KASKISELKÄ JA VUOKSENRANTA

Vuoksenranta ja Kaskiselkä

Suvun viimeinen keskeinen asuinpaikka Karjalassa oli noin 250 vuoden ajan Kaskiselän kylä, joka viimeksi kuului Vuoksenrannan pitäjään Karjalankannaksella. Kylästä käytetään nimeä Kaskiselkä, vaikka kylän nimi kansansuussa ja hyvin pitkälle aikakirjoissakin oli Kaskinen. Jo 1500-luvulla esiintyi kirjoitusasun ”Kaskiselkäby” rinnalla ”Kaskisby”. 1700- ja 1800-luvun rippikirjoissa muoto ”Kaskis” on jopa yleisempi kuin ”Kaskiselkä”. Naapurikylästä ”mäntii Kaskisee” tai kerrottiin, että ”käin Kaskises” tai ”hää assuu Kaskises”. Kylän asukkaista sanottiin: ”Ne on kaskisoisii”.

Vuoksenrannan kunnan ja seurakunnan historia jäi lyhyeksi. Pitäjä oli noin 270 neliökilometrin laajuinen. Asukkaita evakkoonlähtövuonna 1944 oli noin 3500. Emäpitäjä Antrea oli samaan aikaan 486 neliökilometrin suuruinen ja asukkaita siellä oli noin 8000.

Vuoksenrantaan kuuluivat etelästä lukien seuraavat kylät Kaskiselkä, sen pohjoispuolella Taljala, Karkeala, lännessä Sintola ja sen pohjoispuolella Virkki (Virkinniemi); kaakkoisosassa Oravankytö ja sen pohjoispuolella pitäjän itärajalla Kuivaniemi, Pöyryniemi ja Parsikkaanmaa sekä suurin, luoteisen ja pohjoisen osan käsittänyt Korpilahti. Itäiset ja kaakkoiset kylät olivat nuorimpia, 1700-luvun lopulla takamaille syntyneitä ja keskipitäjän kylä Virkki vasta 1800-luvun lopulta. Taljalan ja Sintolan asutus on jatkunut yhtäjaksoisesti keskiajalta alkaen. Korpilahden vanha asutus hävisi joksikin aikaa 1600-luvulla.

Kaskiselän asutus

Kylän vanhin tunnettu suku oli Sintoset, jota 1500-luvun puolivälin tienoilla asui paitsi Sintolassa myös Korpilahdessa ja Kaskiselässä. Ilmeisesti suku oli paikalla asunut jo pidempään. 1500-luvun puolivälissä tai pian sen jälkeen Kaskiselässä asui myös Pitkäsen, Rasvasen ja Taljan sukua. Kaskiselkä poltettiin 25-vuotisen sodan (1570-95) aikana kahdesti, 1572 ja 1592, mutta suvut pysyivät paikalla sitkeästi, Taljoja lukuun ottamatta. Uusia sukuja ilmaantui seuraavan vuosisadan alussa, nimittäin Tonterit ja Pöystit. Viimeistään 1610-luvulla vanhat suvut ja Pöystit kuitenkin katosivat ilmeisesti Ruotsin ja Venäjän välisen uuden sodan pyörteissä, sillä tämä sota rasitti erityisesti Karjalankannaksen asutusta. Kaskiselässä asuikin 1600-luvun alkupuoliskolla lähinnä vain Tonterin sukua, ja jonkin aikaa myös Paukkusia. Tonterit, joista oli tullut ratsumiessuku, siirtyivät 1676 Korpilahden kylään. Sen jälkeen kylä lienee ollut autiona toistakymmentä vuotta. 1688 kylässä asuivat perheineen Simo Matinpoika, Matti Matinpoika, Yrjö Pekanpoika, Tuomas Eskelinpoika, Olli Laurinpoika ja Sipi Sveninpoika. Osa heistä saattoi olla Tontereita mutta, heidän sukunimensä ei toistaiseksi ole tiedossa. Tosin talonnimi Peltomies kertoisi siitä, että ainakin Peltomiehen eli Peltosen suku olisi paikalla asunut 1600-luvun puolella. Tälle Peltomiehen autiolle tuli sitten 1698 uusi suku, joka jäikin paikalle liki 250 vuodeksi. Jantuset tulivat Kirvusta, mistä olivat Vuoksenrannan alueelle tulleet monet muutkin suvut. Esimerkiksi Korpilahden kylän suvuista valtaosa oli kirvulaista alkuperää.

Jantusten ja Kiurujen maita

Jantusia seurasivat nopeasti Kiurut. Käytännössä kylän maat jaettiin Jantusten ja Kiurujen kesken. Jantusten kantapaikka sijaitsi myöhemmän Marttilan sijoilla ja Kiurujen Kaimäellä vain parin sadan metrin päässä Marttilasta pohjoiseen. Sittemmin Kiurujen alueeksi muodostuivat kylän eteläosat. Isossajaossa 1840 Jantusten maihin luettiin noin 1874 hehtaaria, mikä oli suurin yhtenäinen yhden talon maa-alue Vuoksenrannan alueella. Kantatila jaettiin 1841 virallisesti kymmeneksi eri tilaksi. Myöhemmin talot tunnettiin nimillä: Pientalo (151 ha), Marttila (563 ha), Jantsela (297 ha), Antukka (171 ha), Jukka (198 ha), Myykkää (390 ha), Otsina (196 ha), Pekkola (224 ha), Kyttälä (145 ha) ja Kaimäki (103 ha). Kiurujen 478 hehtaarin sukualue jakautui samassa yhteydessä kolmeen: Aatula (160 ha), Alatalo (168 ha) ja Kannusti (149 ha).

Vuoksen rantapitäjä

Vuoksenranta sijaitsi Karjalankannaksen keskiosissa Käkisalmen ja Viipurin välissä Vuoksen virran varrella. Vuoksihan virtaa Saimaasta Imatran kautta nykyisen valtakunnan rajan yli ja edelleen halki Karjalankannaksen eteläkaakkoon ja lopulta Laatokkaan lähellä vanhan Venäjän rajaa Sakkolan Taipaleessa. Vuoksen toinen vanha reitti kääntyi Kannaksen keskiseudulla pohjoiskoilliseen kohti Käkisalmea, missä vedet purkautuivat Laatokkaan.

Vuoksenrannan pitäjän ”sisäjärvenä” on Vuoksen suuri lahti ns. Pieni-Vuoksi. Lahti työntyy läheltä Äyräpään rajaa kohti koillista, joten Vuoksi ja Pien-Vuoksi muodostavat V-mäisen kuvion, jossa on sijainnut pitäjän vanhin asutus, Sintolan kylä. Pienen-Vuoksen eteläosa on nimeltään Reuhunselkä ja pohjoisosa Virkin eli Terhenänselkä. Pienen-Vuoksen ympärille ovat sijoittuneet Kaskiselkä, Taljala, Karkela, Korpilahti, Virkki ja Sintola, kun luetaan kylät vastapäivään rantoja kiertäen. Kaskiselän kylä sijaitsee Reuhunselän itäpuolella. Kaskiselän itäpuolella on heti suuri Hanhilammensuo, sitten Hiidenkangas, sen takana Tetrisuo ja idempänä Rautamullankangas, joka on pitäjän korkeinta aluetta (n. 50 metriä merenpinnan yläpuolella). Itse Kaskiselän kylä muodostuu joukosta mäennyppylöitä, jotka yhdessä muodostavat selänteen tasaisten maiden ja Reuhunselän väliin. Kylän nimessä selkä tarkoittaakin juuri tällaista selännettä. Nimen alkuosa kertoo siitä, että mäet olivat oivia kaskimaita. Kaskiselän nimen on oltava melko vanha, koska jo 1500-luvulla sitä esiintyy suffiksin avulla lyhentynyt muoto Kaskinen. Tämä mäennyppylävyö jatkui Kaskiselästä pohjoiseen läpi Taljalan, Karkealan ja Korpilahden kylien kohti Antrean itäreunan Taurunsaloa. Samalla linjalla kulki myös tärkein tie läpi pitäjän etelästä pohjoiseen, Vuosalmesta ja Äyräpäästä kohti Sairalaa ja Kirvua.

Ennen maanteitä ja kärrypolkuja ja vielä pitkään niiden rinnallakin kulkureitteinä olivat vesistöt. Vuoksenrannan pitäjän länsiraja kulkee kappaleen matkaa Vuoksessa Antrean ja Äyräpään välillä. Vain Sintolan kylän voi katsoa olevan varsinaisen Vuoksenrannan rajamailla Kaskiselän eteläpuolella. Pienen-Vuoksen rantakylistä oli niin ollen hyvät kulkuyhteydet emäpitäjien, Antrean ja Jääsken, kirkoille vastavirtaa sekä alavirtaan kohti Käkisalmea sekä toisaalta Sakkolaa ja Taipaletta. Vuoksea pohjoiseen noustessa saattoi poiketa myös länteen vesireiteille, jotka veivät Viipuriin.

Maankohoaminen ei historiallisena aikana juurikaan ole muuttanut seudun rantaviivoja tai vesireittejä. 1800-luvulla harrastettiin maassamme järvien kuivausta uuden viljelysmaan toivossa. Kannaksellakin oli tällaisia hankkeita. Yksi niistä oli Vuoksen pinnan lasku perkaamalla Kiviniemen koski ja Suvanto Sakkolassa. Näiden perkaaminen oli tullut tarpeelliseksi myös siksi, että Suvanto purkautui hallitsemattomasti Taipaleen läpi Laatokkaan 1818. Tällöin Suvanto ja Kiviniemen koski olivat yhdessä yössä liki kuivuneet. Tähän tapahtumaan liittyy monenlaisia, kauhistuttaviakin kertomuksia.

Myös Kiviniemen kosken perkaus 1857 aiheutti kummastelua ja järkytystä niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät siitä etukäteen olleet selvillä. Vuoksen pinta aleni lyhyessä ajassa keskimäärin 3,5 metriä ja Vuoksenrannan alueelle syntyi vesijättömaata 25,685 tynnyrin alaa (=12,843 hehtaaria). On tullut tavaksi puhua Korkeasta-Vuoksesta, kun tarkoitetaan Vuoksea ennen vuoden 1857 laskua. Erityisesti Pienen-Vuoksen pinta-ala supistui huomattavasti, liki puoleen entisestään. Rantaviiva kaikkosi kauaksi talojen venevalkamista, syntyi valtavasti uusia rantaniittyjä. Korpilahden kylän suurista peltoaukeista osa oli Korkean-Vuoksen aikana veden peitossa. Vanha rantaviiva olisi ulottunut melko lähelle seuraavalla vuosisadalla rakennettua Vuoksenrannan kirkkoa. Sintolan kylän kohdalla Pienen-Vuoksen Marjaselän ja Vuoksen päävirran välinen kannas oli vain joitakin satoja metrejä; Vuoksen laskun jälkeen vesien väli kasvoi yli kahteen kilometriin. Korkean-Vuoksen aikana Pienen-Vuoksen ja Vuoksen ranta ulottui lähelle Sintolanharjua, joka työntyi pitkänomaisena, kapeana niemenä vesistöjen välissä kohti Paakkolankoskea. Korkean-Vuoksen aikaan Sintolan kapea taipale tarjosi myös oikotien Pienen-Vuoksen rannoilta kohti emäpitäjän kirkkoa. Sen sijaan, että olisi kierretty pitkä niemi, rantauduttiin Sintolassa, kuljettiin kannaksen yi ja vaihdettiin venettä. Varsinkin Pienen-Vuoksen pohjoisrannoilta lähdettäessä kannaksen yli oikaisu säästi matkaa ja aikaa huomattavasti.

Korkean-Vuoksen aikaan Pienen-Vuoksen itäranta ulottui reilun parin sadan metrin päähän Marttilasta, Kaskiselän Jantusten kantatalosta. Veden laskun jälkeen Kivistönsalmelle tuli matkaa toista kilometriä. Myös Taljalan Yllölä ja Korpilahden Paappa olivat yhtä lähellä rantaa kuin Marttila eikä Pampasta tai Virolaisen kantatalostakaan rannalle ollut kuin puolisen kilometriä. Vanhasta rantaviivasta jäivät muistuttamaan paitsi selvät merkit luonnossa, myös monet rannasta kertovat paikannimet kuivalla maalla, esim. Monterin talon rinnakkaisnimi on Rantapenkere, vaikka se olikin liki kilometrin päässä rannasta. Kauravalkamastakin rannalle oli puolisen kilometriä.

Lähde: Kaskiselän Jantuset, toim. Jarmo Paikkala, Hämeenlinna 1998