Sortavalan hautausmaita kunnostetaan

 

Sortavalan vanhan suomalaisen hautausmaan kartoitus- ja kunnostustyöt alkoivat heti 90-luvun alussa, jolloin ensimmäisiä kertoja päästiin käymään Sortavalassa kotiseuduilla.

Joensuulainen ylipuutarhuri, puutarhaneuvos Reima Karetie on järjestänyt hautausmaan kunnostustalkoita joka kevät jo 30 vuoden ajan - ensimmäiset talkoot pidettiin keväällä 1990! Ensi keväänäkin lähtee innokas joukko talkoolaisia matkaan, nykyisin jo hyvin kauniille hautausmaalle. Aluksi talkoissa karsittiin pensaikkoa ja siistittiin vuoden 1918 sankarimuistomerkki.

Yksityisen suuren lahjoituksen turvin saatiin ammattiapua paikalle, Karetien valvonnassa nostettiin pystyyn ja tapitettiin paikoilleen kaatuneita ja kaadettuja hautakiviä 200. Usein vain todetakseen, että ne oli uudelleen kaadettuina. Tällöin keksittiin tapa kohottaa hautakivet ja-lustojensa päälle hiukan vinoon - toivottiin tämän vähentävän provosoitumista tyrkätä kivi uudelleen kumoon.

Opetusministeriön ja Kristianstad-Sortavala säätiön myöntämillä avustuksilla jatkettiin työtä - vuoden 1999 loppuun mennessä oli nostettu 350 hautakiveä. Kevättalkoissa 2009 paljastettiin R. Karetien suunnittelema muistelukivi, johon on kaiverrettu venäjäksi teksti "Ikuinen rauha" ja suomeksi "Sortavalaan haudattujen muistolle". Hankkeeseen osllistuivat Sortavalan kaupunki sekä Sortavala-säätiö Suomesta

Vuoden 2013 kesästä alkaen on Sortavalan luterilainen seurakunta järjestänyt siivoustalkoita yhdessä Helluntaiseurakunnan kanssa ekumeenisessa hengessä. Yhteyshenkilönä toimi luterilaisen kirkon ensimmäinen paikallinen pappi Anton Serzhanov. Tänään hautausmaa on kaunis, rauhallinen ja puistomainen alue, jota on vuosia hoitanut voimia säästämättä sortavalalainen, helluntaiseurakunnan julistaja Juri Kononow, suuren panoksen on antanut myös Sortavalan ortodoksisen seurakunnan jäsen Oleg Mashtaller. Heidän työtään tukee Sortavala-säätiö  sekä pienillä lahjoituksilla myös Sortavala-seura Helsinki ry. Nykyiset asukkaat, etenkin nuoripolvi arvostaa ja kunnioittaa vanhoja hautausmaita... Eräskin nuori nainen ihmetteli, kuinka heidät lastentarhalaisina vietiin hautausmaalle leikkimään, nyt hän haluaisi järjestää alueelle opastettuja kierroksia kertoakseen kaikille menneistä ajoista. Kaukaisempaa hstoriaa hautausmaan kunnostamisesta (Laatokka-lehti 13.8.1910).

Kotisivujemme tähän osioon kerätään kunnostuksesta kertovia artikkeleja ja muistitietoa. Ensimmäisenä on "Karjala"-lehdessä julkaistu artikkeli vuodelta 1997, jolloin jo usean vuoden  ajan oli puurrettu ja pyritty vaikuttamaan hautausmaan kuntoon sekä  ylipäätään sen säilymiseksi hautausmaana - oltiinhan keskellä parhainta tonttimaata. Toinen artikkeli on vuodelta 2009 (Kaleva -lehti 28.5.09), jolloin tilanne on jo aivan toinen ja kolmas vuodelta 2016 "Suomalaisten hautausmaa Sortavalassa kunnostettiin" (Karjalainen 23.5.2016).

Neljäs on venäläisen "Liternaturnaja gazeta" -lehden artikkeli "Sortavalaan haudattujen muistolle" vuodelta 1999. (Toimittaja Ljubov Julihuttulan koskettavan artikkelin on kääntänyt seuramme pj. Marja Lampi)

 

Kuvat: Alpo Hukka, Risto Voipio, MM ja TR