Outokummun kuparitehdas

Outokumpu Oy:n johtaja, vuorineuvos Eero Mäkinen oli pohtinut kuparitehtaan perustamista jo 1920-luvulta lähtien. Uudenlaisen rikkidioksiditehtaan perustaminen oli uhkayritys, sillä sen edellyttämää teknologista osaamista ja kokemusta ei Suomessa juurikaan ollut.

Sähkönsaanti määritti sijainnin

Hankkeen valmistelua leimasi tasapainoilu valtioneuvoston vaatimusten ja Outokummun taloudellisten näkökohtien välillä.  Outokumpu Oy korosti taloudellisia laskelmia tehtaan sijoituspaikan valinnassa, ja ehdotti tehtaan rakentamista Jääskeen, jossa tehdas voitiin kytkeä suoraan Imatran Voiman voimalaitoksen generaattoriin. Rautatieyhteys Outokummusta Imatralle vahvisti halpaan sähköön perustuvia laskelmia. Lisäksi paikallinen sulfiittisellu- ja paperiteollisuus muodosti merkittävän asiakaskunnan kuparitehtaan suunnitellulle sivutuotteelle, rikkikiisulle. Toisaalta rajan läheisyys oli riskitekijä, joka myöhemmin realisoitui.

Lopulta Outokumpu Oy osti 23 hehtaarin maa-alueen vuonna 1934. Tehdas rajoittui pohjoisessa Ruokolahden rajaan, lännessä Vuokseen ja idässä Imatra-Enso -rautatiehen. Kuparisulatto ja rikkidioksiditehdas valmistuivat joulukuussa 1935.

Palmqvistin suunnittelema asuinalue

Tehtaan luoteispuolelle rakennettiin vuosina 1935 – 44 W.G.Palmqvistin suunnittelema asuntoalue, johon kuului kolmisenkymmentä puista kahden perheen asuinrakennusta ja viisi neljän perheen kivitaloa. Kivitalot edustavat 1920-luvun kertausklassismia, puutalot sekoitteista funktionalismia.

Tehtaan insinöörejä koulutettiin Saksassa ja Norjassa. Työolosuhteet tehtaalla olivat vaikeat. Rikkidioksidikäryn ja rikastepölyn mustuttamia miehiä tuli tehtaalta työvuorojen jälkeen. Työolosuhteista ei valitettu, sillä pula-aika oli lähimuistissa ja työpaikka kuin lottovoitto.

Maailman suurin uuni

Käynnistyessään tehdas oli Euroopan kolmanneksi suurin kuparitehdas, jonka toiminta perustui aikansa uusimpaan kansainväliseen teknologiaan. Tehtaassa oli maailman suurin metallurginen sähköuuni. Tehtaan perustaminen oli kansallisesti tärkeä askel teknologisen osaamisen ja perusteollisuuden tuotannon jalostusarvon nostamisessa.

Moderni rikkidioksiditehdas vahvisti kuparitehtaan asemaa Vuoksen jokilaakson teollisuuskeskittymässä ja edusti myös tärkeää virstanpylvästä koko suomalaisen teknologian historiassa. Kuparitehdas vähensi myös riippuvuutta ulkomaisesta osaamisesta sekä raaka-aineista ja käänsi taantumassa olleen suomalaisen raudanvalmistuksen uuteen nousuun.

Evakkoon Harjavaltaan

Vaikeutuva poliittinen tilanne muutti kuitenkin nopeasti asioita. Tehtaan puolustusstrateginen heikkous alkoi näkyä, kun neuvostoarmeija pommitti tehdasta. Koko tehtaan toiminta keskeytettiin, mutta kun uusia pommituksia ei kuulunut, käynnistettiin tehdas uudelleen. Tuotantoon lisättiin jopa strategisesti tärkeitä sivuprosesseja, kuten nikkelin valmistusta sotatarviketeollisuutta varten.

Sotilaallisen tilanteen pahentuessa kesällä 1944 kuparisulatto päätettiin siirtää kokonaisuudessaan Länsi-Suomeen. Samalla kun tehdasta purettiin Imatralla yötä päivää, koottiin sitä kasaan uudessa sijaintipaikassa Harjavallassa. Jopa osa vesijohtoputkista kaivettiin maasta. Laitteiden purkaminen junasta pitkin peltoja ja jopa suolle, oli oma erikoinen episodinsa.

Tehtaan siirtymisen mukana Harjavaltaan siirtyi paljon tehtaan työntekijöitä ja alueesta muodostuikin yksi keskeisistä jääskeläisyhdyskunnista. Kulttuurinen ja sosiaalinen muutos oli Harjavallassa yksi suurimpia koko Suomessa.

Enso-Gutzeit otti myöhemmin kuparitehtaan hylätyt tilat käyttöönsä Imatralla ja sijoitti tiloihin kemiallisen tehtaan.

Kuparitehtaan asuinrakennusten pihoja; taustalla tehdasalue. Outokumpu Oy:n kuparitehdas toimi Jääskessä vuosina 1936-1944. Tehtaan läheisyydessä sijaitseva W. G. Palmqvistin suunnittelema asuntonalue käsittää puisia, yksikerroksisia kahden perheen asuinrakennuksia sekä muutaman neljän perheen kivitalon. Kuparitehtaan toiminnan siirryttyä Länsi-Suomeen 1944, tehtaan tilat otettiin Enso-Gutzeitin käyttöön ja niihin perustettiin kemiallinen tehdas. Kuvapaja, 1950–1955.

Lähteet:
Etelä-Karjala -instituutin Vuoksi-projekti.
Veli Ikonen: Jääsken kirja
Jääski-seura: Jääskeläinen 2002

Jääskeläinen 2002 –julkaisussa on Pekka Tuokkolan laaja artikkeli tehtaan ja jääskeläisten sijoittumisesta Harjavaltaan. Lehti on digitoitu ja luettavissa sähköisenä verkkolehtenä piakkoin. Julkaistuihin verkkolehtiin siirryt tästä linkistä