Kuvia ja tarinoita evakkoesineistä

Tilda Käki asui Tervajärvellä Käen talossa (tr45) sisarustensa ja vanhempiensa kanssa. Kätevänä käsistään hänellä oli sadonkorjuuaikanakin käsityö mukanaan heinätöissä. Muun työväen pitäessä ruoka- tai kahvitaukoa Tilda kuvioi Käen talon pellavasta kotona kudottua pöytäliinaa. Talvisotaevakkoon lähdettäessä Käen talon tavaroita piilotettiin Tervajärven takana Mustakorvessa sijainneeseen sammallatoon. Palattaessa alkutalvella 1941 kotiin, latoon piilotetut tavarat olivat edelleen tallessa ja otettiin käyttöön. Pöytäliina otettiin mukaan kesän 1944 evakkoon lähdettäessä ja on nykyään Käen talossa syntyneellä Anja Tuulella (os. Käki) käytössä. Pöytäliina on kooltaan n 120 cm x 120 cm. Kuvaaja Eero Poikela Lippo Lapinjärvi 10.11.2023 (om. Anja Tuuli)

Tervajoen Välimäen talossa (to58) syntynyt Elida Eliasarintytär Siiri (s. 1.7.1904) oli ommellut kapioihinsa pellavakankaalle kirjoillun pyyhepeiton. Elida avioitui Tervajoen Vainikan (Mäkelä tr24) talossa syntyneen Emil Vainikan kanssa. Nuoripari muutti Haminaan ja sieltä Kotkaan. Vuonna 1942 he palasivat lähelle Viipuria Rasalahteen Santapukin taloon. Perhe lähti evakkoon Lemille kesällä 1944, sieltä Iitiän kylään Lappeelle ja 1949 Lappeenrannan Kesämäkeen valmistuneeseen suvun yhteiseen uuteen taloon. Vuonna 1957 perhe muutti Kouvolaan. Pyyhepeitosta on pesussa lähtenyt väri papukaijan valkoisista osista, alunperin lanka oli violettia. Mirjaleena Pekkanen (os. Siiri) sai pyyyhepeiton muistoksi tädiltään ja pitää sitä nyt suurena aarteenaan. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024 (om. Mirjaleena Pekkanen)

Tervajärven Rintalan talossa (tr11) syntynyt Sylvi Huovilainen avioitui syksyllä 1939 järvenpääläisen Otto Puustellin kanssa. Sylvi on kirjaillut todennäköisesti Anna-äitinsä kutomaan pellavaiseen pyyheliinaan aviossa saamansa nimikirjaimet. Pyyheliina on kooltaan 45 cm x 95 cm. Pellavainen pyyheliina oli aluksi hieman karkea kuten pellavakuitukin, mutta käytön myötä se on pehmennyt ja kestää monen sukupolven käytössä. Pyyheliinoja oli useitakin, mutta ne ovat ajan myötä jakautuneet jälkipolvien vaatekaappeihin. Kuvaaja Markku Puustelli 10.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Tämä pellavavyyhdin raaka-aine on kasvatettu ennen talvisotaa Vahvialan Sipilän kylän, Matikkalan talon mailla. Talon omisti Antti Sipiläinen ja pso Eeva os. Tuuri. Antti ja Eeva olivat talvisotaevakossa Punkalaitumella ja perimätiedon mukaan he toimittivat pellavakuidut evakkopaikkakunnalta Tampereelle (Tammerfors Linne- & Jern-Manufaktur Aktie-Bolag eli Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy) karstattavaksi ja kehrättäväksi. Pellavavyyhti palasi Vahvialaan ja on kulkenut sen jälkeen evakkomatkan Iida Hannolan mukana jääden Raija Putuksen äidille Eila Niemiselle ja siirtynyt sittemmin Raija Putuksen huostaan hänen äitinsä jälkeen. Kuvaaja Eero Poikela 4.6.2024 (om. Raija Putus)"

Raija Putuksen äidiltään perimässä pellavavyyhdissä on kymmenen pienempää lankavyyhtiä, joissa kussakin pellavalankaan n 180 m, ts yhteensä koko vyyhdissä on lankaa n 1800 m, iso vyyhti painaa 400gr. Kuvaaja Eero Poikela 4.6.2024 (om. Raija Putus)

Arja Koskelaisen perimät kansallispuvut. Oikealla Keski-Suomen kansallispuku, jonka Arjan anoppi, Maria Vilhelmiina (Miina) Sipiläinen on tehnyt kudonta- ja ompelukursseilla 1930-luvun taitteessa. Maria Vilhelmiina oli Sipilän Heikkilästä (kk54) ja meni naimisiin Mikko Koskelaisen kanssa. Mikko oli Koskelan kylästä Anttilasta (ko7). Evakkoon lähdettäessä kansallispuku jäi kotiin, niin kuin paljon muutakin. Naapuri, Toivolan Heikki, oli päässyt vielä käymään kotipaikoilla ja oli sieltä lähettänyt tavaroita, mm. tämän puvun. Onneksi se seikkailujen jälkeen päätyi omistajalleen. Puvussa oleva paita on alkuperäinen, mutta tykkimyssy on ostettu Lahdesta Vuorelmalta, koska vanha jäi Anttilan aittaan. Puku on edelleen käytössä Maria Vilhelmiinan pojan tyttärillä. Vasemmalla oleva Perä-Pohjolan kansallispuku on Arjan äidin, Helmi Koskelaisen (os. Pankka). Se on 1920-luvulta ja ostettu Viipurista laulujuhlia varten. Se on palvellut monia tanhuporukoissa sekä muissa juhlissa. Sitä ovat käyttäneet kaikki neljä Uunon ja Helmin tytärtä ja on edelleen käytössä. Kuvaaja Reetta Koskelainen 10.8.2024 Iitin kylätalo (om. Arja Koskelainen)

Maria Sahalan juhlapuku. Maria Juhontytär Sahala, os. Järvenpää syntyi 28.3.1887 Viipurin maalaiskunnassa. Hän avioitui Edvard Sahalan, s. 16.6.1884, kanssa 27.11.1910. Perhe asui Vahvialan Järvenpään kylässä. Heillä oli 9 lasta, joista yksi menehtyi 2-vuotiaana. Talvisodan aikana perhe oli evakossa Punkalaitumella muiden vahvialalaisten mukana. Toisen kerran evakkoon lähtiessä kesällä 1944 Maria ja Edvard Sahala kulkivat hevosella kahden nuorimman lapsen kanssa Urjalaan Matkun kylään. Osa vanhemmista lapsista kuljetti kävellen karjaa Vahvialasta Uuteenkylään ja sieltä edelleen Urjalaan junalla. Simolan pommituksessa perhe menetti lampaat ja yhden vasikan. Edvard Sahala menehtyi Urjalassa 26.1.1945 ja Maria Sahala muutti osan lastensa kanssa Iittiin 31.12.1945. Maria Sahalan mustaan juhlahameeseen kuuluu kaksi korua: Usko, toivo ja rakkaus-rintaneula sekä luusta kaiverrettu Maria-rintakoru. Myös Maria Sahalan kultainen vihkisormus on tallessa Iitin Sahalassa. Puvun on valmistanut hänen lähisukulaisensa Hanna Torikka os. Koskelainen Järvenpään kylästä. Hanna, Aino ja Ester Koskelainen olivat kaikki kylän ompelijoita. Hameen kanssa hän käytti aina mustaa hartiasilkkiä, lisäksi asuun kuului pieni musta laukku ja kengät. Asu oli hänellä niin Nurmiin koulun äitienpäiväjuhlissa kuin Sääskjärven kansakoulunkin äitienpäiväjuhlissa Iitissä. Puku onkin tunnistettavissa Nurmiin koulun äitienpäiväjuhlan kuvissa. Asua säilytettiin huolella, samoin Edvard Sahalan pukua. Hänen pukunsa ei ole enää tallessa. Villakankaasta tehty puku säilynee pitkään, mikäli hoito säilyy yhtä tarkkana kuin aikaisemminkin. Kuvaaja Eeva-Maija Heikkilä 18.8.2024 Iitin kylätalo (om. Riitta Wallin)

Mikko Siltanen asui Kinteren kylän Rantalan (ki33) talossa Olga puolisonsa kanssa. Heille syntyi kolme lasta. Vuonna 1935 Olga kuoli. Talvisodan evakkomatkan kirvesmies Mikko Siltasen kahdeksan höylää tekivät junalla useita viikkoja Nurmin asemalta Pirkanmaan Eräjärvelle. Mikko oli kirvesmies ja tarvitsi niitä elättääkseen ison perheensä. Muuta perheelle ei jäänytkään eikä hän saanut mökistään koskaan mitään sotakorvauksia, paperit olivat kadonneet ja arkistoissa väärät tiedot. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Kinteren kylän Rantalan (ki33) talossa asuneen Mikko Siltasen höyliä. Taaimmaisena ponttihöylä, jolla voitiin höylätä naaraspontti esimerkiksi lattialankkuun tai puupaneliin. Höylän sisällä olevaa terää painamalla alaspäin ja kiilalla kiristämällä saatiin syvyyttä naaraspontille lisää. Keskimmäisenä saattaa olla ponttihöylä, jolla muotoillaan urospontti esimerkiksi lattilankkuun. Kuvaaja Seija Sinivuori 2024 Kouvola (om Seija Sinivuori)

Kinteren kylän Rantalan talossa asuneen kirvesmies Mikko Siltasen ponttihöylä, jolla voitiin höylätä pontti esimerkiksi lattialankkuun tai puupaneliin. Naaraspontin etäisyys höylättävän kappaleen pinnasta säädetään kolmella puusta sorvatulla ruuvilla. Keskimmäisellä ruuvilla voidaan työntää vastakkaisella puolella olevaa ohjuria etäämmälle. Reunimmaiset ruuvit kulkevat molempien höylälevyjen läpi ja niillä voidaan vetää ulompana olevaa ohjuria sisäänpäin ja samalla linjata ohjuri höyläyslinjan suuntaiseksi jotta naaraspontti tulee oikealle kohdalle. Kuvaaja Seija Sinivuori 12.9.2024 Kouvola (om Seija Sinivuori)

Kinteren kylän Rantalan talossa asuneen kirvesmies Mikko Siltasen kimpihöylä, jolla muotoiltiin pyöreän puuastian kimmit koveron muotoon. Kimmet ovat puulautoja, joita käytetään pyöreiden tai soikeiden puuastioiden rakentamiseen. Puuastian pohjaa varten kimpilautaan tehtiin astian pohjalevyä varten uurto taltalla ja terävällä puukolla. Häsälän kylässä oli useita perinteisten puuastioiden taitajia mutta toki niitä osattiin tehdä myös muissa Vahvialan kylissä, kuten Kinteressä. Kuvaaja Seija Sinivuori 12.9.2024 Kouvola (om Seija Sinivuori)

Tervajoen Välimäen talossa (to58) asunut Anton Siiri oli taitava puuseppä. Hänellä oli pieni verstas isänsä Eleasarin perintönä kotitalonsa piharakennuksessa, jonka varusteisiin tämä höyläpöytä kuului. Pöydän alle on kirjoitettu A. Siiri, jotta se löytää omistajansa evakkotavaroiden joukosta. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024.(om. Mirjaleena Pekkanen)

Tervajoen Välimäen talossa (to58)asuneen Anton Siirin tärkeät puutyökalut: kaksi höylää, 47cm pitkä ja 21cm pituinen kimpihöylä sekä puurunkoiset vatupassit 60cm ja 30cm. Lyhyempi passi on saksalaisvalmisteinen BMI ja "aitoa tiikkiä". Lyhyemmän vatupassin kotelo on kuvassa alinna. Työkalut tulivat höyläpöydän mukana evakkokuormassa Lappeenrantaan. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024. (om. Mirjaleena Pekkanen)

Emil Vainikan puolisolleen Elidalle tekemä lakanakaulin. Lakana taitellaan pituussuuntaan neljään osaan ja kierretään pyöreän puukapulan ympärille minkä jälkeen pöydällä olevaa lakanarullaa työnnetään hammastetun kaulimen alla eteenpäin, siirretään nostamalla rulla taaksepäin ja taas työnnetään jne. Puukapulan päällä oleva lakana kiristyy ja samalla oikenee sileäksi. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen 2024 Kouvola (om. Kyllikki Vainonen)

Maria Ristola (os. Hammar) käytti tätä rukkia 1930-luvulla Vanhakylän Rantalan talossa (va91) valmistaessaan lankaa omia käsitöitään varten. Maria lähti evakkomatkalle perheen hevosen vetämässä reessä talvisodan loppuvaiheessa Vanhakylän Mitikasta poikansa Veijon kanssa, puoliso Matti oli kuollut v 1938. Maria ja Veijo tekivät matkaa useita viikkoja (2-3) ja yöpyivät taloissa, joista yösijan sai. Isommista ja vauraammista sai nukkumapaikan nihkeämmin, pienemmistä ja vaatimattomammista helpommin. Punkalaitumelle hekin sitten aikanaan saapuivat. Mitä vähiä tavaroita lienee rekeen mahtunut, rukki oli yksi niistä. Se periytyi sitten aikanaan Marian tyttärelle, Matilda Käelle (o.s. Ristola), Karhulaan ja häneltä edelleen tyttärelleen Hilkka Vanhalalle (o.s. Käki) Pyhtäälle. Rukki koristaa Hilkan kotia Pyhtään Heinlahdessa. Matilda käytti rukkia asuessaan Karhulan Koivulassa. Hilkalla se on koriste-esineenä ja tietysti suvun Karjala-muistona. Rukin alla näkyvä tuohireppu on Matildan puolison, Emil Käen, puhdetyö jatkosodan ajalta Itä-Karjalasta. Kuvaaja Toni Vanhala Pyhtää 2020 (om. Hilkka Vanhala)

Vahvialan Tervajärven Suurpeltolan (tr65) talossa syntynyt Jalmari Mälkki toimi Myllysen VPK:n päällikkönä 1930-luvun lopulla. Palokuuri sijaitsi Myllysenmäellä Suurpeltolan talon kohdalla tien pohjoispuolella. Pumppu siirrettiin palopaikalle hevosvetoisilla kaksiakselisilla rattailla ja talviaikana reellä. Pumppu painaa noin 250 kg, joten se vaati neljä miestä kantajiksi, jotka tarvittiin myös pumppaustyöhön, kaksi pumppausvipujen molempaan päähän. Pumppausteho (l/min) ei ole tiedossa, mutta parhaimmillaan vesi saatiin ruiskutettua ainakin parinkymmenen metrin päähän. Kuvassa pumppausvipujen päällä n 80 mm vahvuiset imuletkut pohjaventtiileineen, vesisäiliön vasemmanpuoleisella kelalla n 60 mm:n vahvuinen paineletku. Imuletku kiinnitetään säiliön takana alareunassa olevaan liittimeen ja paineletku tällä puolen näkyvään liittimeen. Vesisäiliön oikeanpuoleisessa laatikossa ruiskusuutin sekä palohaka. Evakkojuna toi Myllysen VPK:n ruiskun heinä-elokuussa 1944 Nurmin asemalta Nastolan Uuteenkylään, josta se päätyi Artjärven Ratulaan Tervajärven viimeisenä toimineen palopäällikön Jalmari Mälkin Markku-pojan kunnostettavaksi 2000-luvun alussa. Markku peruskunnosti pumpun 2000-luvun alussa minkä jälkeen se koeponnistettiin ja todettiin toimintakuntoiseksi. Kuvaaja Eeva-Maija Heikkilä 18.8.2024 Iitin kylätalo (om. Markku Mälkki)

Tervajärven Myllysenpäässä Suurpeltolan (tr 65) talossa syntyneen Väinö Mälkin kamera, jonka hän hankki 1930-luvun alussa. Väinö oli innokas ja menestynyt urheilija, joka edusti Suomea useissa PM-kilpailuissa. Hänen päälajejaan olivat heittolajit: kiekko, keihäs ja kuulantyöntö. Aikuisena hän innostui myös valokuvauksesta ja hänen ansiosta suuresta Mälkin Heikin lasten sisarussarjasta on useita valokuvia jäänyt jälkipolvien nähtäviksi. Kameran takana kameran suojakotelo, oikealla lasilevyjen ostopakkaus lasilevyineen, edessä yksittäisen lasilevyn suojatasku. Kuvassa kameran palje avattuna kuvausasentoon. Kuvaaja Eero Poikela Artjärvi 26.6.2024 (om. Timo Mälkki)

Väinö Mälkin kamera on Voigtländerin valmistama AGC Ibsor D.R.P paljekamera, jolla kuvattiin lasilevylle. Väinö myös itse kehitti valokuvat paperille. Kuvassa kameran palje kokoontaitettuna. Kuvaaja Eero Poikela Artjärvi 26.6.2024 (om. Timo Mälkki)

Maria Sahalan Singer ompelukone on pöydällä pidettävä ja käsikäyttöinen. Se on ollut Edvard ja Maria Sahalan perheessä jo alusta alkaen Vahvialan Järvenpäässä. Singer on seurannut perhettä sekä talvisodan että jatkosodan aikana evakkopaikkakunnilla Punkalaitumella ja Urjalassa. Kuvaaja Eero Poikela 27.6.2024 Iitin Sahala (om. Riitta Wallin)

Maria Sahalan Singer ompelukone. Ompelukonetta ovat käyttäneet niin Maria Sahala kuin hänen kaikki viisi tytärtään. Koneella on ommeltu liinavaatteita, käyttövaatteita ja juhlavaatteita. Ompelukone on toiminut hyvin ja sitä on käytetty sotien jälkeenkin ompelutöissä. Huolloksi riitti öljyäminen ja huolellinen käyttö. Maria Sahala, mamma, varjeli ompelukonettaan tarkkaan. Lastenlapsia kiinnosti kauniin käsikäyttöisen koneen pyörittäminen, mutta siihen ei saatu lupaa. Eräs lapsenlapsi olikin pienenä halunnut ompelukoneen itselleen, että oli toivonut jopa mamman kuolemaa, jotta saisi koneen itselleen. Kuvaaja Eero Poikela 27.6.2024 Iitin Sahala (om. Riitta Wallin)

Maria Sahalan Singer ompelukone. Ompelukoneen rungossa olevan valmistenumeron perusteella se on valmistettu vuonna 1895. Sittemmin Singer alkoi valmistamaan poljettavia ompelukoneita, joita oli käytössä vielä 1960-luvullakin. Kuvaaja Eero Poikela 27.6.2024 Iitin Sahala (om. Riitta Wallin)

Vahvialan Järvenpäässä asuneen Maria Sahalan hiilillä lämmitettävä silitysrauta, valmistaja Wiborg Werkstad Oy. Viipurin konepaja oli Viipurissa 1861 toimintansa aloittanut konepaja. Konepaja toimi Pantsarlahden kaupunginosassa vuosina 1864-1939. Yritys tunnettiin alkuvaiheessa myös nimellä Wiborgs Mekaniska Verkstad Aktiebolaget. Vuonna 1864 yhtiö myytiin osakeyhtiölle, jonka eräänä osakkaana oli Hackman & Co. Yhtiöstä tuli sittemmin Viipurin Konepaja Oy. Konepajan päätuotteena olivat höyrylaivat, mutta sen tuotteisiin kuului myös mm. maatalouskoneita, tulisijoja, lukkoja ja nauloja. Kuvaaja Eero Poikela Iitin Sahala 27.6.2024 (om. Riitta Wallin)

Vahvialan Loukossa Ketolan kaupassa käytössä ollut vaaka. Aura-vaakoja valmistettiin ainakin 1, 5 ja 10 kg:n painoisten tuotteiden vaaitsemiseen. Kuvassa oleva tasapainovaaka käsittää kaksi tasoa varren varassa. Toiseen laitetaan punnittava esine ja toiseen astiaan lisätään massaltaan tunnettuja punnuksia, kunnes tasot ovat tasapainossa. Kuvaaja Tarja Metso Savitaipale 2024 (om. Tarja Metso). Alempana sisäkuva Ketolan kaupasta, jossa vaaka oli käytössä. Kuten kuvassa näkyy, maksuvälineenä käytettävät setelit olivat tuohon aikaan hieman suurempia kuin nykypäivänä. Kuva on otettu 6.12.1929. (om. Tarja Metso)

Vahvialan Loukossa sijainneen Ketolan kaupan etiketillä päällystetty tulitikkuaski. Etiketissä teksti: E. Ketola Sekatavarakauppa Louko Puhelin Nurmi 15 Kauppiaitten Teollisuus Oy R.8384 Keskisisältö 50 tikkua ja lisäksi etiketissä on kuva yhdeksästä senaikaisesta maakunnan vaakunasta. Kuvaaja Tarja Metso Savitaipale 2024 (om. Tarja Metso)

Suurosen Olgan perheen evakkotaival alkoi maaliskuun alussa 1940 kovassa pakkasessa talvi-iltana Rakkolan kylän Tuhkalan talosta (ra33). Perheen isä Armas oli haavoittunut 14.2. Summassa ja hänen olinpaikastaan ei ollut tietoa. Pitäjään oli annettu evakuointimääräys jo 17.2., mutta perhe oli viivyttänyt evakkoon lähtöä. Evakko-osastossa yön pimeydessä teki matkaa useita perheitä hevosrekineen: Pekkolan Martti, Eippolan Anttoon ja Tilda sekä Kujansuun Matti. Mätön kylän kautta he saapuivat seuraavana päivänä Luumäelle, josta matka jatkui junalla Urjalaan ja sieltä edelleen hevoskyydillä Punkalaitumelle Järvensivun taloon. Seuraavassa evakkopaikassa oli paljon väkeä ja istumapaikoista oli pulaa ja siksi Armas teki penkin omalle väelleen. Penkin pituus 150 cm, korkeus 44, leveys 24 cm. Penkki on nykyisin käytössä Armaksen tyttären pojalla Porvoossa. Kuvaaja Risto Koskelainen Porvoo 2024 (om. Risto Koskelainen)

Punkalaitumella ollessaan perhe sai tiedon, että Armas haavoittui Summassa ja hänet oli evakuoitu Vaasan sairaalaan. Punkalaitumen Järvensivun taloon sijoitettiin lisää evakoita: Anttolaisen perhe: Juho ja Anna, lapset Lauri, Erkki, Veli-Matti, Hilja, Vili ja Heikki. Lisäksi vielä isoäiti ja Annan sukulaistyttö Pirkko. Näin oli talossa 16 evakkoa, kun vielä Suurosen perheen Armas-isäkin viimein kotiutui sairaalasta. Oli siinä hulinaa hämäläisessä talossa. Lapset kävivät jonkin aikaa Jutinkulman koulua kunnes huhtikuussa Suurosen perhe siirrettiin toisen perheen kanssa Yläneen Tourulan kylään Puolan taloon; lasten koulu löytyi Keihäskoskelta. Penkki on valmistettu Puolan talossa, johon majoittui yhteensä kymmenen henkeä. Penkin alapintaan Armas Suuronen talttasi penkin valmistumispaikan ja päivämäärän. Kuvaaja Risto Koskelainen Porvoo 2024 (om. Risto Koskelainen)

Tervajärvellä Rintalan talossa (tr11) syntynyt Sylvi Huovilainen (s. 1919, k. 1998) sai vanhemmiltaan, Mikko ja Anna Huovilaiselta, kihlajaislahjaksi piirongin. Sylvi avioitui Järvenpään kylään Otto Puustellin kanssa 3.10.1939. Jälkipolven tietojen mukaan piironki on ostettu Viipurista. Puusta tehdyn piirongin alaosa on 100 cm x 88 cm x 47 cm (lev x kork x syv), yläpuolella olevan peiliosan leveys on 51 cm ja korkeus 85 cm. Ennen sotaa Otto ajoi taksia, jonka oli hankkinut myytyään Hiilikannan tilan Martti Hyppöselle. Pian avioitumisen jälkeen alkanut talvisota vei Oton Summan taisteluihin asti; Oton uudehko Graham Crusander joutui myös armeijan palvelukseen. Nuoren parin evakkopaikka kevättalvella 1940 oli ensin Hankasalmella, jossa syntyi perheen esikoinen, Seija, ja sen jälkeen perhe asettui Valkealan Uttiin, jossa perheeseen syntyivät Irja (s. 1941) ja Raija (s. 1942). Palattuaan Vahvialaan nuori perhe asettui asumaan Vahvialan Sydänmaalle Vahvelaisille. Otto osti sirkkelisahan ja aloitti uransa sahayrittäjänä. Kuvaaja Markku Puustelli 25.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Sylvin Huovilaisen kihlajaislahjaksi saama piironki kärsi vaurioita kahdella evakkomatkalla. Toiselle evakkomatkalle Sylvi ja Otto Puustelin perhe lähti kesäkuussa 1944. Oton tyttäret ensimmäisestä avioliitosta Helvi (1928-2021) ja Anja (1931-2021) kuljettivat ajoittain polkupyörien tarakalla nuorempi sisarpuoliaan, kun he eivät jaksaneet enää kävellä. Perhe kulki jalkapatikassa 18.6. Luumäelle, päivää ennen Simolan suurpommituksia. Mukana kulki myös Sylvin vanhemmiltaan häälahjaksi vasikkana saamansa Alku-niminen ayshire-lehmä. Evakkotavarat olivat kuitenkin junamatkansa aikana saaneet osumia ilmeisesti venäläisen hävittäjän konekiväärin luodeista ja piirongin peiliosa oli rikkoutunut. Luodin reikä näkyy edelleen peiliosan rungon takalevyssä. Ottoa ei ikänsä puolesta (s 1899) ei enää kutsuttu asepalvelukseen jatkosotaan. Kuvaaja Markku Puustelli 28.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Sylvi ja Otto Puustellin piirongin takana on parissa paikassa kirjoitettuna Otto Puusteli sekä evakkotavaroiden lähtöpaikka Vahviala ja määräasema Toijala. Perheen evakkomatka jatkui Luumäeltä välietappien kautta Sääksmäen Kärjeniemeen Tuomarlan taloon. Toijala oli evakkotalon lähin rautatieasema. Tuomarlassa oli useampia mökkejä evakkoja varten. Otto onnistui evakuoimaan myös sirkkelisahan ja jatkoi sahurina Kärjeniemessä. Kärjeniemessä perheeseen syntyi Markku v 1947. Vuonna 1949 perheen matka jatkui Iitin Kolisevalle, josta Otto osti muutaman hehtaarin pientilan. Parin-kolmen lehmän maatalouden lisäksi Otto harjoitti sahatoimintaa ja Sylvi piti pientä kyläkauppaa. Evakkoesineet kulkivat koko ajan mukana. Sodan jälkeen Otto sai Graham Crusanderinsa takaisin aika huonokuntoisena, mutta Otto korjautti autonsa ja ajoi sillä vielä 1950-luvulla. Alku-lehmä oli myös tehnyt melkoiset evakkomatkat, joutunut lähtemään kaksi kertaa Vahvialasta, kiertänyt Hankasalmen, Utin, Sääksmäen ym. paikkakunnat ja päätynyt Iitin Kolisevalle, jossa tuotti maitoa vielä useita vuosia. Vuonna 1955 edesmenneen isänsä jäämistöstä Markku löysi mm Vahvialassa käytössä olleen rysän, jolla hän kalasti pienenä poikana Kolisevassa. 2000-luvun alussa entisöity piironki komistaa nykyään Markun eteisaulaa Kouvolassa. Kuvaaja Markku Puustelli 28.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Astiakaappi Mattilan talosta Nurmista (Nurmi 43 Mattila) Porvoo, Vanhamoisio, Grönkulla Kuvaaja Matti Mentula 10.10.2024 (Om. Pekka ja Jarmo Nurmi)

Vahvialan Rakkolanjoella sijainnut kaakelitehdas valmisti kaakeliuunien jälleenmyyjille kaakeliuuniensa pienoismalleja. Vuosina 1897-1996 Porvoossa toiminut Porvoon Rautakauppa, "Flodmanin kauppa", myi aikanaan mm näitä Vahvialassa valmistettuja uuneja. Sittemmin toimintansa lopettaneen Porvoon Rautakaupan varaston tavarat siirtyivät Porvoossa aiemmin toimineeseen VR:n asemarakennukseen, joka oli tuolloin Salvuksen (Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö) hallinnassa. Vuonna 2015 Salvuksen luopuessa rakennuksen hallinnasta se pidätti varastossa olleita esineitä itsellään. Salvuksen ja säätiön hallitus luovutti yhden jäljelle jääneen pienoismallin hallituksen jäsenenä toimineelle Asko Jäntille antaen hänelle vapaat kädet menetellä saamansa esineen kanssa. Jäntti luovutti esineen marraskuussa 2023 Vahviala-Seuralle. Pienoismalli on valmistetettu savesta kuten kaakelitehtaan laattatuotteetkin ja se on kooltaan: 40 cm x 19 cm x 12 cm. Pienoismalli esittää vuoden 1920 tuotekuvastossa olevaa arkkitehti Carl Eduard Dippelin suunnittelemaa takkamallia nro 43, jota valmistettiin 2,7 m korkeaksi ja 0,85 m leveäksi, väritys oli yksivärinen. Dippel itseasiassa omisti vuodesta 1889 alkaen kaakelitehtaan ja veljensä kanssa Hovinmaan puuhiomon. Kuvaaja Eero Poikela Katajaharju Kouvola 18.11.2023 (om. Vahviala-Seura ry)

Tervajoen Välimäen talossa (to58) asuneen Anna Siirin kukkavaasi. Kukkavaasi on 16 cm korkea ja halkaisijaltaan 11cm. Vaasin pohjassa on nimikirjaimet AS. Siirien jälkeen jäänyt omaisuus pakattiin maakellariin, josta se on hävinnyt. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024. (om. Mirjaleena Pekkanen)

Rakkolassa Peltolan talossa syntyneen Aune Rakkolaisen (os. Sollo) sokerikko lähti Aune ja Tauno Rakkolaisen perheen evakkotavaroiden mukaan Vahvialasta heidän lähtiessä evakkoon Taunon kotitalosta Tervajärven Savenkorvesta (tj3) kesällä 1944. Iittalan tuotantoa oleva puristetusta lasista tehty jalallinen sokerikko, jossa hapotettuja alueita ulkopinnassa. Jalallinen sokerikko löytyy Iittalan kuvastosta vuodelta 1934. Lasisen sokerikon halkaisija on 11 cm. Kuvaaja Aunen tytär Eila Laine (os. Rakkolainen) 15.4.2024 Lahti (om. Eila Laine)

Vahvialan kirkon kirkkohopeat. Vahvialan kirkko oli ehjä, kun Vahviala talvisodan jälkeen luovutettiin Neuvostoliitolle. Kirkko tuhoutui tulipalossa jatkosodan alkaessa. Nykyisin kirkon kivijalka löytyy puiden siimeksestä. Suuri osa kirkon irtaimistosta jäi evakuoimatta vuonna 1940. Pelastetuista esineistä ehtoolliskalusto (viinikannu, kalkki ja pateeni) on lahjoitettu Iitin seurakunnalle, ja suurempi kirkonkello on nykyisin Järvenpäässä rukoushuoneen tornissa. Viinikannun kylkeen on kaiverrettu teksti: Vahvialan seurakunnalle 1935, Kor. 11 25-26, Lahjoittaneet Arvid ja Signe Bremer Louon kylästä. Kalkin kyljessä on teksti: Vahvialan seurakunta 1920, 1. Joh. 1:7. Pateenin reunan alapinnassa on teksti: Vahvialan seurakunta, 1.Kor. 10:16. Ehtolliskalustoa käytetään Iitin kirkossa poislukien kalkkia, jossa ei ole kaatonokkaa. Se on ajalta, jolloin viini jaettiin ilman pikareita. Arvid Zebor Bremer (s. 1870 Sääksmäki k. 1948 Porvoo) oli suomalainen virkamies, kauppias, yritysjohtaja ja maanviljelijä. Kauppaneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1928. Vuosina 1915-1940 hän toimi Savo-Karjalan Tukkuliikkeen toimitusjohtajana. Hän omisti useita maatiloja eripuolilla Etelä-Suomea ja muutamia niistä sijaitsi myös Louon kylässä Vahvialassa. Arvidin puoliso vuodesta 1901 alkaen oli Signe Amanda Svartström. Kuvaaja Eero Poikela 12.8.2024 Iitin kirkko (Iitin seurakunta)

Sokeripihdit, jotka Aino Nurmi, os. Kolhonen, on saanut lahjaksi hääpäivänä 19.6.1921. (Nurmi 43 Mattila) (Kuvaaja Matti Mentula 5.9.2024)(Om. Sirkka Nurmi)

Karjalasta tuotu maitotonkka. Omistaja on ollut Sylvi Koskelainen Rakkolanjoelta; nimi- ja osoitetiedot on lyöty tonkan kaulukseen pakotusleimasimin (punsseli). Hänen miehensä oli Antti Koskelainen Koskelasta Hiivalanmäeltä. Heillä oli Palmuranta-niminen tila Rakkolanjoella. Evakkomatkalla Sylvillä ei ollut tonkalle käyttöä ja hän antoi sen tarvitsevalle. Tähän päivään se on säilynyt Artjärvellä Maria Vilhelmiina Koskelaisen tilalla. Kuvaaja Reetta Koskelainen 10.8.2024 Iitin kylätalo (om. Arja Koskelainen)

Samuel Sollon Pyhä Raamattu. Silloisessa Säkkijärven Rakkolassa vuonna 1841 syntynyt ja Varvalin talossa asunut Samuel Sollo (1842-1927) omisti tämän perheraamatun. Hän lupasi luovuttaa sen sille pojanpojalleen ken löytää ensimmäisenä kirjan etuaukeamalle kirjoitetun Raamatun lauseen ”Etsi Herraa sinun nuoruutessasi, jos sinä häntä etsit niin hänen löytät vaan jos sinä hänen hylkäät niin hään hylkää sinun ijan kaikisesti”. Kyseisen lauseen löysi nykyisin Villikkalan Porrassuolla Elimäellä asuvan Hannu Sollon pappa, ”vanhaisä”, ja nykyisin kirja on Hannun kirjahyllyssä. Kuvaaja Hannu Sollo 2024. (om. Hannu Sollo)

Rakkolan kylän Peltolan (ra28) talossa syntynyt Aune Sollo (myöh. Rakkolainen) aloitti pikkulottana Rakkolan kyläosastossa. Pikkulotat olivat 8-17-vuotiaita. Sittemmin hän palveli lottana erilaisissa tehtävissä. Aune hankki omilla liikuntasuorituksillaan Lotta Svärd järjestön hopeisen hiihto- ja kävelymerkin. Merkkiä oli kolme tasoa: kultainen, hopeinen ja pronssinen. Alempi hiihto- ja kävelymerkki vaihdettiin korkeampaan. Halkaisijaltaan 18 mm olevan merkin keskellä on ympyrä, jossa on kirjaimet L ja S. Sitä reunustaa viisi kuusenhavua. Hiihto- ja kävelymerkki hyväksyttiin Lotta Svärd -järjestön vuoden 1924 vuosikokouksessa. Merkin on suunnitellut arkkitehti ja taiteilija Matti Björklund ja sen on valmistanut Suomen Kultaseppä Oy Turussa. Merkissä on neulakiinnitys. Hiihto- ja kävelymerkki kiinnitettiin lottapuvun puseron vasemman taskun laskokseen alimmaksi. Merkit on numeroitu. Kuvaaja Jaana Ronkainen 2024 Kovero. (om. Jaana Ronkainen)

Tauno Mentulan palkintolusikka 1. palkinto 10 km hiihdossa alle 18 v. sarjassa Nurmin kumitehdas Oy:n hiihtokilpailuissa 14.2.1932. Äitinsä Katri Mentula oli Nurmista evakkoon lähtiessään ottanut käytössä olleet palkintolusikat mukaansa. Kuvaaja Matti Mentula Helsinki 11.5.2020 (om. Matti Mentula)

Väinö Armas Nurmen saamat palkintokannut viipurilaisen Hiekan Riennon juoksukilpailusta 1917. Porvoo, Vanhamoisio, Grönkulla (Nurmi 43 Mattila) Kuvaaja Matti Mentula 10.10.2024 (om. Pekka ja Jarmo Nurmi)

Kintereen kylässä asuneen Olga Siltasen (os. Hanttu) kultainen kihlakello. Olgalle sen on ostanut ja antanut Matti Patanen Koivistolta. Kello on ostettu Pietarista noin 1917. Heille syntyi tytär, Lempi 1918. Matti meni kuitenkin naimisiin toisen naisen kanssa ja Olga muutti vauvoineen ja kelloineen Koivistolta Virolahdelle. Lempi-vauva kuitenkin kuoli 1919. Virolahdella Olga tutustui Mikko Siltaseen, joka oli leskimies. He muuttivat Kintereen kylään Mikon pieneen mökkiin, Rantalan taloon (ki33) lähelle Suomalaisenmäkeä ja he menivät naimisiin v 1925. Heille syntyi kolme tytärtä: Marjatta 1926, Kerttu 1928 ja Aino 1930. Olga sairastui vatsasyöpään. Hänet toimitettiin Helsinkiin sädehoitoon. Rahaa ei ollut hoitoihin, joten Mikko vei kellon panttitoimistoon Viipuriin saaden siitä rahaa. Hoidot eivät auttaneet ja Olga kuoli 1935 Kintereen Kalliolan kunnalliskodissa. Mikon poika, Olavi, edellisestä avioliitosta, lunasti kellon takaisin panttikonttorista saamillaan perintörahoilla. Äitinsä, Lyydian, vanhemmat olivat ottaneet hänet luokseen äidin kuoltua ja antaneet kuolemansa jälkeen Olavin periä heidät. Olga oli sanonut tytöilleen, miten kello ja muutama muu arvoesine jatkossa periytyy perheessä. Vanhin tytär, Marjatta sai kellon, sormuksen Kerttu ja korun Aino. Seija Sinivuori sai kellon kummitädiltään, Marjatalta. Kello oli kolhuinen, eikä käynyt, se oli ollut myös lasten leikeissä mukana. Valkealasta löytyi 1990-luvulla vanha kelloseppä, joka kunnosti sen ja nyt kello näyttää aikaa. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Olga Siltasen kultainen kihlakello on sveitsiläisen Heinrich Moserin kellotehtaan valmistama. Hän perusti H.Moser & Cie:n vuonna 1826 ja rekisteröi Qte Boutte tuotemerkin v. 1896. H. Moser & Cie tuli tunnetuksi erityisesti Venäjän keisarin hovihankkijana. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Olga Siltasen 14 karaatin kullasta valmistetun Qte Boutte kellon koneisto on sveitsiläisellä ankkurikäynnillä, niklatuilla silloilla ja kultaisilla kivisarjoilla varustettu kello, jossa on lasinen koneiston suojakuori. Kello on naisten ns "kolmen kotelon taskukello". Halkaisija n. 31mm. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Olga Siltasen rintaneula, koko 25 mm x 30 mm. Olga sanoi eläessään, että korun perii tytär Aino. Kuvaaja Seija Sinivuori 26.3.2024 Kouvola 2024 (om Seija Sinivuori)

Olga Siltasen rintaneula, rintaneulan takaosaan on raaputettu omistajan nimi "Olga Hanttu". Kuvaaja Seija Sinivuori 28.3.2024 (om. Seija Sinivuori)

Tervajärven Savenkorven (tj 3) talossa syntynyt Tauno Rakkolainen (30.6.1916-7.12.1989) osti ensimmäisestä työpalkastaan Zenith kellon. Nuoruusvuosinaan Tauno kävi töissä mm Uuraan satamassa. Tauno osallistui talvi- ja jatkosotaan. Ensimmäiset kaukopartiot hän teki jo talvisodan alussa. Taunon evakkotie talvisodan jälkeen vei Punkalaitumelle, jossa hän avioitui Aune Sollon (1916-2012) kanssa ja perheeseen syntyi Eila-nimen saanut tytär. Kesäkuussa 1942 nuori perhe palasi Vahvialan Savenkorpeen, joka oli säästynyt sotatuhoilta. Kesäkuussa 1944 hänen Aune-puoliso ja Eila sekä edellisenä vuonna syntynyt Eija-tytär (1943-2019) siirtyivät Ahlajärvelle Kanta-Hämeeseen, josta perheen evakkotie jatkui Askolan, Mellilän ja Toijalan kautta Villähteelle v 1951. Tauno teki työuransa Villähteen autokori-tehtaassa ja siirtyi v 1971 eläkepäiville Lahteen, jonne oli asettunut paljon muitakin karjalaisia. Tauno eli perheensä kanssa Lahdessa kuolemaansa asti. Pian Taunon kuoleman jälkeen Aune halusi antaa kellon vanhimmalle lapsenlapselleen Jaanalle. Kuvaaja Jaana Ronkainen Kovero 9.4.2024 (om. Jaana Ronkainen)

Tauno Rakkolaisen Zenith-kellon hopeapitoisuus on 800, ja se on valmistettu arviolta 1930-luvulla Sveitsissä. Kellon halkaisija on 54mm ja se sisältää 15 kiveä. Kuvaaja Jaana Ronkainen Kovero 9.4.2024 (om. Jaana Ronkainen)

Eeva Haarus o.s. Myyrä Hounin Jokelasta (ho31) toi kotoaan seinäkellon, jossa takana leima Kelloseppä R. Stenfors Wiipuri. Puinen kello koristeineen on 74 cm korkea, 28 cm leveä ja 15,5 cm syvä. Kellotaulun halkaisija on 12 cm. Kello kulki Eevan matkassa Punkalaitumelle, Toijalaan ja Helsinkiin, josta perintönä tytär Aunelle Iitin Sääskjärvelle. Nykyisin kello on Aunen Tuula - tyttärellä Tampereella, jossa se ei enää toimi, mutta on ainutlaatuinen muisto suvusta ja sen evakkohistoriasta. Kuvaaja Elsi Venäläinen Tampere 1.4.2024 (om. Tuula Heinonen)

Puuseppä Tauno Mentula (1915 - 1941) teki Nurmissa asuessaan huonekaluja kotiväelleen sekä myös muutamia puuveistostauluja. Äitinsä Katri Mentula oli Nurmista evakkoon lähtiessään ottanut niistä osan mukaansa. Oheinen puureliefi (24 cm x 16 cm) "Runonlaulajat" on tehty v. 1936. Kuvaaja Matti Mentula Helsinki 24.5.2024 (om. Matti Mentula)

Herätyskello kuului alkujaan Vahvialan Rakkolankylässä asuneelle Martti Hannolalle ja hänen puolisolleen Iida os. Sipiläinen (Sipilä). Martti ja Iida asuivat ennen sodan syttymistä Vahvialan Sipilän kylässä (= Vahvialan kirkonkylä). Heidän kuoltuaan kellon peri Eila Hannola (myöh. Nieminen). Eila Nieminen on muistellut herätyskellon tarinaa seuraavasti: Meidän piti mennä Simolan asemalle ja nousta sieltä evakkojunaan, kuulimme Simolan suunnalta kamalaa jylinää ja pauketta. Simolan asemaa pommitettiin, menimme piiloon metsään ja jatkoimme kulkuamme Taavetin asemalle, kun siihen tuli tilaisuus. Taavetissa odottelimme evakkojunan saapumista ja nousimme sieltä sitten junaan ja asetuimme härkävaunuun. Iida-äitini kaivoi tavaroistaan kellon ja ripusti sen härkävaunun seinällä olevaan naulaan, siinä naulassa kello kiikkui edestakaisin. Seurasin kellon heilumista, olihan sekin ajanvietettä, matkatessamme kohti uutta tulevaa määränpäätä. Eilan tytär, Raija Putus, miettii kirjoittaessa herätyskellon tarinaa paperille, että mitä mahtoi liikkua äitini mielessä, lapsi vielä, kymmenvuoden ikäinen, jättää koti, koulu ja kotikontu, lähteä tiettömälle taipaleelle, pommikoneiden jylinässä ja pommien paukkuessa, pelonsekaisin tuntein. Voi tätä karjalaisten kärsimää tuskan määrää, urheana on Karjalan kansa taakkansa kantanut. Kellon on 1930-luvulla Saksassa valmistettu Junghans. Suomessa kelloa myytiin nimellä ”Junghans’in paraslaji herättäjä”. Kellon tunnistaa kellotaulussa olevasta pienestä monisakaraisesta tähdestä, jonka sisällä joko vain J-kirjain tai myös pieni teksti JUNGHAN’S. Kellotaulun halkaisija on 100 mm ja lieriömäisen metallikuoren suurin halkaisija on 125 mm. Edessä kaksi metalli jalkaa, kellon runko nojaa takareunaan. Päällä puolipallon muotoinen kello, jossa rengas päällä. Kellotaulussa kaksinkertainen numerointi 1-12 sekä 13-24, taulussa myös pienemmät kellotaulut sekuntiviisarille sekä herätysajan asetukselle. Kuvaaja Eero Poikela 4.6.2024 (om. Raija Putus)

Uuno Koskelaisen herätyskello. Tämän pöytäkellon Uuno osti Viipurista v.1928, kun hän meni kihloihin Helmin (os. Pankka) kanssa. He olivat Vahvialan Koskelan kylästä, Uuno Hiivalanmäeltä. Alkuun kello soitti ”Täällä pohjantähden alla”. Perheen esikoinen, Kalevi, oli utelias ja tutki kellon sisukset. Sen jälkeen kello tarvitsi korjausta ja soittoäänikin muuttui. Se kesti evakkoreissut ja perheen muutot sekä palveli perhettä koko elinajan Artjärvelle asti, jonne Uunon ja Helmin perhe asettuivat asumaan. Kello soittaa vieläkin, vaikka ei käy. Sillä on lempeä ääni ja se on toiminut neljännen sukupolven lapsilla ”nukutuskellona”. Kellon on Saksassa valmistettu Junghans. Kellon tunnistaa kellotaulussa olevasta pienestä monisakaraisesta tähdestä, jonka sisällä on teksti JUNGHANS. Kuvaaja Reetta Koskelainen 10.8.2024 (om. Arja Koskelainen)

Lempi Jarva (myöh Ihalainen), opettajaseminaarin aikana vuosina 1905-1906 Hirvensalmella keräämä herbarium. Avioiduttuaan Lempi muutti lähelle syntymäkotiaan Tervajärven ”Turtian päähän” Patterin taloon, jonka emäntänä hän toimi vuodesta 1924 alkaen. Kuvaaja Eeva-Maija Heikkilä 2024 (om. Eeva-Maija Heikkilä)

Esteri Sahalan koulupenaali neljänneltä luokalta Nurmin koulusta Vahvialasta. Puisen penaalin kannessa on paperilla teksti: Olli Pirteän matkoilta avarassa maailmassa. Olli Pirteä lähtee Helsingistä pitkälle matkalle ja häntä on saattamassa Maantieteellisen seuran johtokunta ja suuri joukko muuta yleisöä. Lisäksi penaalin kannessa on kuva rautatieasemalta, jossa on suuri joukko saattajia. Penaalin sisällä on pieni linkkuveitsi. Penaalia on säilytetty niinkuin muitakin evakkotavaroita Iitissä Sahalan talossa. Kuvaaja Eero Poikela 27.6.2024. (om. Riitta Wallin)

Kynäpenaalin kannessa olevan Olli Pirteä sarjakuva ilmestyi aluksi Sirkka, Nuorten toveri -nimisessä lehdessä 15/1926-1945 ja myöhemmin Lasten maailmassa (nrot 5,6,12/1946). Vuonna 1930 sarjan formaatti muuttui sivun kokoisesta aukeaman alaosan kuuteen ruutuun. Juoni jatkui numerosta toiseen. Olli Pirteän seikkailut ja matkustukset olivat Hjalmar Löfvingin tekemiä. Kuvaaja Eero Poikela 27.6.2024. (om. Riitta Wallin)