Jääskeläisten sijoittuminen sodan jälkeen

Kun jatkosota päättyi, piti jäljelle jääneeseen Suomeen sijoittaa noin 430 000 siirtolaista. Heistä 407 000 oli karjalaisia. Luku oli 11 % kaikista Suomen asukkaista.
Eduskunta sääti vuonna 1945 maanhankintalain. Sen mukaan sekä maatilan että asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit Suomen uusien rajojen sisäpuolelta. Siirtoväen sijoitussuunnitelman mukaista maatalousväestöä oli siirtoväestä 35 %.

Siirtoväen sijoitusalueen pohjoisrajana pidettiin Haapamäki-Kajaani -linjaa. Kannaksen viljelijät pyrittiin sijoittamaan yhtä etäälle Helsingistä kuin heidän tilansa olivat sijainneet Viipurista. Vastaavasti Laatokan Karjalan viljelijöiden sijoittamisessa pyrittiin samalle etäisyydelle Jyväskylästä kuin heidän tilansa olivat olleet Sortavalasta.Karjalan pitäjien asema toisiinsa nähden pyrittiin pitämään samana myös pohjois-eteläsuunnassa.

Kannaksen karjalaisten pääetappeina olivat jatkosodan jälkeisellä toisella evakkomatkalla Uudenmaan, Kymen, Hämeen sekä Turun ja Porin läänit. Läntisen Kannaksen väkeä sijoitettiin suomenkieliselle etelärannikolle ja muualta Kannakselta mm. Pohjois-Kymenlaaksoon ja Hämeeseen. Keski-Suomeen, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan sijoitettiin Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan asukkaita. Vuonna 1994 ilmestyneen tutkimuksen mukaan Etelä-Karjalaan oli asettunut vajaa 30 % jääskeläisistä.

Samalta seudulta kotoisin olleet karjalaiset pyrittiin asuttamaan lähelle toisiaan. Esimerkiksi Valkealan kuntaan muodostui jopa uusia kannakselaiskyliä. Uuden kotipaikan tuli vastata mahdollisimman paljon entistä kotiseutua niin taloudellisilta edellytyksiltään, luonnoltaan kuin liikenneyhteyksiltäänkin.

Evakoista kaupunkilaiset ja teollisuusväestö hakeutuivat suurimpiin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Tehtaiden työntekijöitä siirtyi työpaikkojen perässä kanta-Suomen tehdaspaikkakunnille.

Sijoitettavalle väestölle pyrittiin mahdollistamaan toimeentulo entistä elinkeinoa harjoittamalla. Maanviljelijöille hankittiin maata valtiolta ja yksityisiltä kaupoin, joskus myös pakkolunastuksin. Viljelystilan piti olla sellainen, että tavallinen perhe sai siitä suunnilleen elantonsa.

Asuttamista hankaloitti niin sanottu ruotsalaispykälä, jonka mukaan suomenruotsalaisilta alueilta ei saanut lunastaa maata siirtolaistiloja varten. Tämä vaikeutti varsinkin uusien kalastustilojen luomista. 

Jääsken kunnan asukkaiden asutuspitäjäksi tulivat Kymenlaaksossa Anjalan, Elimäen ja Kuusankosken kunnat ( nykyisin Kouvolaa). Outokummun kuparitehtaan jatkaessa toimintaansa Harjavallassa, siirtyi alueelle myös jääskeläisiä. Satakuntaan oli jäänyt jo evakkomatkalla useita perheitä asumaan. Monet Jääsken pitäjän asukkaat muuttivat Imatralle ja Joutsenoon, jotka olivat maantieteellisesti lähinnä menetettyä kotiseutua.

Tuli tunne, että ”ollaa melkei koton”.