Puheenjohtajat muistelevat

SORTAVALA-SEURA RY 70 VUOTTA

KARI ROPPONEN 1985 - 2006

Milloin ja miten liityit seuraan?

Liityin seuraan, jonka nimi oli silloin Helsingin Sortavalalaiset ry, vuonna 1978. Karjalaliittoon oltiin perustamassa nuorisoliittoa. Silloinen Sortavala-seuran puheenjohtaja ministeri Hannes Tiainen kysyi seuran jäseniltä, löytyisikö seuraan nuoria. Vanhempani olivat seuran jäseniä. ÄitiniLyyli toimi mm. hallituksessa ja naistoimikunnassa. Vanhempani pyysivät minut mukaan yhteen kokoukseen. Taisin olla silloin ainut nuori (27 v), joka oli potentiaalinen seuran jäseneksi. Puheenjohtaja Hannes Tiainen pyysi, että lähtisin järjestämään nuoriso-osastoa Sortavalaseuraan. Tuumasta toimeen. Nuorisotoimikunta perustettiinkin vuoden 1978 aikana ja olin saman tien seuran hallituksessa nuorisojaoston edustajana. Edustin seuraamme myös Karjalaisen Nuorisoliiton perustamiskokouksessa, jonka hallitukseenkin pääsin.

Milloin olit puheenjohtaja?

Puheenjohtajana toimin vuodet 1985–2006, 21 vuotta. Tuohon aikaan oli perin harvinaista, että karjalaisseuraan valittiin ei Karjalassa syntynyt, nuori puheenjohtaja. Olinhan kauteni alkaessa vasta 34- vuotias. Seurassa oli jäseniä parhaimmillaan liki 300. Oli mielenkiintoista ja opettavaistakin saada kantaa vastuuta.

Elin silloin ns. ruuhkavuosia. Työelämän, perheen ja puheenjohtajuuden rinnakkaiselo vaati usein järjestelyjä, sillä olin mukana myös mm. Uudenmaanpiirin kulttuuritoimikunnassa, Nuorisoliiton hallituksessa sekä Karjalaisella näyttämöllä puheenjohtajana ja näyttelijänä.

Keitä muita oli kaudellasi vastuutehtävissä?

Monia, nyt jo edesmenneitä: Maire Räsänen, Pirkko Kataja, Kaarina Rokka, Raija Iltola, Inkeri Savio, Hannes Sirkkunen, Pauli Puhakka, Reino Halonen, Lyyli Ropponen, Vuokko Kuhakari. Ja edelleen seurassamme mukana olevat Terttu Siitonen, Erkki Kuronen, Kaarina Hurri ja Eini Karhulahti. Silloin tehtiin talkoilla paljon asioita. Tehtäviä riitti naistoimikunnalle, juhlatoimikunnalle, nuorisojaostolle ja monelle muulle.

Millaista toiminta oli?

Toiminta oli aktiivista. Kokoonnuttiin Karjalatalolla tupailtoihin yläsaliin ja joulujuhliin juhlasaliin. Joulujuhla oli aina vuoden suurin kokoontuminen. Jäsenistö oli pääosin evakkotaipaleet ja sodan kokeneet. Oli tärkeää voida tulla yhteen muistelemaan ja haastelemaan sekä ylläpitämään ja välittämään perinteitä nuoremmille.

Myyjäiset oli keskeinen asia varainhankinnassa. Naistoimikunta oli aktiivinen: Leivottiin piirakoita, supikkaita, pullia, pyöröjä, kakkuja… Muutama sata piirakkaa syntyi Karjalatalon talkookeittiössä useasti myyjäispäivän aamuna. Toki talkoisiin pääsivät mukaan miehetkin: naiset leipoivat, miehet paistoivat ja voitelivat piirakat. Leipomisen lisäksi mm. neulottiin, tehtiin käspaikkoja ja aina haasteltiin. Näin saatiin tuiki tärkeitä resursseja seuran toiminnan pyörittämiseen. Erityisesti panostettiin juhlien esiintyjiin tai maksettiin retkibussi. Syyskausi aloitettiin Karjalaisten kesäkodilla tarjoamalla sauna, makkarat ja perunasalaatti.

Seura osallistui myös erilaisiin hankkeisiin. ”On muistettu avun tarpeessa olevia vanhoja yksinäisiä ihmisiä ja muutamia suurperheitä ja tuettu entisen kotikaupunkimme taiteilijoita voimiemme mukaan. On pidetty huolta karjalaisten laulujen säilymisestä sekä Karjalan Liiton suurjuhliin ja Kalevalan 150-vuotisjuhliin muualta tulleiden sortavalalaisten hyvinvoinnista niin virkistysmielessä kuin aineellisellakin puolella. On kasvatettu nuorisoa kotipaikkarakkauteen ja sen tuntemiseen ja tehty jo suunnitelmia Laatokan Valkoisen kaupungin kohentamiseksi.” (Sortavalalaisten vaiheita, 40- vuotisjulkaisu)

Juhlien järjestelyissä suuri merkitys oli Tertulla (Siitonen) ja Mariannella (Ropponen). Terttu oli töissä Karjalanliitossa. Hänellä oli hyvät yhteydet eri ryhmiin, joten hänen avullaan saimme paljon merkittäviä esiintyjiä. Vierailevien tähtien lisäksi oli paljon kotikutoistakin ohjelmaa. Marianne järjesti lapsiryhmiä esiintymään (mm. omia oppilaitaan ja tanhuryhmiä). Seuran miehistä koottiin näytelmäryhmä ”Huru-ukot”, joka hauskuutti seuran tilaisuuksissa. Joulujuhlissa oli parhaimmillaan 150 henkeä. Naistoimikunta leipoi piirakat, pullat ja pyöröt sekä keitti puuron. Kaikki tarjoiltiin ”porsliinikupeista ja – lautasilta”. Juhlien jälkeen tiskiinkin riitti talkooväkeä. Juhla aloitettiin yleensä Lucia-kulkueella. Lapsiryhmien esitykset; tonttuleikit, laulut, evankeliumi) toivat joulumieltä. Kuoroista mainittakoon Viipurin lauluveikot, Uspenskin katedraalin kuoro, Pihlajanmarjatlapsikuoro. Myös lausuntataiteilijoita oli useasti.

Seuran jäsenet kävivät vierailulla kouluissa, kun tuli 50 ja 60 vuotta talvisodan alkamisesta. (Laajavuoren koulu Vantaa, Myllypuron ala-aste Helsinki). He kertoivat mm. muistojaan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Sortavalan seudulla, sodasta ja evakkoon lähdöstä, leipoivat oppilaiden kanssa karjalanpiirakoita, esittivät värttinällä kehräämistä ja itkuvirsiä ym.

Merkittävä toimintamuoto oli yhteydenpito ja yhteistyö muiden Sortavala-seurojen kanssa. Seuran tiedotteet postitettiin Tampereelle, Lahteen, Jyväskylään ja Joensuuhun. Seurojen jäsenet vierailivat toistensa tapahtumissa, juhlissa, tupailloissa ja osallistuivat retkiin. Joensuusta käsin aloitettiin Sortavalan hautausmaiden kunnostustalkoot heti 1990- luvulla. Seuramme jäsenet osallistuivat talkoisiin usein suurellakin porukalla.

Eikä tietenkään sovi unohtaa vuosittaisia Karjalan Liiton kesäjuhlia, nyk. Karjalaiset kesäjuhlat. Seuramme lippu on liehunut lippulinnan eturivissä Viipuri lipun rinnalla, johdattaen perässä kymmenien Laatokan Karjalan seurojen lippurivistöjä. Itse taisin kantaa lippua koko puheenjohtajakauteni ajan. Perheeni oli aina mukana juhlilla, lapset ensimmäiset kerrat lastenvaunuissa, myöhemmin osallistumalla kulkueeseen vaikkapa Pääkaupungin Karjalaisten Nuorten tai Sortavalan Pullien joukossa vaimoni ollessa Sortavalan lipun airuena.

Mitkä asiat tai hankkeet ovat jääneet erityisesti mieleesi?

Seuran 40- ja 50-vuotisjuhlat. Molempiin tehtiin juhlajulkaisut: Sortavalalaisten vaiheita 40-vuotisjuhliin, jossa todettiin: ”Olkoon tämä teos edes pieni muisto jälkipolville seuramme kivikkoisesta taipaleesta.” Ja 50- vuotisjuhlien muistelukirja: Katselen Kuhavuorelta.

Kun Neuvostoliiton raja aukesi turisteille Karjalaan, teki seura heti kesällä 1990 kaksi matkaa Sortavalaan. Kesäkuun matkanjohtajana oli Raija Iltola, heinäkuun minä. Paikat täyttyivät hetkessä. Matka oli evakoille ensimmäinen, jolloin he pääsivät jälkipolvineen palaamaan kotiseudulleen liki 50 vuoden odotuksen jälkeen.

Ilmassa oli tunteiden kirjo: itkettiin, naurettiin, muisteltiin, päiviteltiin, surtiin... Muistot palasivat elävinä mieleen. Tarinat tulivat todeksi jälkipolville, kun Ladat vievät kotikonnuille eri puolille Sortavalan maalaiskuntaa, Jaakkimaa ja muita lähiseutuja. Hotellilaivamme teki risteilyn Laatokalla. Valtavan kaunis, aava Laatokan meri ja Valamon kirkontornin kupoli oli koskettava näky niin evakoille kuin meille heidän jälkipolvilleen.

Itselleni ehkä koskettavin hetki oli käynti äitini lapsuuskodissa Turunkatu 8:ssa. Mukana oli oma perheeni, äitini, veljeni ja kaksi tätiäni. Siinä nauru raikui ja kyyneleet virtasivat, kun Tarkkosen sisarukset istuivat lapsuutensa kammarissa, jossa asui nyt nuori neuvostoliittolaisperhe.

Toinen merkittävä käynti samalla reissulla oli yhden meille tuntemattoman amerikansuomalaisen rouvan luona. Hän oli palannut Yhdysvalloista Karjalaan uutta sosialistista maata rakentamaan. Hänen unelmansa ei toteutunut, koska Stalinilla oli toisia suunnitelmia. Siperian kautta hän oli lopulta päätynyt Sortavalaan. Hän oli joutunut tyytymään kohtaloonsa. Iloitsi kahvipaketista ja muista tuomisista, joita hänelle veimme. Noiden ensimmäisten Sortavalan matkojen jälkeen on seura organisoinut lukuisia ”juurimatkoja”.

Yli kaksikymmenvuotisen rupeaman jälkeen oli aika siirtää viestikapula eteenpäin. Sen otti vastaan Riitta Pennanen. Itse olen toki ollut edelleen mukana toiminnassa aina näihin päiviin astija nauttinut seuran monipuolisesta toiminnasta.

SORTAVALA-SEURA RY 70 VUOTTA

RIITTA PENNANEN 2007 - 2011

Riitta tuli seuran puheenjohtajaksi murrosaikana 2007.
Vierailuja vanhalle kotiseudulle oli voitu tehdä jo reilun kymmenen vuoden ajan. Jäsenkunta alkoi kuitenkin vanheta ja vanhin evakkopolvi väistyä. Riitalle kehittyi vahva näkemys siitä, että seuran toimintaa täytyy modernisoida, jotta saataisiin nuorempi väki kiinnostumaan juuristaan.

Digiaika teki tuloaan kaikkialla yhteiskunnassa. Niinpä myös seurassamme Riitan kaudella siirryttiin digiaikaan.
Seura julkaisi ensimmäiset nettisivunsa. Jäseneksikin oli nyt mahdollista ilmoittautua netin kautta. Riitta ajatteli myös, että perinteisten talkoiden aika alkoi väistyä, joskaan ei ihan kokonaan. Oli kuitenkin järkevää käyttää myös ulkopuolisia osaajia. Aikaa ja resursseja kun ei riitä kaikkeen. Riitta liittyi seuraan osallistuttuaan ensimmäisen kerran jäseniltaan. Pian hän oli mukana hallituksessa ja sitten puheenjohtajana. Karjalan Liiton strategiatyöryhmässä, johon Riittakin kuului, tärkeäksi asiaksi nähtiin perinteen tallentaminen, johon internetkin antoi uusia mahdollisuuksia. Seurahan oli jo julkaissut muutamia kirjoja vuosijuhliensa yhteydessä.
Näin ollen Riitan kauden tärkein anti onkin seuran siirtyminen digiaikaan omien nettisivujen välityksellä. Sivut ovat mahdollistaneet nopean valtakunnallisen tiedonvälityksen, tiedon ja perinteen tallentamisen, jota seuraavien toimijoiden on ollut hyvä jatkaa.

SORTAVALA-SEURA RY 70 VUOTTA

YRJÖ VENNA 2012 - 2019

Muisteluita Sortavala-seurasta

Jäseneksi Ennen eläkkeelle jäämistäni olin työskennellyt ja asunut vaimon kanssa ulkomailla 11 vuotta. Tuona aikana ajatukset eivät askarrelleet omassa perhehistoriassa vaan pikemminkin eurooppalaisessa tapakulttuurissa ja historiassa. Uskoin kehittäväni itselleni eurooppalaista identiteettiä, kunnes huomasin, miten vajavainen oman maan historian tuntemukseni oli. Monet työtoverini olivat hyvin perillä maansa historiasta ja ylpeitä sukunsa moninaisista vaiheista läpi kuohuvan 1900-luvun. Oma tietämättömyyteni nolotti, ja päätin tehdä asialle jotain.

Isäni oli pohjalainen. Hän kuoli lento-onnettomuudessa minun ollessa 9 kk ikäinen. Äitini taas oli syntynyt Sortavalassa 1917, ja vanhaa karjalista sukua. Minun varhaiset muistoni Sortavalasta ovat jatkosodan vuosilta 1942–44. Mummini talo Vakkosalmella, joka on edelleen asuttu, on tunteenomainen kiinnekohta, josta muistoni lähtevät ja jonne palaavat. Sortavalan matkoilla se on tärkein vierailukohde ja sielussa oleva pehmeä piste. Muut tärkeät kohteet ovat Kasinhännän lentoasema ja suomainen vanha hautausmaa. Siellä on ukkini hauta.

Nuoruusvuosina Helsingissä en ollut kiinnostunut karjalaisesta taustastani. Luokkatoverini Ressussa eivät edes tienneet, että olin Karjalan evakko, eikä sillä sinänsä ollut merkitystä. Äitini kuului Pääkaupungin karjalaisiin, mutta hän ei koskaan innostanut minua mukaan. Kävimme joskus yhdessä karjalaisten kesäkodilla Jollaksessa. Retkistä jäi mieluisia muistoja, ja palattuani takaisin kotimaahan päätin osallistua kesäkodin talkoisiin. Mielestäni olin sen velkaa yhteisölle. Se johti sitten siihen, että minut pyydettiin Pääskyn hallitukseen.

Sortavala-seuraan liittymisen vuotta en muista varmuudella, luulisin että se oli vuonna 2003. Karjalatalolla oli myyjäiset, ja Aili Kytökivi ja Eini Karhulahti olivat siellä seuran pöydän takana. Heiltä kyselimme seuran toiminnasta ja saimme hakupaperit. Täytimme ne saman tien. Jossain hallituksen kokouksessa meidät molemmat hyväksyttiin jäseneksi. Hallituksessa kirjallisia puuhia Seurassa toimi vuosien aikana aktiivinen perinteen ja muisteluiden kirjoittamisen opintopiiri. Sitä ohjasi Oili Parjo. Useita muistelmajulkaisuja oli tuotettu vuosien varrella. Menin mukaan ja ryhdyin luonnostelemaan kirjoitelmaa lapsuuteni maisemasta ja äitini kokemuksista. Niin sain Oilin opastuksella kirjoitettua kirjasen Sortavalan Vakkosalmen vaiheilta (omakustanne 2009). 90-vuotias äitini oli ehtymätön tietolähde. Olen onnellinen, että ehdin haastatella häntä vielä, kun se oli mahdollista.

Minut valittiin seuran hallitukseen 2011. Riitta Pennanen oli puheenjohtaja ja Aili Kytökivi oli sihteeri. Pääsin heti mielipuuhaani eli kirjaprojektiin. Julkaisutoimikuntaan kuuluivat lisäkseni Eini Karhulahti ja Reino Halonen. 28 kirjoittajaa luovutti muistelmiaan kirjaan. Se julkaistiin 206-sivuisena kirjana 2013. Nimeksi tuli Pittää lähtii! Talvisota Sortavalan seudulla. Kirjasta tuli hyvin suosittu, ja varovainen painos myytiin pian loppuun. Onneksi kirjaa on saatavana yleisistä kirjastoista.

Puheenjohtajaksi minut valittiin 2012. Suostuin, koska Aili Kytökivi jatkoi sihteerinä. Puheenjohtajuuteni päättyi 2019, ja 2020 otti Marja Lampi kapulan. Pohdimme seuran hallituksessa, miten saisimme Sortavalailloissa esitetyt muistot säilytettyä nuoremmille sukupolville. Päädyimme perinteiseen ratkaisuun: kirja on sopiva väline ja kirjastolaitos säilyttää sen. Aiheeksi valitsimme muistot ensimmäiseltä kotiseutumatkalta. Julkaisutoimikuntaan kuuluivat Yrjö Venna, Aili Kytökivi, Eini Karhulahti ja Reino Halonen. Kirja valmistui 204-sivuisena julkaisuna 2018 nimellä Kot näkkyy! Ensimmäinen kotiseutumatka Sortavalan seudulle. Siinä on 32 kertomusta ja valokuvia.

Sortavalan matkat

En ole varma tekikö seura aikaisempina vuosina kotiseutumatkoja, mutta sittemmin muut järjestäjät täyttivät tarpeen. Erityisen suosittu oli joka keväinen hautausmaamatka, joka kokosi talkooväkeä Laukaalta lähteneeseen bussiin. Helsinkiläiset ehtivät Joensuun junalla bussin kyytiin. Syksyllä 2014 seura teki muistelumatkan Sortavalaan jatkosodan evakkoon lähdön muistoksi. Seura asetti 70 kynttilää sankarihautojen muistoristille. Pidettiin lyhyt hartaus, Antti Paajanen puhui.

Karjalaiset kesäjuhlat

Karjalan Liitto ja KL:n piirit järjestivät vuorollaan kesäjuhlia. Oli sykähdyttävää nähdä, miten karjalainen kansa kokoontui juhlille kansallispuvuissaan. Itse sain kantaa seuran lippua useilla juhlilla kulkueen keulassa. Rinnalla hulmusi Viipurin lippu. Kun kulkue pysähtyi hetkeksi, saattoi kulkueen kärjestä ihastella perässä kulkevaa kirjavaa juhlaväkeä. Airueina olivat Katri Pitkänen ja Paula-Riikka Viiru. Joskus satoi rankasti. Itse olin mukana Vaasassa, Lahdessa, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Kouvolassa (Tuula Roitto esitteli kansallispukuja).

Unelmatiimi

Monipuolinen ja vaikuttava ohjelma oli mahdollinen vain innostuneen ja osaavan työryhmän avulla. Mukana unelmatiimissä olivat Aili Kytökivi, Eini Karhulahti, Tuula Roitto, Maija Malmström, Marja Toivonen, Marja Lampi, Antti Voipio ja Hilkka Vallisaari. Taustatukea antoi kunniapuheenjohtaja Kari Ropponen. Vielä haluan mainita Reijo Pajamon hauskat ja informatiiviset juonnot joulujuhlissa. Vaikuttavimmat muistoni liittyvät seuran julkaisutoimintaan, hautausmaamatkoihin ja karjalaisiin kesäjuhliin. Uudet hallitukset ovat ansiokkaasti jatkaneet tiedon välitystä ja ottaneet haltuun uudenaikaiset digitaaliset mediat.