Talkoot Jaakkiman hautausmaalla

Hautamuistomerkkien kartoitus
 

Pieni, viisihenkinen talkooryhmä teki Lahdenpohjaan reissun 22.-25. toukokuuta. Talkooporukan tavoitteena oli haravoida Jaakkiman hautausmaalta kaikki suomalaiset hautamuistomerkit. Niitä löytyi alun toistasataa.

 

Jaakkimalaisten Seuran puheenjohtajan Matti Tiilikan johdolla koottu talkooporukka oli varustautunut työkaluin ja puhdistusvälinein pitäjäseurojen yhteiseen hankkeeseen. Suur-Jaakkimalaiset r.y:n puheenjohtaja Tarja Rantama, seurojen jäsenistöstä Irja Taskinen, Helena Kujala ja Tea Itkonen olivat työryhmän muut jäsenet.

Lahdenpohjan kaupungin johdon kanssa sovittua yhteistyöhanketta käytiin hoitamassa Syväoron tullin kautta. Hankkeeseen nimetyille henkilöille ja autoille oli saatu kulkulupa. Jännittävältä tietysti tuntui ajaa ensimmäistä kertaa reittiä, joka harvoin on käytössä muilla kuin puutavaraliikenteellä.

Kahden pitkän työpäivän aikana löytyi 113 hautamuistomerkkiä, joista saatiin talteen kolmatta sataa nimeä. Hautausmaata on aiemmin kartoittanut tamperelainen Tapio Nikkari, jonka työ oli hyvä pohja myös talkooryhmän työlle, Nikkarin selvitykset on julkaistu 2000-luvun alkupuolella Jaakkiman Sanomissa.

Matti Tiilikka oli edellisellä matkallaan jo valmiiksi mitannut hautausmaan sen polut ja käytävät ja piirtänyt pohjakartan, jolta aina sektori kerrallaan tutkittiin maasto. Löytyneet muistomerkit valokuvattiin, merkittiin karttapohjaan ja niistä kirjattiin nimet ja ajat ylös. Kivet puhdistettiin mahdollisuuksien mukaan.

Etsintä ja työskentely rautaisten hauta-aitauksien muodostamassa labyrintissä oli paikoin haastavaa. Joitakin kiviä löytyi maahan kaatuneina, emmekä saaneet tietoja ylös. Yhdestä kivestä oli hakattu tiedot pois, mutta se ei ollut kuitenkaan minkäänlaisessa käytössä.

Työryhmän jäsenistä Irja Taskinen saattoi puhdistaa isoisänsä liikemies J. V. Taskisen sukuhaudan aitausta ja pylväitä, itse hauta-alue on paikallisten käytössä. Helena Kujala löysi isoisänsä isän, pajasyrjäläisen Juho Savolaisen ja hänen puolisonsa Maria s. Viisaisen hautakiven, puhdisti sen ja siirsi paaden eteen villejä akileijoja.

Kartoituksen lopputuloksena syntyy vihkonen tai kirjanen, jossa on tiedot ja valokuvat hautamuistomerkeistä, kartta niiden sijainnista. Hautausmaan pääportin tuntumaan suunnitellaan opastetaulua, johon tulee kartta ja nimet hautamuistomerkeistä. Sen toivotaan valmistuvan keväällä 2020.

Mietimme jatkossa säännöllisiä huoltomatkoja.

 

Jaakkiman sanomat 3/2019

 

Kuvatekstejä:

 

Hautakivien tekstien selvittämiseen tarvittiin välillä avuksi liitua, vettä tai sikliä. Matti tavaa ja Helena kirjoittaa.

 

Venäläiset hauta-aitaukset muodostavat labyrintteja.

 

Juho ja Eino Uimosen hautakivi löytyi kaatuneena ja puoliksi hautautuneena. Tarja harjaa kiveltä kariketta.

 

Irja rapsuttaa sammalta sukunsa Taskisten perhehaudan reunukselta.

 

Paria infokyltin paikkaa mietittiin ja päädyttiin esittämään Lahdenpohjan kaupunginjohdolle pääportin pieltä kiviaidan reunalla.

Takaisin Kuvagalleriaan Takaisin Kuvagalleriaan