Louko

Loukolan kylä sijaitsi Vahvialan pitäjän pohjoiskärjessä. Kylän keskus oli viiden kilometrin päässä Lappeen Vainikkalan rautatieasemalta Viipurin suuntaan. Viipurin asemalle oli matkaa 25 kilometriä. Kylän pinta-ala oli maarekisterin mukaan 1344 ha, johon määrään eivät sisälly vesialueet eivätkä vesijättömaat. Lisäksi todettakoon, että kylän pohjoispuolella oli ns. riitamaata noin 300 ha, jonka sijoittaminen kyliin oli jäänyt isossa jaossa kesken. Alueet olisi sijoitettu lähinnä Loukolaan tai Lappeen Haapajärveen, jos vuonna 1939 syttynyt toinen maailmansota alueluovutuksineen ei olisi poistanut ongelmaa.

Loukolan kylänosat olivat Louko ja Myyrä. Näistä suurempi, Louko, sijaitsi rautatien molemmin puolin, Häikiönjoen eli Louonjoen varrella. Mainitulla joella on alkaen Salpausselältä aina Vahvialan Kintereen koskille oma kyläkohtainen nimensä. Viime aikoina on Hounijoki-nimi yleistynyt. Kylänosan nimi Louko on aikojen kuluessa laajentunut tarkoittamaan koko kylää. Myyrä, eli Myyränkylä oli syntynyt Lautalanjoen eli Rakkolanjoen länsirannalle. Itäisellä rannalla oli Nuijamaan Lautalan kylä. Molemmat kylänosat olivat saaneet alkunsa maakirjataloista, joiden vaiheita on voitu seurata 1500-luvun puolivälistä lähtien. Henkikirjoitettua väestöä oli vuonna 1939 koko kylässä 215 henkeä, joka oli 17 vähemmän kuin vuonna 1915. "Maaltapako" eli muutto Viipuriin ja muihin asutuskeskuksiin oli jo alkanut täälläkin.

Myllykosken ylittävä silta on rakennettu 1800-luvulla. Sillan kaaret räjäytettiin vuoden 1941 kesällä. Ennen sillan rakennusta Häikiönjoki l. Louonjoki ylitettiin kosken alapuolella olleessa kahlaamossa. (Kuva kirjasta Loukola kylä Kuninkaantien varrella. s.5)

Asukkaat saivat elatuksensa maa- ja metsätaloudesta, teollisuudesta, rakennustoiminnasta sekä palveluammateista. Varsin tavallista oli, että paitsi pienten maatilojen myös "mökkiläisten" pojat ja tyttäret jäivät vanhaan kotiinsa asumaan, vaikka olivat saaneet työpaikan kotikylänsä ulkopuolelta. Muutto työn perässä toiselle paikkakunnalle tapahtui usein vasta vuosien kuluttua. Työmatkat tehtiin siten rautateitse. Muita järjestettyjä kulkuyhteyksiä , kuten bussireittejä, ei ollut. Loukolaisten ammateista on maatilatalouden lisäksi mainittava rautatieläiset  ja ompelijat, joitten molempien työpaikat olivat Viipurissa. Rautatieläiseksi oli varmaan helppo mennä, kun kylä sijaitsi radan varrella. Ompelijan ammattiin taas lienee houkutellut sukulaisten ja naapureitten esimerkki. Teollisuuden ja palveluammattien työpaikat sijaitsivat paitsi Viipurissa myös muilla teollistuneilla paikkakunnilla, kuten Nurmissa ja Hovinmaalla.

ouon pysäkkiä käyttivät työ- ja kaupunkimatkoillaan loukolaisten lisäksi monet naapurikylien asukkaat. Hounin ja Lautalan kylien pohjoispuolen, Lappeen Haapajärven kylän eteläosan ja koko Hiivaniemen  asukkaille oli Louon pysäkki lähin ja sopivin rautateiden liikennepaikka. Pysäkin seudun asemaa pienenä paikallisena keskuksena korosti se, että kylässä oli kaksi sekatavarakauppaa, joissa myös osa naapurikylien asukkaista teki ostoksensa.

Loukolan maantiet olivat 1900-luvun vaatimuksiin nähden välttävät. Louon kylänosaan oli ainakin 1700-luvun puolivälistä alkaen tieyhteys Vainikkalasta Hiivaniemen Kaikon kautta sekä toinen tätä heikompi tie rautatien koillispuolella Rajasalmen kautta. Myyränkylän maantieyhteydet pohjoisesta Lappeelta kulkivat Haapajärven kylän kautta. Molempien kylänosien mainitut tiet yhtyivät Hounin kankaalla ja Kintereen kylässä etelään vieväksi Viipurin tieksi.

Loukolan entiset asukkaat ja heidän jälkeläisensä ovat levinneet asumaan lähes kaikkialle Suomen eteläpuolen seuduille ja lisäksi ulkomaille Amerikkaa myöten. Alun perin kylän maanviljelijöiden sijoituspaikkana oli Orimattilan pitäjä, jossa heitä ja heidän jälkeläisiään on edelleenkin. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat kohdelleet kylää karkein ottein. Kaikki kylän entiset rakennukset ovat tuhoutuneet, ja rautatien aluetta on laajennettu rakentamalla kylän keskustaan 2,5 km pituinen ja 100 metrin levyinen ratapiha, joka oli tarkoitettu lähinnä ulkomaankaupassa liikkuvien nesteiden välivarastoksi. Tämä ratapihan rekennus jyäsi entisen kylän keskustan tieltään.

Allekirjoittanut on julkaissut kylän ja sen sukujen vaiheita aina 1500-luvulta alkaen käsittelevän kirjan Loukola, kylä Kuninkaantien varrella. 

Aimo Louko