisilla seurakunnilla on 622 sankarihautausmaata. Lisäksi on vielä joitakin kuntien ja ortodoksiseurakuntien ylläpitämiä sankarihautausmaita. Noin 1600 sankarivainajaa lepää sukuhaudoissa. Sankarihautausmaille on haudattuina tai kentälle jääneinä siunattuina noin 83 000 vainajaa. Sota-alueille jäi yli 10 000 suomalaista, joiden lopullinen kohtalo jäi epäselväksi. Vuoden 1992 jälkeen luovutetulta alueelta on löytynyt yhteensä 1 600 kaatunutta suomalaista. Tuntolevyn löytyminen on usein avain kaatuneen tunnistamiseen, 430 on tunnistettu. Tunnistetut on haudattu asuinkuntansa hautausmaihin ja loput Lappeenrannan sankarihautausmaahan.

Kotimaan sankarihaudat ovat kansainvälisesti harvinaisia. Suomi oli toisen maailmansodan aikana ainoa maa, joka toi rintamalla kaatuneet sotilaat kotimaan multiin. Jo talvisodan alkuvaiheista lähtien tuotiin vainajia kotiin, tätä aiemmin oli tapana haudata kaatuneet sotatoimialueiden läheisyyteen.

Sotatoimissa kaatuneiden vainajien kotiin tuomisen järjestämisessä suuri ansio kuuluu Karjalan kannaksella toisessa armeijakunnassa esikuntapastorina toimineelle veteliläissyntyiselle pastori Johannes Sillanpäälle. Hän alkoi järjestää niin, että melkein kaikki voitiin toimittaa kotimaan multiin.

Sillanpään vakaumus oli, että isänmaan puolesta kuolleita voitiin kunnioittaa parhaiten tuomalla heidät kotiseurakunnan hautausmaalle. Hän myös ajatteli, että samalla omaisten surutyö on helpompaa, kun vainaja on lähellä.

Puolustusvoimien Päämaja antoi 25.1.1940 käskyn kaatuneiden evakuointikeskuksen, perustamisesta jokaiseen armeijakuntaan. Sotilaspappien johtamissa keskuksissa vainajat huollettiin ja lähetettiin edelleen kotiseuduilleen. Marsalkka Mannerheimin suhtautuminen kaatuneiden evakuoimiseen ja toimittamiseen kotiseudulle haudattaviksi, oli suopea. Hän katsoi sen vaikuttavan myönteisesti sotilaisiin ja koko kansan mielialaan. Veljeä ei jätetty - ei edes kaatuneena taistelutantereelle.

Tällä hetkellä pakkoluovutetuilla alueilla olevat sankarihautausmaamme ja hautausmaat ovat uhattuina. Venäjän lainsäädäntö ei tunnusta seurakuntien perustamia sankarihautausmaita vuoden1992 Valtiosopimuksessa tarkoitetuiksi hautausmaiksi. Tästä syystä olemme pakotettuja tekemään uudet anomukset Moskovaan paikallisviranomaisten kanssa yhteistyössä perustetuista hautausmaista ja niiden muistomerkeistä. Moskovan viranomaisten vakuutteluista huolimatta on sankarihautausmaamuistomerkit poistettu Koivistolta, Käkisalmesta, Kirvusta ja Kanneljärveltä.

Veljeä tai sisarta ei edelleenkään jätetä – vainajiemme muisto säilyy mielissämme ikuisesti!

Martti Talja
puheenjohtaja

Kaatuneiden muistopäivä Helsingissä Hietaniemessä 19.5.2024. Karjalan Liiton lippua kantamassa puheenjohtaja Martti Talja. Muistomerkille kukkia laskemassa Pääsky ry:n puheenjohtaja ja liittohallituksen jäsen Juhani Nenonen.