Hiivaniemen kylä kuului ennen Vahvialan muodostamista Lappeen kuntaan ja pitäjään. Viipurista Hiivaniemeen on noin 25 km, ja sen pohjoisrajana on Louon kylä ja Häikiänjoki, Louonjoki tai Hounijoki, riippuen siitä, mistä kylästä asukas on lähtöisin. Itäosa kylää rajoittuu Louon ja Hounin kyliin. Ukkojärvi ja Häsälä ovat rajana etelässä, ja lännessä kylä rajoittuu Telk´järveen, Vainikkalaan sekä Villalan kylään, joka kuuluu Ylämaan kuntaan.
Viipurin pitäjän historia I, sivu 85 kertoo, että "Kolmikanta"-rajapaikka, jota on aina pidetty Säkkijärven, Lappeen ja Viipurin pitäjien rajana, sjaitsee entisessä Hiivaniemen kylässä, nykyisen Vainikkalan rajavartion takana lähellä valtakunnanrajaa, Telk´järven eteläkärjessä. Talvisodan rauhasta sovittiin Moskovassa 12.3.1940 ja ilmoitettiin, että tuleva raja noudattaa Uudenkaupungin rauhan rajalinjaa. Kuitenkin kyseisten rauhojen rajalinjat sivuavat toisiaan vain Hiivaniemen kohdalla. Raja 1721 jakoi kylän jo tuolloin lounais-luoteissuunnassa kahtia. Itäosa kuului Venäjään ja länsi Ruotsi-Suomeen. Vuosien 1940 ja 1944 rauhoissa kylän itäosa liitettiin Neuvostoliittoon ja länsiosa jäi Suomelle.
Asukkaita Hiivaniemen kylässä oli 1930-luvun lopulla 28 perhekuntaa, kaikkiaan 182 henkeä. Kylän pinta-ala oli 1487 ha, josta viljeltyä maata 233 ha. Hiivaniemestä jäi Neuvostoliiton puolelle noin kolmannes, ja Suomen puoleinen osa liitettiin Lappeen kunnan Vainikkalan kylään. Jo talvisodan rauhassa rajaan tehtiin mutka Suomeen päin, jolloin monen talon pihapiiri rakennuksineen jäi Neuvostoliiton puolelle pääosan pelloista ja metsistä jäädessä Suomeen. Sotien jälkeen neljä taloa rakensi uudet rakennukset rajan oikealle puolelle.
Historian kirjoissa kylän taloina mainitaan nimet Hiivala ja Kaikko, jotka isojaossa olivat päätilojen nimet. Lappeen emäpitäjän kirkonkirjoissa kylä löytyy Sydänmaan tai Alajoen pitäjänosien kylien joukosta. 1800-luvulta lähtien kylä on kuulunut osana Vainikkalan kyläryhmään. Vainikkalan rautatieasemalle on noin parin kilometrin matka.
Isojakokartalla 1844 päätilat Hiivala ja Kaikko jaettiin useiksi tiloiksi. Sukunimien perusteella voi päätellä, että kylään on tullut uutta verta lähikylistä ja vähän kauempaakin. Kantatalojen sukunimien lisäksi kylässä asui Hiiri, Käki, Naatti, Kuuluvainen, Vainikka, Orava, Vahviala, Myyrä, Lipiäinen, Töyrylä ja Hiiva -nimisiä sukuja. Maa- ja metsätalous olivat kyläläisten pääasiallinen elinkeino, mutta talonomistajina esiintyy myös muiden ammattien harjoittajia. Jotkut tunnetut vaikuttajatkin ovat omistaneet maatiloja Hiivaniemessä, esim. Oy Savokarjalan Tukkuliikkeen johtaja A. Z. Bremer omisti Töyrylä-nimisen tilan, ja vuonna 1938 Urho ja Sylvi Kekkonen ostivat Lainela ja Paarmakallio -nimiset tilat jatkaen maanviljelystä siellä.
Talvi- ja jatkosodan välisenä aikana venäläiset rakensivat bunkkereita, juoksuhautoja ja muita linnoituslaitteita Hiivaniemen kylään. Jatkosodan alettua suomalaiset eivät yrittäneetkään vallata kylää, vaan venälaiset poistuivat sieltä räjäyttäen linnoituslaitteet, kun suomalaiset etenivät Vuoksen yli Viipuria saarrostaen. Vihdin ja Pusulan miehistä koottu JR 46 valtasi kylän elokuussa 1941. Vihtiläinen, sittemmin eduskunnan puhemies Veikko Helle, joka oli mukana tuossa rykmentissä, on kertonut tulostaan Hiivaniemeen. Liekö keskustelua käyty Kekkosen kanssa tastä kylästä? Jatkosodan aikana Paarmakallion tilalla oli sotavankileiri. Vangit tekivät maataloustöitä tilalla, osa oli töissä lähiseudun maatiloilla tai rakensi lähikylien tuhottuja rakennuksia uudelleen.
Sodan jälkeen jäljelle jääneeseen Hiivaniemen kylään rakennettiin Telk´järven yli silta ja tieyhteys Vainikkalaan sekä Ylämaalle. Osa Hiivaniemen asukkaista siirtyi sodan jälkeen Iitin, Elimäen, Artjärven ja Porvoon maalaiskunnan alueille.
Joskus 1980-luvulla alkoivat Hiivaniemen asukkaat tehdä kotiseutumatkoja Venäjän puolelle jääneeseen kylään. Koska kyseinen kylänosa sijaitsee rajalinjan ja valvontalinjan välissä, vaatii se erikoisen rajaluvan, jonka saanti ei joka vuodelle ole onnistunut. Vuonna 2008 kävimme kotiseutumatkalla Hiivaniemessä rajan takana.
Ainoastaan Jatkosen talon pihapiiristä on muutama rakennus säilynyt, ja paikallinen rajavartiosto sijaitsee siinä. Muista taloista on vain perustukset jäljellä. Venäläiset ihmettelivätkin, että mitä ne suomalaiset käyvät täällä pensaiden ja puskien peittämiä kiviraunioita tutkimassa, mutta kuultuaan tarinoita kylän elämästä ennen sotaa ja sota-ajalta seurasivat he mielenkiinnolla muiden mukana talojen raunioilla käytyjä keskusteluita. Tänä vuonna 2011 matka ei onnistunut, kun emme saaneet rajalupaa Venäjän viranomaisilta. Halukkuutta jälkipolvilla tuntuu olevan sukunsa taustojen selvittelyyn, ja se onnistuu parhaiten suvun kotipihalla, olkoonkin siitä vain kivijalka jäljellä.
Rauno Heiska