Yläsommee ja Porlampi

 

Yläsommee ja Porlampi, sisarkylät Viipurin pitäjän etelälaidalla

 

Kirjoittanut Pirkko Vahvelainen
Artikkeli on julkaistu alun perin Viipurin pitäjäseura ry:n 50-vuotisjulkaisussa 1998.

 

Yläsommee oli 30-luvun lopulla 90 talon ja 500 asukkaan tiivis, yhtenäinen, omillaan toimeen tullut maalaiskylä. Joskus kuulee sanottavan, että Yläsommee oli 750 asukkaan kylä. Silloin kuitenkin mukaan luetaan myös läheisen Porlammin kylän ihmiset. Porlampi kun oli alkujaan Yläsommeen kylän kymmenes kantatalo. Porlampi  kuitenkin ajan mittaan kasvoi ja vaurastui niin, että sitä ruvettiin pitämään omana kylänään. Se muodosti oman koulupiirinsä, sillä oli oma nuorisoseuransa ja monet muut omat toimintonsa. Kyläläiset käsittivät Yläsommeen ja Porlammin omiksi kylikseen, vaikka ne joissain hallintoelimissä ilmeisesti edelleen luettiin samaksi kyläksi.

Matkaa Viipurista näihin kyliin kertyy runsaat 15 kilometriä. Ensin tullaan Koiviston maantietä Nuoraalle saakka ja siitä käännytään omalle Yläsommeen kylätielle. Porlampilaiset jatkavat Sommeen asemalle asti ja kääntyvät siitä omaan kyläänsä. Kylät elivät 30-luvulla vielä paljolti omassa rauhassaan ja ulkopuolisten mielestä jopa eristyneinä, koska liikenneyhteydet olivat huonot.

Yläsommeelaisten kesken kerrottiin juttua miten silloin, kun Koiviston rataa suunniteltiin, tarkoituksena oli, että rautatie olisi rakennettu kulkemaan ihan Yläsommeen kylää sivuten, mutta ”Yläsommeen ukot” estivät aikeen, koska ”siint tulloo vaa monellaista häiriöö”. Ihan 30-luvun lopulla oltiin kuitenkin jo suunnittelemassa kylän sivuitse yhdystietä Kannaksentien ja Koiviston välille. Tienlinjaukset olivat jo valmiina ja linja-autoliikenteestä oli sopimukset tehty. Ukot olivat antaneet periksi kehitykselle. Mutta rautatiejupakan kerrotaan antaneen kylälle vanhoillisen kylän maineen. Itse kyläläiset eivät pitäneet itseään vanhoillisina, vain harkitsevina ja hätiköimättöminä.

Suurin osa Yläsommeen kylän asutuksesta oli sijoittunut kuivalle, matalahkolle harjanteelle. Tie kulki harjanteen päällä ja talot sekä talousrakennukset olivat kuin helminauhana kylätien molemmin puolin, valtaosa ihan kylätien kyljessä. Paikka paikoin talot olivat pienissä ryppäissä, hyvinkin lähellä toisiaan, vain pisteaidat pihapiirien välissä. Porlammin kylässä talot olivat enemmän hajallaan, monet muodostivat tiiviin talorykelmän.

Yläsommee ja Porlampi olivat maanviljelyskyliä. Lähestulkoon kaikki kylien taloudet saivat toimeentulonsa maataloudesta. Jopa niillekin, joilla ei ollut omaa maata riittävästi, omasta kylästä löytyi joko vakinaista tai tilapäistä maatyötä tai talvella metsätyötä.

Tilakoot olivat melko samaa suuruusluokkaa. Ei ollut hyvin suuria tiloja, mutta hyvin pieniä tiloja ei ollut paljon niitäkään. Näin eivät useimpien kyläläisten tulotkaan paljoa toisistaan poikenneet. Oltiin niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin hyvin yhdenmukaisia ja tasa-arvoisia. Tasa-arvoisuus olikin muodostunut näissä kylissä keskeiseksi arvoksi. Jos jollakin perheellä olisi ollut varaa vähän leveämpäänkin elämään, tapana oli, että ”ne ei rahojaan levitelleet”. Kunnia-asiana pidettiin, että myös palvelusväki otti tasa-arvoisesti osaa niin oman talon elämään kuin kylän yhteisiin rientoihinkin. Yläsommeessa ja Porlammissa elettiin ja tultiin toimeen melko mukavasti, mutta vaatimattomasti ja  vaatimatonta elämäntapaa myös arvostettiin.

Jotkut historiat mainitsevat Yläsommeen koko pitäjän peltorikkaimpana kylänä. Silloin kuitenkin Yläsommeen peltoihin lasketaan mukaan myös Porlammin kylän pellot. Yläsommeen ja Porlammin peltopinta-ala vuonna 1936 oli 1526 hehtaaria.

Kylien asiat nivoutuivat monissa kohdin yhteen, vaikka henkisesti kyläläiset olivat samaistuneet ennen muuta omaan kyläänsä. Talvella taisteltiin tiukasti hiihtokilpailuissa oman kylän maineesta. Iltamissa Yläsommeelaiset pitivät silmällä, etteivät Porlammin pojat katselleet liian pitkään oman kylän tyttöjä. Identiteetti omaan kylään oli molemmilla vahva, mutta kilpailu oli useimmiten hyvinkin hyväntahtoista ja leikkimielistä.

Molemmissa kylissä oli 30-luvulla omat kaupat, koulut ja nuorisoseuratalot. Harrastustoiminta oli silloin hyvinkin aktiivista. Nuorisoseurojen riveissä urheiltiin, näyteltiin, tanhuttiin ja otettiin osaa myös piirikunnallisiin kilpailuihin. Nuorisoseuran merkitys nuorten ihmisten elämänkatsomuksen ja elämänasenteen muovaajana on ollut arvaamattoman suuri.

Nuorisoseuran ohella harrastusmahdollisuuksia tarjosivat raittiusseura, palokunta, maamiesseura, NMKY:n ja NNKY:n poika- ja tyttökerhot, marttakerho jne. Marttatoiminta oli vilkasta ja myös sillä oli omalta osaltaan hyvinkin suuri merkitys kylien naisten valveuttajana. Omissa kylissä oli siis harrastusmahdollisuuksia ja toimintaa runsaasti, mutta oman leimansa elämälle antoi tietysti myös Viipurin läheisyys. Vaikka elettiin rauhallisissa maalaiskylissä, ei koettu, että oltaisiin eristyksissä.

Tapana oli sanoa, et ”kyl Viipuris on käytävä kerra viikos, vaikkei ois mittää asiaakaa”. Ja löytyihän sieltä asiaakin. Joistain taloista vietiin vielä 30-luvun lopullakin maitoa Kolikkoinmäen ja Kangasrannan kauppoihin. Jotkut perheet kävivät lisäansiokseen Viipurissa myymässä heinää, halkoja, varhaisperunaa, kuka mitäkin. Ja naiset nappasivat munakorit käsivarrelle, kun oli tullut sadan kananmunan määrä täyteen ja läksivät ”kaupuntii” myyntireissulle torille , tuttuihin kauppoihin, tuttuihin taloihin. Nuoret tekivät yhdessä markkinamatkoja, jotkut teatterimatkoja jne. Haluttiin pysyä mukana kehityksessä, vaikka elettiin oman kylän rauhassa, turvallisessa kyläyhteisössä.

Yläsommeen ja Porlammin kylien virallinen sijoituskunta sotien jälkeen oli Lohja. Ennen sotia oli eletty maata viljelemällä ja maahan luotettiin edelleen. Lähes kaikki maanviljelysperheet pysyivät 40-luvullakin maanviljelijäperheinä. Vasta viime vuosikymmenet ovat muuttaneet Yläsommeesta ja Porlammista lähteneiden ja sieltä polveutuvien ihmisten ammattirakenteen. On muututtu ympäristön mukaisesti, käyty kouluja ja löydetty omat paikkamme muuttuneessa yhteiskunnassa.

Yläsommeelaiset ja Porlampilaiset tuntevat sopeutuneensa hyvin uuteen eteläsuomalaiseen kotiseutuunsa. Alkuaikojen vaikeudet ja ennakkoluulot, puolin ja toisin, voitettiin ja ryhdyttiin rakentamaan uutta elämää. Paljon auttoi sopeutumisessa ja juurtumisessa, että saatiin täälläkin asettua entisten naapureiden ja sukulaisten lähettyville. Enää ei rakennettu taloja niin lähekkäin kuin ne Kannaksella olivat, mutta läheiset suhteet säilyivät ja mikä parasta, ovat säilyneet vieläkin, vaikka sukupolvet ovat jo vaihtuneet.

Yksi yhdistävä tekijä kyläläisten kesken oli edelleenkin oma nuorisoseura. Kaiken jälleenrakennuksen ja uuteen sopeutumisen keskellä haluttiin pitää yllä oman kylän perinteitä ja yhteistä toimintaa. Pidettiin kyläjuhlia, iltamia, joulujuhlia.

Yläsommeen Nuorisoseura Oksa on yksi vanhimmista Viipurin pitäjän nuorisoseuroista. Nuorisoseura Oksan perustava kokous pidettiin 4. kesäkuuta 1893. Seura toimii edelleen ja on toiminut nyt siis yhtäjaksoisesti 105 vuotta. Muutamat vuosikymmenet olivat vähäisen toiminnan kausia, mutta nyt seuran toiminta on taas vilkastunut. Vuodesta 1994 lähtien se on järjestänyt jokakesäisen kotikylämatkan Yläsommeen ja Porlampiin sekä muutamia suuren kansansuosion saavuttaneita kyläjuhlia.

Porlammin Nuorisoseura Toivo perustettiin kesällä 1907 ja sekin toimi vielä 1940- ja 1950-luvuilla hyvinkin aktiivisesti. Mutta kun toiminta väheni, seura päätettiin lakkauttaa.

Seuraava vaihe kylien nuorisoseurojen historiassa oli, että keväällä 1995 Yläsommeen ja Porlammin Nuorisoseura Oksan nimi päätettiin muuttaa Yläsommeen ja Porlammin Nuorisoseuraksi ja jatkaa toimintaa näin molempien kylien yhteisenä seurana. Yhdistyneen seuran ensimmäinen ja tärkeä tehtävä oli toimia rahoittajana vuonna 1997 ilmestyneelle kyläkirjalle ”Juuremme Yläsommeessa ja Porlammissa”.

Ennen muuta viime vuosien kotikylämatkat ovat osoittaneet, että Yläsommeelaisuus ja Porlampilaisuus elävät yhä voimakkaina. Saamme olla kiitollisia siitä, että on vielä vanhempaa sukupolvea, joka lähtee mukaan muistelemaan entisiä aikoja, paikkoja ja tapahtumia. Ja yhtä kiitollisia saamme olla siitä, että nuorisomme tuntuu lähtevän entistä innokkaammin mukaan näille yhteisille matkoille. Tämä on erittäin iloinen asia sillä ”vain ihminen, joka tuntee omat juurensa, voi löytää oman todellisen itsensä”.