Äyräpään historia

 

 

Esihistoriallinen aika

Äyräpään kunnan alueelta tunnetaan yhteensä 24 kivikaudelle ajoitettua löytöä, viisi rautakauden löytöä ja yksi mahdollinen muinaislinna, Linnaniemi. Suomalaisaikana ei alueella tehty arkeologisia kaivauksia eikä inventointeja lukuunottamatta yhtä Kaarlo Soikkelin tekemää tarkastuskäyntiä Paakkolan kylän Liikosen löytöpaikalle. Löydöt tulivat aikanaan tietoon suoraan löytäjiltä viranomaisten välityksellä tai ylioppilaiden keruumatkojen ja erityisten muinaisesineiden keräilijöiden työn tuloksena.

Pölläkkälässä vaikutti 1930-luvulla aktiivinen arkeologian harrastaja, opettaja Sampsa Leimu, joka keräsi ja tallensi lähialueen löytöjä. Hän pyöräili kesäisin varsinkin Muolaan pitäjässä ja keräsi työmiehiltä ja maanviljelijöiltä kymmeniä löytöjä, jotka hän toimitti Helsingin Kansallismuseoon. Jo ennen Leimua oli muinaislöytöjen keräilijänä kunnostautunut Eero Väkiparta, joka toimitti 1800-  ja 1900-lukujen taitteessa useita löytöjä Helsinkiin.

1990-luvun lopulta lähtien Äyräpään kihlakunnan ja pitäjän aluetta on tutkittu aktiivisesti mm. Lahden kaupunginmuseon Arkeologian yksikön toimesta.

 

Historiallinen aika

 Äyräpää mainitaan historiallisissa lähteissä ensi kerran Pähkinäsaaren rauhan yhteydessä vuonna 1323, jossa Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon kihlakunnat. Seuraavan kerran kirjalliset lähteet mainitsevat Äyräpään vuonna 1348, jolloin Äyräpään roomalaiskatoliseen kirkkopitäjään mainitaan kuuluvan laajoja alueita.

Nimi Äyräpää esiintyy varhaisissa lähteissä useissa eri  kirjoitusasuissa, kuten Ägräpä tai Europe.

Erään 1700-luvulla kirjoitetun tutkimuksen mukaan olisi jopa mahdollista, että koko Eurooppa olisi saanut nimensä Äyräpään mukaan, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Äyräpää-nimen oikeampi alkuperä on todennäköisesti karjalaisten muinaisen satoisuuden Äkräs-jumalassa, ja tiedetään alueella asuneen Äkräs-nimisen suvunkin.

Äyräpään kihlakunnan alueeksi vakiintui ajan kuluessa Heinjoen, Äyräpään, Vuokselan, Kuolemanjärven, Muolaan, Valkjärven, Uudenkirkon, Kanneljärven, Kivennavan ja Terijoen seudut.

 

 Suomalaisen asutuksen aikaa

Äyräpään pitäjä perustettiin vuonna 1925, kun Muolaan ja Vuokselan pitäjien osista muodostettiin uusi kunta. Varsinaisesti Äyräpään kunnan toiminta alkoi vuonna 1926.

Vuonna 1939 Äyräpään väkiluku oli noin 6200 henkeä ja kunnan pinta-ala oli yhteensä 206 neliökilometriä.

Äyräpään maaperä ja ilmasto-olosuhteet olivat maataloudelle varsin suotuisat ja asukkaiden pääelinkeinoina olivatkin maa-, metsä- ja karjatalous. Poikkeuksena tästä oli Pölläkkälän kylä, jonka asukkaat saivat elantonsa etupäässä sahateollisuudesta.

 

Äyräpäälle leimaa antava piirre oli Vuoksi, joka halkaisi kunnan kahteen osaan. Vuoksen koillispuolelle jäi Vuosalmen kylä, kun taas muu osa kuntaa sijaitsi joen eteläpuolella. Vuoksi on kapeimmillaan Äyräpään kirkon ja Paakkolankosken välisellä alueella, jossa sen leveys on noin 400 metriä. Pölläkkälän kohdalla Vuoksi levenee Suvannoksi.

 

Äyräpään liike-elämä oli vilkasta ja liikenneolosuhteet hyvin kehittyneet. Äyräpäässä kuljetettiin linja-autoilla, junilla, laivoilla, yksityisautoilla sekä takseilla. Kunnan läpi kulki vuonna 1928 valmistunut Viipuri Valkjärvi -rautatie.

 

 Äyräpään pitäjässä oli 11 kansakoulua, kolme kirjastoa ja lainausasemia kaikissa kylissä. Myös seura- ja harrustustoimita oli monimuotoista: jokaisessa kylässä oli nuoriso- ja maatalousseuroja, marttatoimintaa sekä suojeluskuntaja lottatoimintaa. Suosiossa olivat myös erilaiset taiteelliset harrastukset kuten kuorot, orkesterit ja näyttämötoiminta.

 

Monet uskonnolliset seurat kokosivat äyräpääläisiä yhteen vuodesta toiseen ja liikunnanharrastajia varten oli lukuisia urheilu- ja voimisteluseuroja, tunnetuinpana niistä vuonna 1921 perustettu Pölläkkälän Ura. Seudun uutisista kirjoitti sanomalehti Keski-Wuoksi, joka oli lähikuntien yhteinen kunnallislehti.

 Äyräpään seurakunnan toiminta alkoi vuoden 1926 alussa, kuten kunnankin. Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema Äyräpään kirkko rakennettiin Vuoksen rannalle Lammasniemeen ja se vihittiin käyttöön vuonna 1934. Tätä ennen jumalanpalvelukset pidettiin Pölläkkälän vanhalla rukoushuoneella.

 

Pölläkkälän taajaväkinen yhdyskunta oli sahateollisuuden ja koko pitäjän hallinnollinen keskus. Hackman-yhtiö perusti sinne vuonna 1891 sahan, ja alue kasvoi vähitellen suureksi A. Ahlström Oy:n omistamaksi Suursaaren saha-alueeksi. Sahojen lisäksi muuta teollisuutta oli runsaasti: kaksi huopatehdasta, puusepäntehdas, konepaja, sementtivalimoita, leipomoita, myllyjä sekä virvoitusjuomatehdas.

 Kunnan alueeseen kuuluivat Pölläkkälän lisäksi Paakkolan kylä, joka jakaantui vielä Kylä-Paakkolaan ja Salo-Paakkolaan sekä Mälkölän, Rahkolan ja Kaukilan kylät, jotka sijaitsivat Heinjoen naapurustossa ja Vuosalmi Vuoksen pohjoispuolella, Vuokselan pitäjän naapurissa.

 

 Äyräpää maailmansodissa

 Vuoden 1918 sisällissota ulottui myös Äyräpäähän, jolloin Mälkölän kylän alueella käytiin lyhyitä taisteluja. Talvi- ja jatkosodan aikana Äyräpäässä käytiin erittäin raskaita sotien lopputulokseen vaikuttaneita taisteluja.

ÄYRÄPÄÄNHARJU TALVISODASSA VUONNA 1940

 Kirkonmäeltä Paakkolankoskelle ulottuvaa harjua puolustamaan ryhmittyi Taipaleelta siirretty jalkaväkirykmentti 23 (JR23). Taistelujen aikana muitakin yksiköitä osallistui harjun puolustukseen. Kovimpia taisteluja käytiin Paakkolan kylän puolella Paavolanmäen ja Rommäen alueella ja toisaalta kirkonmäellä. Äyräpään kirkko tuhoutui pahoin jo talvisodan aikana.

 

 Äyräpäänharjun puolustukseen otti enimmilläänkin osaa vain pieni määrä suomalaisia, jotka puolustivat aluetta ylivoimaista puna-armeijan osastoa vastaan. Puna-armeija pystyi ylittämään Vuoksen ainoastaan kirkon ja Vitsaaren kohdilta – läpimurtoa ei päässyt tapahtumaan, vaikka sodan viimeisinä päivinä venäläiset saivatkin kapean sillanpääaseman Vuosalmelle.

Rommäelle on pystytetty talvisodan taistelujen muistomerkki ja Äyräpään kirkonraunioiden vieressä on sankarihautausmaa-alue. 

 

 

ÄYRÄPÄÄ–VUOSALMI JATKOSODASSA VUONNA 1944

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa puna-armeija eteni Äyräpäänharjulle kesäkuun lopussa. Vuoksen kapeimman kohdan strateginen merkitys perustui siihen, että puolustuksen pettäminen Äyräpään-Vuosalmen kohdalla antaisi puna-armeijalle melko vapaan etenemistien Antreaan ja aina Imatralle saakka, suomalaisten selustaan.

 

Massiivisten valmistelujen jälkeen venäläiset ylittivät Vuoksen 9.7.1944, mutta hyökkäyksen eteneminen ei onnistunut Vuosalmen kylässä, jonne suomalaisten puolustus oli ryhmittynyt Adolf Ehrnrothin johdolla. Taistelut hiljenivät heinäkuun puolivälissä, ja Vuosalmen puolustus piti.

 

 Venäläiset ovat pystyttäneet muistomerkin Vuosalmen taistelupaikalle, lähestulkoon niille paikkeille, minne puna-armeijan hyökkäys kesällä 1944 pysähtyi. Toinen muistomerkki on Vuosalmen pohjoispuolella, Vuokselaan menevän tien risteyksessä. Koko Äyräpään-Paakkolan harju on täynnä juoksuhautoja, poteroja, pesäkkeitä, korsunpohjia ja ammuskuoppia.

 

Nykyinen Äyräpää

 Venäläinen Äyräpää viettää hiljaiseloa. Neuvostoaikana asutusta syntyi lähinnä entisiin Kaukilan ja Mälkölän kyliin sekä erityisesti Pölläkkälään eli nykyiseen Baryshevoon, jonne on rakennettu useita kerrostaloja. Vuosalmen kylä on nykyisin täysin autio ja Paakkolassa on vain muutamia venäläisten lomanviettopaikkoja sekä yksi vakituinen asukas Koskisaaressa.

 

 Äyräpään alueet kuuluivat neuvostoaikana Ristseppälän kolhoosin alaisuuteen, jolloin peltoja viljeltiin ja karjaa laidunnettiin. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen on maanviljely päättynyt lähes kokonaan kunnan alueella; 2000-luvun alussa vain joitakin peltolohkoja on viljelty lähinnä kirkon alueen läheisyydessä.

Rautatie Ristseppälästä Valkjärvelle on purettu kokonaan, mutta paikoin sen kohdalla kulkee huonokuntoinen tie. Samoin Paakkolan, Äyräpään ja Pölläkkälän asemat on purettu kivijalkoja myöten.

 

 Äyräpään kirkon rannasta on muodostunut venäläisten vapaa-ajanviettoalue, joka on käytössä lähinnä loma-aikoina. Äyräpään siviilihautausmaa on tuhottu tarkoituksellisesti neuvostoaikana, jolloin sitä käytettiin mm. panssarijoukkojen harjoituskenttänä.

 

 

Äyräpään naisen kansallispuku

Kesällä 1967 Äyräpään pitäjäseuran vuosikokous valitsi toimikunnan, jonka tehtävänä oli ryhtyä suunnittelemaan Äyräpään kansallispukua.

Työ aloitettiin tutkimalla Kansallismuseoon 1800-luvulla Äyräpään alueelta kerättyä pukuaineistoa.

Anna-Liisa Kanninen ja Saima Vaari toimivat hankkeen vetäjinä ja asiantuntijana fil. tri Toini-Inkeri Kaukonen.

Kesällä 1968 vuosikokouksessa esiteltiin valmiina peräti 13 pukua. Puku on kansallis- pukuneuvoston tutkima ja hyväksymä.