JANTUSET KRUUNUN ALAMAISINA JA KUNTALAISINA

Jantuset asuivat aluksi Ruotsin alaisina Jääskessä ja Kirvussa. Ensimmäiset tiedot Jantusista ovat Jääsken pitäjästä, joka kattoi seuraavat myöhemmät pitäjät: Jääski, Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Kirvu, Antrea ja Vuoksenranta sekä osia Joutsenosta. Jantuset asuivat Jääskessä 1500-luvun puolivälissä silloisissa Kirvun, Saviniemen, Hauhialan ja Jantulan kylissä. Vaikka Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja niin Pähkinäsaaren rauhan (1323) kuin Täyssinän rauhan (1595) mukaan kulki Jääsken ja myöhemmän Kirvun poikki, Jantusten asuinsijat sijaitsivat rajan länsipuolella. Mainitut kylät kuuluivat myöhempään Kirvun kappeliseurakuntaan. Jo vuonna 1611 Kirvussa lienee ollut kirkko. Ilmeisesti kappeliseurakunta oli syntynyt jo 25-vuotisen sodan (1570-95) aikana.

Kirvusta Vanhan Suomen Antreaan. Kirvun alueella Jantuset asuivatkin vuoteen 1698, jolloin he muuttivat Kaskiselkään, joka sijaitsi Jääsken emäseurakunnan alueella. Aika oli kuitenkin myrskyisää: suuret nälkävuodet olivat juuri päättymässä ja pian oli alkamassa Suuri Pohjan sota ja siihen liittyvä isoviha. Isonvihan jälkeen Jääsken eteläosat jäivät Venäjän vallan alaisuuteen ja pian Uudenkaupungin rauhanteon (1721) jälkeen perustettiin Antrean seurakunta, jonka alueeseen Kaskiselkäkin tuli kuulumaan. Sitä aluetta, joka Uudenkaupungin rauhassa ja Turun rauhassa (1743) liitettiin Venäjään, alettiin kutsua Vanhaksi Suomeksi. Muun valtakunnan yhteyteen Vanha Suomi liitettiin 1812 eli pian sen jälkeen, kun Suomi oli kokonaan joutunut Venäjän alaisuuteen erillisenä suurruhtinaskuntana.

Sukututkimuksen näkökulmasta 1720-luku on käännekohta. Siihen asti voi lähteinä käyttää lähinnä vain vero- ja maakirjoja, jotka sisältyivät ns. voudin- ja läänintilisarjoihin. Kirkonkirjat alkavat Antreasta juuri 1720-luvulta: rippikirjat vuodesta 1727, syntyneiden ja vihittyjen luettelot vuodesta 1724 ja kuolleiden luettelo vuodesta 1725. Jääsken (jo vuodesta 1692) ja Kirvun osalta kirkonkirjoja on jo hieman aiemmalta ajalta ja niihin sisältyy tietoja myös Jantusista. Vielä Antreankin perustamisen jälkeen yksittäiset perhetapahtumat saattoivat kirjautua Kirvun tai Jääsken kirkonkirjoihin. Antrean syntyneiden luettelossa on joskus omat ryhmät Kirvussa ja Pyhän Pietarin kirkossa (eli Jääskessä) kastetuista.

Suurruhtinaskunnan Antreasta itsenäisen Suomen Vuoksenrantaan. Seuraava muutos tapahtui pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun Vuoksenrannan kunta aloitti toimintansa 1.1.1919. Tosin varsinainen kunnallinen hallintoelämä alkoi vasta 1.1.1924. Vuoksenrannan seurakunnan perustamispäätös oli tehty 1913, mutta maailmansota lykkäsi päätöksen toteuttamisen vuoteen 1916. Vaikka suvun jäsenet olivat jo 1800-luvun jälkipuolilla pystyneet osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon kunnankokouksissa ja Antrean kunnan elimissä ja jopa valtakunnalliseen päätöksentekoon valtiopäivillä, oli oman kunnan perustaminen merkittävä askel. Yhä paremmin kuntalaiset ja Jantusenkin suvun jäsenet pääsivät päättämään heitä koskevista asioista.

Talvisodan puhjettua Vuoksenrannan pitäjä joutui pakkotyhjennettäväksi hieman ennen joulua eli 15.12.1939. Evakuoiminen tapahtui äkkiä, eräissä kylissä oli toimittava kahdessa tunnissa. Ihmiset kuljetettiin Sairalan ja Koljolan rautatieasemille ja karja ajajineen maantielle. Määränpäänä olivat Kurikan ja Teuvan kunnat. Kunnan ja evankelisluterilaisen seurakunnan virasto evakuoitiin Kurikkaan, metodistiseurakunnan virasto Teuvalle. Välirauhan aikana 1940 vuoksenrantalaiset alkoivat jakautua heille varatuille sijoitusalueille Kuopion kaupunkiin ja sen ympäristöpitäjiin: Kuopion maalaiskuntaan, Leppävirralle, Rautalammille, Riistavedelle, Suonenjoelle, Vehmersalmelle ja Karttulaan. Poikkeuksellisesta kunnallishallinnosta annettujen säädösten nojalla asetettiin sotatoimialueen kuntiin erillinen kunnanhoitotoimikunta käyttämään kunnallisille elimille kuuluvaa päätäntä- ja toimeenpanovaltaa, koska kaikkia lauta- ja johtokuntia ja kunnanvaltuustoa oli vaikea tai mahdoton saada äkkiä tarvittaessa kokoontumaan.

Jatkosodan alussa, kun väestö alkoi palata takaisin kotiseudulleen, kunnanhoitokunta määrättiin kunnanesikunnaksi. Se sai sotilasjohdolta käskyn palata kotikuntaan 27.8.1941.

Menetetystä Karjalasta evakkoon Pohjanmaan kautta Hämeeseen. Sotatoimien kiihdyttyä kevätkesällä 1944 Vuoksenrannan pitäjä sai toistamiseen yleisen väestönsiirtomääräyksen aamulla 18.6.1944. Saman päivän aikana siviiliväestön tuli lähteä evakuointipitäjiksi määrättyihin Ähtäriin ja Töysään. Perille päästyä osa ihmisistä siirtyi heti talvisodan aikaisiin sijoituspitäjiin Kurikkaan ja Teuvalle. Vuoksenrannan kunnantoimisto ja monet virastot sijoittuivat aluksi Ähtärin kirkonkylän alakansakoululle ja ennen syksyä Volaman taloon lähelle Ähtärin kirkkoa. Pääosa kunnan virastoista lopetti toimintansa vuoden loppuun mennessä. Kunnantoimisto jäi toimimaan ja siirrettiin syksyllä 1947 Hartolaan. Kunnan toiminta loppui 30.9.1948. Vuoksenrantalaisten lopulliseksi sijoitusalueeksi tuli Itä-Häme: Hartola, Sysmä, Asikkala, Joutsa, Pertunmaa ja Luhanka. Kun noin 10 % maanviljelijöistä oli hankkinut jo uuden maatilan vapaaehtoiskaupoin 1945, jakautuivat vuoksenrantalaiset heti alkuun myös muualle: esim. sodanaikaisiin sijoituspitäjiin ja suuren maakaupan myötä Somerolle. Osa Jantusten suvusta asui ennen sotia Antreassa. Antrealaisten lopulliset sijoituspaikat olivat Etelä-Hämeessä: Riihimäki, Hausjärvi, Vanaja, Loppi ja Janakkala.

Lähde: Kaskiselän Jantuset, toim. Jarmo Paikkala, Hämeenlinna 1998