Ajankohtaista
Evakkojen liputuspäivä käynnistyy ensi sunnuntaina 20.4.
14.04.2025 08:00
Karjalan Liiton käynnistämä evakkojen liputuspäivä on käsillä ensi sunnuntaina. Karjalan Liitto kutsuu suomalaiset liputtamaan huhtikuun 20. päivänä evakkojen muistoksi ja kunniaksi. Evakkojen liputuspäivänä kunnioitetaan heitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa pysyvästi tai väliaikaisesti sodan vuoksi. Haastamme mukaan liputukseen yksityishenkilöt, valtion laitokset, kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja yritykset.
Liputtamalla evakkojen päivänä
- nostamme esiin rauhan merkityksen epävakaassa maailmassamme
- kunnioitamme evakkojen työtä Suomen jälleenrakentamisessa
- ylläpidämme historiatietoa Suomen sodista ja sotien vuoksi kotinsa jättäneistä evakoista tuleville sukupolville
- kunnioitamme evakkojen ja heidän jälkeläistensä lisäksi kaikkia kotinsa eri syistä vasten tahtoaan jättämään joutuneita ihmisiä.
Toisen maailmansodan aikana Suomi menetti laajoja alueita, joista pysyvästi evakuoitiin noin 440 000 ja väliaikaisesti lähes 200 000 ihmistä. Heidän joukossaan oli yli 200 000 lasta. Talvisodan ja jatkosodan myötä Suomi menetti pysyvästi alueita Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaristosta, Sallasta, Kuusamosta ja Petsamosta sekä joutui vuokraamaan Hangon ja Porkkalan alueet määräajaksi. Lapinsodan vuoksi koko Pohjois-Suomi ja Suomussalmen itäosien väestö joutui myös väliaikaiseen evakkoon.
Evakkojen liputuspäiväksi valikoitui 20.4., mikä on Karjalan Liiton perustamispäivä. Karjalan Liitto perustettiin vuonna 1940 Karjalan evakkojen etujärjestöksi, mutta säädettyjä asuttamis-, maanhankinta- ja korvauslakeja sovellettiin myös muiden evakuoitujen, sotainvalidien sekä sotaleskien ja -orpojen asuttamis- ja korvausasioissa. Paitsi inhimillisistä syistä, myös yhteiskuntarauhan kannalta oli tärkeää saada jokaiselle evakuoidulle työ ja asunto uusissa olosuhteissa. Valtiovallalla, kunnilla, seurakunnilla ja vapaaehtoisjärjestöillä on ollut merkittävä tehtävä evakkojen auttamisessa, asuttamisessa ja tukemisessa.
Liputushaasteeseen ovat tähän mennessä liittyneet mm. valtioneuvosto, Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitus, Suomen ortodoksinen kirkko, Kuntaliitto sekä Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto, Etelä-Karjalan liitto, Lapin liitto, Hämeen Liitto, Kymenlaakson liitto, Keski-Suomen liitto, Hankoniemen Rintamamuseo, Tammenlehvän Perinneliitto ry ja Viitasaaren kaupunki. Haaste on toimitettu useille maakuntaliitoille.
Karjalan Liiton lisäksi Evakkojen liputuspäivän valmisteluissa ovat mukana seuraavat evakkoja edustavat tahot: Kuusamo-Seura ry, Kuusamo-Viena-seura ry, Paanajärvi-Tavajärvi-seura ry, Petsamo Seura ry, Porkkalan Parenteesi ry ja Salla-seura ry.
Lisätiedot: Karjalan Liiton puheenjohtaja Martti Talja. p. 044 977 55 99, martti.talja@karjalanliitto.fi