Heinjoki-Säätiö sr

Onnistunut kylätapaaminen Karkkilassa

Heinjoen kyläpäivää vietettiin välivuosien jälkeen sunnuntaina 23.10.2022 Karkkilan Pohjanpirtillä.


Paikalle oli saapunut runsas joukko Heinjoen ystäviä kaikkiaan 11 kylästä: Hevossaari (virallisesti osa
Rättölää, mutta pidettiin eri kylänä), Koprala, Kurvila, Kämärä, Kääntymä, Lahdenperä, Pirilä, Ristseppälä,
Rättölä, Tuokkola ja Vamppala.

Ohjelma noudatteli tuttua kaavaa. Järjestelyistä vastasi kirkonkylän koulupiirin toimikunta Terhi Koiviston
vetämänä. Seurakunnan tervehdyksen esitti kirkkoherra Hannu Bogdanoff. Hän korosti muisteluiden ja
tapaamisten merkitystä kulttuurin ja historian säilyttämisessä. Kyösti Toivonen esitelmöi äitinsä perheen
vuosista Kämärän Ylähovissa. Toivonen toimi kansanedustajana ja Euroopan parlamentin jäsenenä 1990-
luvulla ja on aktiivinen Karjalan perinteen vaalija Hollolassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva. kirkkoherra Hannu Bogdanoff                                                       Kuva. Kyösti Toivonen

Vilma Sefiani kertoi muistojaan Heinjoelta sekä evakkomatkoilta, ja Airi Stigell luki tyttärensä kirjoittaman
tarinan, jossa tämä haastatteli mummoaan. Ilkka Sintonen kertoi Evakkonäyttelyn muuttamisesta
sähköiseksi Heinjoki-esittelyksi.

Salin seinustalle oli sijoitettu suuri Heinjoen kartta, johon osanottajat merkitsivät omien sukujensa
asuinpaikat. Kartan äärellä syntyi monia hyviä keskusteluja. Terhi esitteli pitäjän kyliä ja tehtyjä merkintöjä
tilaisuuden loppupuolella.

Juontajana toimi Jari Kääriäinen, musiikkiesitykset ja yhteislaulujen säestykset hoiti kanttori Anne Rahko-
Leino. Ohjelman lopuksi pidettiin arpajaiset, joissa palkintoja riitti lähes kaikille. Tämän vuoden
Heinjokelainen-lehteäkin myytiin hyvin. Tilaisuus aloitettiin ruokailulla ja päätettiin kahveihin, joiden aikana
vilkas puheensorina täytti salin.

Nähdäänköhän ensi vuonna osallistujien joukossa edustus myös nyt puuttuneista kylistä; Heikurila,
Pienpero, Pihkala, Pilppula ja Savastila?

Monet kiitokset kaikille tapahtuman toteuttamiseen osallistuneille talkoolaisille!