Kajakkimelontaa Sortavalan saaristossa Laatokalla 2018
Olimme suunnitelleet pari vuotta melontareissua Laatokalle. Heinäkuussa v. 2018 oli aika toteuttaa tämä unelma.
Lähdimme matkaan veljeni Pasin (Kettunen) ja puolisoni Pentin kanssa Jyväskylästä melontaseuramme (Melanvilauttajat) tukikohdasta lastaamalla kolme merikajakkiamme trailerin kyytiin.
Ajoimme Joensuuhun Pasin tuttavaperheen luo, jossa yövyimme ja täytimme tullia varten vielä Maahantulokortit.
Rajan ylitimme Niiralasta mielenkiintoisten tulliselvitysten jälkeen. Pasi hoiti mallikkaasti muodollisuudet ja pääsimme reilun tunnin jälkeen jatkamaan matkaa kohti Sortavalaa.
Jätimme auton ja trailerin Hotelli Piipun Pihan paikoitusalueelle viikoksi. Pakkasimme rannassa kajakkeihimme vedenpitäviin melontasäkkeihin viikon ruuat, vaatteet, teltat ja muut yöpymistarvikkeet sekä juomavedet. Tosin Pasi taisi juoda koko viikon suoraan Laatokan vettä. Me Pentin kanssa emme olleet yhtä rohkeita, vaan käytimme järvivettä vain ruuan laitossa. Kirkasta ja puhdasta järven vesi olikin ulapalla ja syvemmältä otettuna.
Sää oli koko viikon helteinen, vesi lämmintä ja enimmäkseen tyyntä, vain pieni maininki keinutti kajakkia ulkosaaristossa.
Mielessä oli aikamatka johonkin kauan sitten menetettyyn luonnonkauniiseen Karjalaan. Metsät olivat saaneet kasvaa ja kukoistaa sodan jälkeen rauhassa. Ei näkynyt avohakkuita missään. Vain reheviä metsiä ja ikihonkia kasvoi rannoilla.
Saariston ulkolaidalta on noin 15 kilometriä aavaa ulappaa Valamon luostariin, sinne oli Sortavalasta tiheä ja äänekäs kantosiipialusten liikenne.
Toiveena oli nähdä laatokannorppia, joita elää Laatokalla jopa 2 000 - 3 000 yksilöä. Emme kuitenkaan nähneet niitä, vaikka usein norpat ja hylkeet seuraavat melojia uteliaina.
Samana vuonna, kun teimme tämän melontavaelluksen, oli perustettu Laatokan saariston luoteisrannalle laaja kansallispuisto.
Kajakit vesille ja melomaan
Melontareitti kartalla (kuva aukeaa uudelle välilehdelle tai ikkunaan)
Kun kaikki tavarat oli ahdettu kajakkiemme lastitiloihin lähdimme melomaan Piipun Pihan satamasta etelän suuntaan Riekkalansaaren jäädessä vasemmalle.
Pasin ja minun isäni oli syntynyt Riekkalansaaressa vuonna 1928 kymmenlapsiseen maanviljelijäperheeseen.
Koska oli jo lähes ilta, yöpaikaksi valitsimme Markitsimansalmen itärannalta kauniin paikan, jossa oli hyvät telttapaikat. Muutamia kalastajia näkyi veneineen lähistöllä, muuten oli täysin hiljaista.
Seuraavana päivänä aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen melontavaellus jatkui jonkin matkaa kaakkoon, kääntyen koilliseen Välisalmen suuntaan. Rantauduimme Pikku Heposaareen, jossa isäni perheen karjaa pidettiin kesäisin. Olimme käyneet vuonna 1992 saaressa edellisen kerran ja löytäneet isämme veljen nimikirjaimet kalliosta. Nyt emme enää löytäneet niitä. Isän veli kaatui talvisodassa vain 19-vuotiaana.
Tämän jälkeen melonta jatkui pohjoisensuuntaan kääntyen Linnasaaren eteläpuolelta kohden Tokkarlahtea.
Kaunis Tokkarlahti jäi mieleen idyllisenä ja seesteisenä maalaismaisemana. Kajakista katsoen kaikki rantojen kasvit, puut ja pensaat näyttivät vehreiltä. Jossakin rannassa oli lehmiä veden rajassa katsellen meitä ihmeissään. Muistan vieläkin heinäsirkkojen tai hepokattien sirityksen. Ettei tunnelma olisi särkynyt, niin melan vieminen veteen piti tehdä erityisen herkällä otteella.
Vieno kesätuuli toi lasten iloisia ääniä jostain kauempaa, olivat varmaankin uimassa. Paikallisen lomakylän saunan piipusta nousi hyväntuoksuista savua ilmaan. Aivan kuin olisi ollut vanhan kotimaisen elokuvan maisemassa ja tunnelmassa.
Jatkoimme melontaa kääntyen tulosuuntaan ja kiersimme Onttolansaaren toiselta puolelta kohti Härkälahtea, josta voisimme nähdä isämme entisen kotitilan. Olin käynyt kaksi kertaa aiemmin maantietä pitkin talon luona, muuten sen paikantaminen olisi ollut haastavaa.
Vesiltä tunnistimme isämme kotitalon, useita piharakennuksia ja saunankin, jossa hän oli syntynyt. Tuntui erikoiselta, että katsoin kajakista rantaa, jossa isäni oli lapsena uinut sekä soutanut veneellä samoilla vesillä, missä nyt olimme.
Kuvassa taustalla isämme kotitalo
Näissä mietteissä jatkoimme melontaa Pulkkisensalmesta itäänpäin katsellen seuraavan yön leiripaikkaa.
Toiseksi yöpaikaksi valitsimme Vasikkasaaren lounaispuolella olevan pikkusaaren. Sieltäkin löytyi tasaiset telttapaikat.
Aamupalaa syödessä näimme mielenkiintoisen luontodokumentin. Rantaan ui rantakäärme, joka oli saanut saaliikseen ahvenen, se nieli kalaa pitkään ja ui tyytyväisenä takaisin järveen.
Leirin purkamisen ja kajakkien vesille lähdön jälkeen melontamatkamme jatkui kohti Riemulahtea edeten Putrukan pohjukkaan.
Riuttavuoren eteläpuolella rantauduimme sekä vedimme kajakit rantapusikkoon ja lähdimme kiipeämään Riuttavuoren laelle katselemaan avaraa maisemaa. Sieltä olikin hyvä näköala karjalaiseen maalaismaisemaan isoille pelloille, metsään ja Riuttalampikin näkyi.
Tuon vuoren valloituksen jälkeen lähdimme vesille paarmojen saattelemana kohden Tulolansaarta, jossa pidimme lounastauon rantakallioilla.
Lounastauon jälkeen työnsimme kajakit vesille ja lähdimme meloen kiertämään ja tutkimaan Tulolansaaren länsi- ja pohjoisrantoja. Pohjoisrannalta löytyikin mainio yöpymispaikka kolmanneksi yöksi.
Hyvin nukutun yön ja aamurutiinien jälkeen neljäntenä melontavaelluksen päivänä reittimme jatkui Karpansaaren ja Mäkisalon välistä Pellotsalonsaaren länsipuolen saarirykelmien välistä kohden Kaarnesaaren jyrkkiä ja jylhiä kallioseinämiä Orjatsaaren lounaispuolelle. Yhdessä mahtavan suuressa kalliossa oli juuri kajakin mentävä kolo. No, pitihän sen uumeniin lipua kallioiden väliin ihmettelemään ihmisen pienuutta.
Honkasalonselän ylitimme kohden Honkasalon kuuluisia upeita kujasia. Näitä kauniita laakeita pitkulaisia silokallioita oli useampia vierekkäin ja kujien väleissä kajakkimme lipuivat hiljaisuudessa. Sieltä löytyi neljäs yöpaikka korkealta kalliolta Honkasalonnokasta, josta olikin upeat maisemat kaakkoon ulapalle päin. Iltauinti puhtaassa kirkkaassa vedessä pitkän melontapäivän päätteeksi tuntui erityisen mieluisalta.
Melontavaelluksella toistuvat aina samat ilta-ja aamurutiinit. Leiripaikan etsiminen, teltan pystytys, iltaruuanteko, varusteiden huoltoa. Teltan purkaminen, aamupala, kajakin lastaaminen ja vesille lähtö. Lounastauon pidämme yleensä muutaman melontatunnin jälkeen sopivan paikan löydyttyä. Lyhyitä maataukoja ja rantautumisia teemme päivän aikana tarpeen mukaan.
Tavaroiden painolla ei niinkään ole väliä, koska painavakin kajakki liukuu kätevästi ja helposti vedessä.
Viidentenä melontapäivänä meloimme Markitsiman, Tamhangan ja Palosaaren eteläpuolelta mutkitellen kohti Otsoisten itäpuolen Melloistenlahtea. Matkalla oli hienoja silokallioita, jylhiä korkeita kallioita, kapeikkoja sekä monimuotoista saaristoluontoa.
Yöpaikka löytyi Haavuksen eteläpuolelta pienestä nimettömässä saaresta. Sieltä näkyi erittäin kaunis auringonlasku, niinkuin muinakin iltoina.
Kuudentena melontavaelluksen aamuna alkoi paluumatka Haavuksen itäpuolen rantoja pitkin kohti pohjoista. Paluumatkaa pidentääksemme meloimme vielä Kekrinlahden rannat edestakaisin. Kiersimme vielä muutaman pikkusaaren ennen viimeistä yöpaikkaa Riekkalansaaren länsipuolella melko lähellä satamaa ja Piipun Pihaa.
Viikon melontavaelluksemme Laatokalla oli viimeisiä melanvetoja vailla tullut päätökseensä. Vielä oli jännitettävää oliko auto ja traileri paikoitusalueella? No, olivathan ne!
Kun olimme saaneet kajakit trailerin kyytiin ja tavarat autoon lähdimme vielä autolla käymään Riekkalansaaressa. Pölyisellä hiekkatiellä ajoi vastaan vanha traktori, jonka lastina oli ihan valtavan kokoinen heinäkuorma. Suomen teillä ei sellaisia enää näekään.
Kävimme vielä uimassa Tokkarlahdessa ennen kotimatkaa. Sortavalan keskustassa kävelimme puistoon katsomaan kaatuneitten muistomerkkiä sekä muutamia kaupungin nähtävyyksiä.
Tämän ikimuistoisen melontaretken päällimmäisiä tuntemuksia olivat kiitollisuus siitä, että sai nauttia kauniista Karjalasta Laatokalla hyvässä seurassa isämme muistoa kunnioittaen.
Toisaalta oli myös haikeutta siitä, että mahtava melontaretki päättyi. Ja silloin, vuonna 2018, kuvittelin tulevani vielä uudelleen melontavaellukselle Laatokalle. Mutta se ei taida enää pitkiin aikoihin olla mahdollista…
Tämän retkikertomuksen paikannimet on katsottu viimeisistä suomalaisista Karjalan maastokartoista ennen vuotta 1939.
Melontareitti kartalla (kuva aukeaa uudelle välilehdelle tai ikkunaan)
www.karjalankartat.fi (Karjalan maastokartat sivusto aukeaa uudelle välilehdelle tai ikkunaan)
Kaija Kettunen-Mattila
9.10.2024
Melontaretkikuvat alla aukeavat suurempina klikkaamalla kuvaa. Seuraavaan kuvaan pääsee oikean reunan nuolesta.
