Vuoksen Säätiö

Antrean ja Vuoksenrannan perinnön vaalija

Apurahojen ja avustusten hakeminen 


Säätiön hallitus on muuttanut apurahojen myöntöperusteita marraskuussa 2024 seuraavasti:

1. Kannustusapurahat tieteen, kulttuurin ja urheilun alalla ansioituneille

-Hakijan oltava sukutaustaltaan vuonna 1939 Antrean tai Vuoksenrannan alueella asuneen henkilön jälkeläinen
-tieteen alalla ansioituneille (mm. tohtoreiksi väitelleille)
-urheilussa vähintään EM-mitalitasolla menestyneille tai muuhun merkittävään saavutukseen yltäneille
-kulttuurin alalla ansioituneille taiteilijoille, jotka ovat saavuttaneet kansallista näkyvyyttä tai   menestystä taiteen kilpailuissa
-hakijan on todistettava suora sukulinjansa Antrean tai Vuoksenrannan alueella v. 1939 täysi-ikäisenä asuneeseen esivanhempaansa
-apurahan voi saada vain yhden kerran
-apurahan myöntöperusteena oleva suoritus/tapahtuma on tapahtunut kahden viimeisen vuoden aikana hakupäivästä


2. Opiskelija-apurahat

-Hakijan oltava sukutaustaltaan vuonna 1939 Antrean tai Vuoksenrannan alueella asuneen henkilön jälkeläinen
- apuraha on harkinnanvarainen
- apurahaa voi saada säätiön tarkoitusperiä tukevaan korkeakoulun, yamk tai amk-tasoiseen lopputyöhön tai vastaavaan
-lopputyön teeman pitää liittyä karjalaisuuteen, evakkouteen tai luovutettuun alueeseen
- jos lopputyötä haetaan työn tekovaiheessa on haettaessa esitettävä tutkimussuunnitelma, tällöin periaatteena on, että puolet apurahasta maksetaan tutkimussuunnitelman perusteella ja toinen osa siinä vaiheessa, kun työ on hyväksytty
-jos apurahaa haetaan jo valmistuneeseen lopputyöhön, on työn valmistumisajankohdasta voinut kulua enintään 2 vuotta hakupäivästä
- hakijan on todistettava suora sukulinjansa v. 1939 Antrean tai Vuoksenrannan alueella asuneisiin täysi-ikäisiin esivanhempiinsa
- apurahan voi saada vain yhden kerran


3. Hanke- ja toiminta-avustukset

-hankkeet, jotka koskevat karjalaisuutta ja liittyvät välillisesti tai välittömästi Antrean tai Vuoksenrannan pitäjiin
-toiminta, joka liittyy ja edistää Antrean tai Vuoksenrannan alueen perinnetiedon säilyttämistä tai levittämistä ja edistää säätiön tarkoitusperiä (esim. luennot, luentosarjat, seminaarit, kulttuuritoiminta, nuorten ja lasten kerhotoiminta, digitalisaatiohankkeet, julkaisut ym.)


4. Tutkimusavustukset

-tutkimuksen on kohdistuttava välillisesti tai välittömästi Antrean tai Vuoksenrannan pitäjiin
-tutkimuksesta on esitettävä tutkimussuunnitelma, josta selviää tutkimuksen kohde, aikataulu jne.
-tutkimusavustus voidaan maksaa osissa tutkimuksen valmiusasteen mukaan

Apurahoja jaetaan ja myönnetään jatkossa kaksi kertaa vuodessa. 

Hakukaudet:
Helmikuun loppuun mennessä → päätös huhtikuun loppuun mennessä
Syyskuun loppuun mennessä → päätös marraskuun loppuun mennessä

Jos olet aikeissa hakea apurahaa tutustu ensin hakuohjeeseen.


Kannustus- ja opiskelija-apurahojen (kohdat 1 ja 2) toisen haun hakuaika vuodelle 2025 on alkanut. Tutustustu hakuohjeeseen tästä ja ilmoittaudu hakuun tästä linkistä.

Hankeavustuksia ja Tutkimusavustuksia (kohdat 3 ja 4) haetaan vapaamutoisella hakemuksella Vuoksen Säätiö sr.:lle osoitetuna ja lähetettynä osoitteeseen:  vuoksen.saatio(at)gmail.com.  

Apurahojen ja avustusten jakamisesta päätetään hallituksen kokouksessa, päätös ilmoitetaan hakijoile ja apurahat maksetaan toukokuun/marraskuun loppuun mennessä.

 

Lisätietoja antavat Vuoksen Säätiön yhteyshenkilöt. Katso yhteystiedot tästä. 

 

 

Yhteystiedot

Asiamies Reijo Martikainen puh. 040 545 2541

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.