Blogi

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään Karjalan Liiton jäsenjärjestöjen määrää ja luonnetta? Jäsenseuroja on satoja. Liitossahan on tavallaan kaksi tasoa: hallinnollinen liiton johtaminen ja sen alaisuudessa olevat seurat ja muut. Edellisessä blogikirjoituksessani viittasinkin jo näiden syntytaustaan, ja nyt avaan aihetta lisää.

Tähän on tietty syy. Olen joutunut väkisinkin painimaan liiton palkkaamana historioitsijana sen ympärillä, että kirjoitanko järjestön hallintohistoriaa vai järjestössä toimivien henkilöiden historiaa. Järjestöhistorioita on kahdenlaisia. Vielä joitain vuosikymmeniä sitten tyypillinen järjestöhistoriikki esitteli toiminnan kehitystä ja erilaisia vaiheita kronologisesti edeten perustamisesta nykyhetkeen. Tällainen käsittely saattaa toimia pienen järjestön osalta, mutta ei esimerkiksi Karjalan Liiton kohdalla. Kun monta toimijaa on ison toimijan alaisuudessa, tietynlainen hierarkia syntyy väkisinkin. Etenkin Karjalan Liittoon kuuluvat järjestöt toimivat usein hyvinkin itsenäisesti ja toiminnan osalta kovinkin etäällä liitosta. Emojärjestöön nojataan vasta, kun apua todella tarvitaan.

Tällainen tilanne oli esimerkiksi 90-luvulla, jolloin itäraja avautui. Vuosikymmeniä tavoittamattomissa olleet kotitalojen kivijalat ja hautausmaat olivatkin yhtäkkiä ulottuvilla. Karjalan Liitolla oli mahdollisuuksia auttaa jäseniään viisumien saannissa tai paikallisten oppaiden löytämisessä ja yhteyksien luomisessa. Liitto panostikin tähän tosissaan ja perusti Viipurissa toimineen Viipuri-keskuksen suomalaisten matkailijoiden turvasatamaksi. Karjalan Liitto pääsi hyödyntämään suhteitaan valtiojohtoon pitkästä aikaa. Vai oliko se Liitto, joka sen teki. Ehkä kuitenkin ihmiset?

Apua järjestöhistorian kirjoittamiseen olen etsinyt muista vastaavista Liitoista. Tällaisia ovat vaikkapa Marttajärjestöön tai Mannerheimin lastensuojeluliitto. Molempia voi verrata organisaation ja ihmisläheisyyden osalta Karjalan Liittoon. Nekin koostuvat valtakunnallisesta keskusjärjestöstä, piireistä ja paikallisista osastoista. Ja mikä parasta, molempien historia on tallennettu aivan hiljattain uusiin kansiin. Näiden osalta on ollut helpottavaa huomata, että historiankirjoitus on tänään hyvin lähellä lukijaa. Kiinnostavia asioita nostetaan esille, mikä tarkoittaa, ettei kaikkea tarvitse kertoa, ei ainakaan sitä tylsintä osuutta.

Ihminen on kiinnostunut kuulemaan lisää toisesta ihmisestä. Miksi toimitaan kuten toimitaan, mitä taustavaikuttimia päätöksillä on tai kuinka henkilösuhteet edistävät tai haittaavat asioiden etenemistä. Tällaisista ainesosista koostuukin jo aivan erilainen tarina. Karjalan Liiton osalta leimaavaa on sen vahvat johtajat aivan perustamisesta saakka. Tässäkin näyttäytyy jo alussa mainitsemani kaksi tasoa: liiton johtajisto ja alajärjestöjen rivikarjalaiset. Tärkein missioni tämän projektin suhteen on saada jok’ikinen järjestöihin kuuluva jäsen hahmottamaan oma merkityksensä liitossa. Ilman ihmistä ei ole liittoakaan. Rivikarjalaisten asema on asemoitava ja ääni saada kuuluviin. Silloin ollaan toiminnan ytimessä.

Katja Tikka
Karjalan Liiton historiankirjoittaja

Kuvassa Karjalan Liiton johtajistoa tapaamassa valtionjohtoa heti 1940-luvun alussa, SA-kuva.