Reipasta menoa Jollaksessa
Reipasta menoa Jollaksessa
Toimelias vuosi on jälleen takana. On aika viettää reipashenkinen iltapäivä karjalaisella kesäkodilla Villa Salmelassa. Jaakkimalaiset, lumivaaralaiset ja lahdenpohjalaiset tulivat joukolla mukaan, kaikkiaan meitä oli kolmisenkymmentä.
Vuosi sitten oli vastaavassa tilaisuudessa keskeisenä puheenaiheena soutujoukkueen muodostaminen, mikä sitten osallistuisi merkittäviin soututapahtumiin. Aihe ei saanut riittävää kannatusta, mutta päätettiin ainakin jollakin tavoin sivuta aihetta.
Joten ”mennään tällä kertaa Jollakseen kauppatorilta Lotta-vuoroveneellä”. Neljätoista urhoollista valitsikin veneen, toinen mokoma tulijoista luotti omiin kulkuneuvoihinsa.
Aluksi keskityttiin kahviin ja karjalanpiirakoihin. Tarja toivotteli meidät tervetulleiksi ja halusi samalla muistutella tulevista tapahtumista korostaen erityisesti pitojuhlat Öitsien merkitystä syksyn tapahtumissa. Lumivaaralaisillakin on tärkeä syysjuhla tulossa. Kerrottiin Valamo-seuran viettävän 50-vuotisjuhlaansa marraskuun kuudestoista.
Karjalaisten kesäjuhlissa Hämeenlinnassa oli ollut runsaasti jaakkimalaisia. Erityisesti mukana olleet korostivat sitä, että kerrankin juhlakulkueen aikana ei satanut. Uusittu lippu oli kevyt kantaa.
Pelikentällä oltiin ahkeria. Tikanheiton voitti herra Tarkkonen loistotuloksella 37. Mölkkypeli oli erityisen innostuksen kohteena. Jokainen halusi kokeilla kapulankaatokykyään.
Jyrki Tiittanen oli tapansa mukaan laatinut tosikieron murresanatestin. Kirjoittaja oli sattumalta mukana voittajaryhmässä. Suklaapalkinto maistuu aina makealta…
Illan jo hämärtyessä Lotta-vene vei ryhmänsä takaisin kauppatorille. Muu porukka palaili kukin omia aikojaan kuka milläkin kulkuvälineellä.
(JS 4/2019)