Hanhijoen kylä sijaitsi Vahvialan pitäjän itäkoillisosassa, Viipuri-Lappeenranta maantien varrella. Se rajoittui pohjoispuolelta Nuijamaan Lautalan kylään sekä itäpuolella Viipurin pitäjään. Viipurin keskustaan oli matkaa noin 10 km.
Hanhijoen kokonaispinta-ala oli 3366 ha, josta viljeltyä 255 ha. Vuonna 1939 asukkaita oli 181 henkeä ja perhekuntia 40. Hanhijoen asutus ja viljellyt alueet sijaitsivat kylän kaakkoisosassa, Hanhijoen ja sen sivujokien / purojen laaksoissa. Pääosa Hanhijoen kylän maa-alueesta oli kalliokumpareista, erämaan kaltaista aluetta, jota Hanhijoen luode-kaakko-suuntainen, miltei rotkomainen uoma halkaisi. Kallioalueen keskellä oli laaja Mustajärven suo, pienempiä soistuneita laaksonosia sekä pieniä järviä ja lampia, joista merkittävin oli Ruokojärvi asutun alueen tuntumassa.
Hanhijoella ennen talvisotaa asunut Martti Majavirta kertoo kylän historiasta: Hanhijoen kylä kuului aikoinaan Viipurin pitäjän Rapattilan alueeseen ollen 1400-1500 luvuilla Viipurin linnan nautinta-aluetta, josta saatiin puutavaraa ja heiniä hevosille. Viljaakin viljeltiin varusväen tarpeisiin.
Suuressa reduktiossa 1700-luvulla maat otettiin valtion omistukseen, ja sittemmin näitä maita myytiin varsinkin rikkaille aatelissuvuille. 1700-luvulla Hanhijoki oli valtioneuvos J. J. Sutthoffin omaisuutta. Hän rakensi hovin rakennukset ja viljeli maita.
Hanhijoen hovin päärakennus. Victor Svaetichinin akvarelli vuodelta 1914. (Viipurin hist.museon kokoelmat).
Vuonna 1824 tilan osti Johan Henrik Thesleff. Tähän aikaan hovin tiluksiin kuului 5 torppaa, joista 3 oli merkitty maarekisteriin. Vuonna 1842 hovi omisti maata 1480 ha, josta peltoa oli 67 ha, loput metsää. Johan Henrikin kuoltua hovi siirtyi hänen pojalleen Carl Johanille, ja nyt ryhdyttiin harrastamaan puutarhaviljelyä. Ensimmäisenä Viipurin tienoilla siellä viljeltiin tomaattia, jota vietiin Viipuriin ja Pietariin. Perustettiin myös suuri omenapuutarha, josta osa oli pystyssä vielä talvisodan aikana. Hovilla oli oma vesivoimainen mylly Ruokojärvestä tulevassa myllypurossa.
Carl Johan ei arvostanut suomalaisia, ja sen hän näytti lähipiirilleen sekä venäläisille. Hän kuoli v. 1900. Leski myi 1904 hovin maineen Ykspään ulkotilaksi. Ykspään omisti silloin Albin Ramsten. Ulkotilan hoito ei kannattanut, ja niinpä Hanhijoki myytiin Viipurin maalaiskunnalle ja Kaukas-yhtiölle (Kaukas Fabrik) v. 1916. Viipurin maalaiskunta muodosti ostamastaan alueesta 24 myytävää asutusviljelystilaa mutta jätti itselleen hovin rakennukset sekä ympärille maata noin 90 ha. Hanhijoesta alkoi muodostua pienviljelijä-talonpoikaiskylä. Kaukas-yhtiölle jäi kylän pohjoispää, jonne se perusti ja rakensi koulurakennuksen maatilan tarpeita varten koulutettaville maatilan- ja metsänhoidon työnjohtajille. Tätä varten peustettiin yhtiö nimeltään Ab. för Jordbruk och Skogskultur. Koulurakennukselle tuli nimeksi Nokreija, ja se rakennettiin vuosina 1916-17.
Carl Johanin poika Werner Carl erotti itselleen v. 1904 kylän pohjoispäässä olevan Ruokojärven ympäristön ja rakensi sinne pienen maatilan. Kaukas-yhtiö osti tilan v. 1916 metsätyönjohtajalleen asunnoksi.
Kun Vahvialan kunta perustettiin 1921, Viipurin maalaiskunta luovutti uudelle kunnalle Hanhijoella omistamansa maat. Hovi-tilan viimeinen omistaja oli Heikki Houni, joka osti sen Vahvialan kunnalta v. 1927. Vuonna 1938 rakennettiin Hanhijoelle uusi koulu keskemmälle kylää. Siihen asti kansakoulu oli toiminut toistakymmentä vuotta Nokreijassa ja sitä ennen Hovi-tilan päärakennuksessa, joka oli myös Vahvialan kunnalliskotina vuoteen 1926 asti.
Sotien aikana kylä ei kärsinyt varsinaisista sotatoimista, lukuunottamatta v. 1944, jolloin ilmasotatoiminta oli vilkasta. Lentomestari Ilmari Juutilainen kertoi sodan jälkeen, että Hanhijokea sanottiin yleisesti alasampuma-alueeksi. Hänen arvionsa mukaan Hanhijoen ja Rautakorven metsiin ammuttiin alas useita kymmeniä kolmen eri valtakunnan lentokoneita. Taistelukentille Juustilaan ja Ihantalaan oli vain vähän yli 10 km, joten Hanhijoki ei jäänyt osattomaksi maavoimienkaan toiminnasta.
Vuonna 2001 Hanhijoella ei ollut yhtään suomalaisten rakentamaa taloa pystyssä. Kaikki näytti olevan purettua, jopa miltei talojen perustuksetkin. Vaikutti siltä, että kylä oli ollut karjakolhoosin laitumena.
Lähteet: Martti Majavirran kirjoitus (13.7.2011)
T. Sutela: Vahviala sen synty ja vaiheet (1949)