Äyräpään Pitäjäseura ry

J U H L A P U H E

P I T Ä J Ä J U H L A 25.5.2014

Äyräpään Kirkonmäki Hannu Pyykönen

Ä Y R Ä P Ä Ä N  K I R K K O  8 0 V U O T T A

Arvoisa juhlaväki!

Tänä keväänä on kulunut 80 ajastaikaa Äyräpään kirkon valmistumisesta. On paikallaan palauttaa mieliin juhlavuosi 1934 sekä kirkon syntytarina.

Kun tuomiokapituli talvella 1923 perusteli Valtioneuvostolle Äyräpään seurakunnan perustamista, huomiota kiinnitettiin mm. teollisuusväestön kasvavaan määrään sekä matkojen pituuteen; edestakaista taivalta Muolaan kirkolle kertyi jopa 6-7 peninkulmaa. - Päätös seurakunnan perus-tamisesta annettiin Valtioneuvoston toimesta 16. heinäkuuta 1925 - puoli vuosikymmentä sen jälkeen, kun Mälkölän kansakoululla oli pidetty kyläkuntien kokous hankkeen alkuun saattamiseksi.

Väliaikaiseksi kirkoksi hyväksyttiin Evankeliumiyhdistyksen rukoushuone Pölläkkälässä. Tätä ns. ’Ronnun kirkkoa’ oli määrä käyttää 10 vuotta. Seurakunnallisen toiminnan vakiintuessa tilat kuitenkin osoittautuivat riittämättömiksi; usein kävi niin, että suuri osa seurakuntalaisista jäi ovien ulkopuolelle. Mielissä alkoikin rakennusrahaston niukkuudesta huolimatta jo parin vuoden kuluttua kyteä ajatus omasta suuremmasta kirkosta.

RAKENNUSHANKE

Rakennustoimikunta aloitti työnsä juhannuksen alla 1929. Mm. "päätettiin pyytää kirkolliselta neuvonantotoimistolta ohjeita, kenen arkkitehdin puoleen olisi paras kääntyä" sekä toisaalta selvittää mahdollisuuksia hyödyntää uuden kirkon tarvikkeiksi Perkjärveltä Savikon hovin hylättyjä rakennuksia. Nämä olivat kunnallisen omaisuuden jaossa siirtyneet Muolaalta Äyräpään kunnalle. Toimikunnassa oltiin sitä mieltä, että "kirkko olisi kokonaan rakennettava tiilestä, taikka sisäpuoli tiilestä ja ulkopuoli sementtitiilestä".

Kirkon paikaksi oli kaksi vaihtoehtoa: keskeisempi Soikanharju Mälkölän ja Pölläkkälän välisellä kankaalla sekä ympärillämme levittäytyvä luonnonkaunis Pölläkkälän Lammasniemi. Tämä kuului Kuusaan hovin ulkotilan, Hovimäen maihin. Ratkaisun kerrotaan tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Valinta sinetöityi, kun arkkitehdiksi kutsuttu Oiva Kallio syyskuussa 1929 kävi tarkastamassa paikan. Lehtihaastattelun mukaan tämä on arkkitehdin mielestä ympäristönä erinomainen. Sijainnin kapealla harjanteella hän arveli tuottavan ehkä jonkin verran haittaa rakennusteknisille järjestelyille.

Samalla käynnillä Kallio tutki Savikon hovin. Lausunnossaan hän arveli päärakennuksesta voitavan käyttää paitsi kivijalkaa ja seinätiiliä, ehkä myös ulko- ja sisäovia, ikkunoita ja portaita.

Rakennuksen luonnos esiteltiin marraskuussa 1929. Lehtiuutisessa todettiin, että kirkko tulisi rakennettavaksi jokseenkin poikki harjun, päätyfasaadi etelään päin. Luonnos hyväksyttiin pää-piirteissään; sakariston paikka esitettiin vaihdettavaksi toiselle sivulle ja urkulehteri etunurkkaukseen. Kun arkkitehtilausunnon mukaan Savikosta voitaisiin ikkunoita lukuun ottamatta hyödyntää kaikkia muita rakennusosia, päätti lautakunta tiedustella, millaisin ehdoin hovin rakennukset olisivat ostettavissa.

Huhtikuussa 1930 viisi kuukautta myöhemmin myönnettiin kunnalle etumaksu kirkon rakennus-tarpeista. Näiden riittävyys ja kustannukset huomioiden tilaohjelmaa supistettiin luopumalla alakerran seurakuntasalista sekä esittämällä kirkkosalin pienentämistä.

Heinäkuussa 1930 Savikko oli purettu ja rakennusmateriaali siirrettävissä Lammasniemeen. Tarvikekulujen arvioitiin jäävään puoleen uusien hinnoista. Tämäkään ei maailmantalouden las-kusuhdanteesta sekä välttämättömistä, samanaikaisista kunnallisista hankkeista johtuen kuitenkaan vielä mahdollistanut rakennushankkeen käynnistämistä.

Kolme vuotta myöhemmin 20.5.1933 Keski-Vuoksi uutisoi etusivullaan kirkonkokouksessa päätetyn rakentamisesta. Oli jätetty seitsemän urakkatarjousta, joista kokous hyväksyi viipurilaisen Rakennusyhtiö Pyramidin tarjouksen. Työt edellytettiin aloitettavan hetimiten. Samalla kuitenkin rahoitussyistä varauduttiin vaiheittaiseen toteuttamiseen. Laskettiinkin kestävän vähintään kolmisen vuotta ennen kuin kirkko saataisiin valmiiksi.

PERUSKIVEN LASKU

Lauantain 1. heinäkuuta 1933 kirkollisissa ilmoituksissa kerrottiin kirkon peruskiven juhlallinen laskeminen toimitettavan kirkon rakennuksella Lammasniemessä "huomenna klo 15".

Lehden saman numeron palstoilla toisaalta pohdittiin kirkon tehtävää sekä seurakuntana että kirkkorakennuksena: "Kirkko, yleisessä merkityksessä, on kuin äiti, joka kokoaa lapsensa luokseen, kasvattaa… ja lohduttaa... Samalla tavalla kirkkokin tahtoo koota helmaansa kaikkia ihmisiä, kasvattaakseen heitä sekä aikaa että iankaikkisuutta varten.… Mutta niin kuin lapset ovat velvolliset auttamaan äitiään, joka vaivojaan säästämättä heitä hellimmin rakastaa… niin olemme mekin velkapäät tukemaan kirkkoa, joka on meidän yhteinen äitimme…" - Seurakuntalaiset olivatkin paitsi keränneet kolehteja, myös yhteisin talkoin valmistelleet rakennuspaikkaa. - Kutsun voi sanoa kantautuneen halki ajan; sen ovat osoittaneet meidän sukupolviemme täällä suorittamat maisemanhoitotoimet.

Reportaaseissa kerrotaan, kuinka peruskiven laskutilaisuuteen oli kerääntynyt seurakuntalaisia ympäri pitäjää harvinaisen runsaasti, arviolta yli parituhatta henkeä. Tilaisuus aloitettiin veisaa-malla yhteisesti koraalista 285, minkä jälkeen kirkkoherra J.L.Markkola puhui lainaten Jesajaa: "Katso, minä lasken Siionin kiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, vahvan perustuksen: Joka uskoo, ei hänen tarvitse paeta" (Jes. 28:16).

Markkola totesi, että tämä tulee olemaan seurakunnan jäsenille pyhä paikka ja taivaan ovi: "Tänne saa seurakunta kokoontua vapaina arkisista askareistaan kiittämään Jumalaa ja rukoilemaan häneltä voimaa ja kestävyyttä elämän taisteluissa… Tulkoon tästä paikasta ja kirkosta, jonka juhlallista perustamista nyt vietämme, meitä kaikkia kokoava ja yhdistävä temppeli, johon hartain ja toivorikkain mielin usein kokoonnumme." - Se, että me tänäänkin A.D. 2014 olemme täällä, toteuttaa noita isovanhempien ja vanhempiemme toiveita.

Entä mikä oli se kirkonrakentajien peruskiveen jättämä, meille ja tuleville polville osoitettu viesti, joka edelleen on säilössä tämän kirkkokummun uumenissa? - Sanoma periytyy apostoli Paavalilta; meille tähdennetään samaa kuin korintolaisille. Rakentajat kirjoittivat: "Tulkoon tästä Herran huoneesta, jonka peruskiven nyt laskemme, se paikka, jossa Jumala saa tänne tulevia iäisyys-matkamiehiä rakentaa ja liittää seurakunnan Herraan, kulmakiveen Kristukseen. Sillä muuta perustusta ei voi kukaan panna kuin mitä on pantu ja se on Jeesus Kristus (1. Kor. 3:11).

Juhlallisuus lopetettiin laulamalla yhteisesti virrestä 152 viimeinen säkeistö: "Se sana seisoo vahvana… Jos vaikka osamme, onnemme He veisi… Jää meille… Jumalan valtakunta" (152:4).

VIHKIÄISET

Ja sitten: Vain yhdeksän kuukautta myöhemmin (!) lauantaina maaliskuun 31 päivänä 1934 Keski-Vuoksi otsikoi etusivunsa: "Äyräpään seurakunnan uusi kirkko valmistunut. Temppeli vihitään tarkoitukseensa ensi sunnuntaina."

Seuraavalla viikolla lehdet, Karjala etunenässä kertovat, miten "Äyräpään uuden kirkon vihkiminen toimitettiin pääsiäissunnuntaina erittäin kauniin keväisen sään vallitessa. Jo aamulla varhain alkoi sankkoja ihmisparvia virrata joka suunnalta uudelle kirkolle ja kun juhlallisuus kello 10 aikaan alkoi, oli kirkko, johon sopii kaikkiaan noin 2000 henkeä, aivan viimeistä paikkaa myöten täynnä ja ulkona vielä noin 1500 henkeä. Kelirikosta huolimatta oli väkeä saapunut useista naapuriseurakunnistakin."

Vihkiäistilaisuus aloitettiin Julius Krohnin sanoin virrellä 71: "Mielin kaikin riemuitkaamme, kielin kaikin veisatkaamme…"

Vihkiäispuheen piti piispa Erkki Kaila, joka saattoi eräillä sanoillaan viitata myös uuden kirkon vaiheisiin: "Pitkäperjantai on näyttänyt… koko kristikansalle, että se kulmakivi, joka hyljätty on, on tullut… koko maailman lunastukseksi… Tälle perustalle tahtoo Jumala seurakuntansa rakentaa… Tämäkin temppeli, joka tänään pyhään ja ylevään tarkoitukseensa vihitään, on rakennettu sen kulmakiven päälle, joka on Jeesus Kristus… Tämä on se päivä, jonka Herra teki: iloitkaamme ja riemuitkaamme hänessä…." - Me tiedämme, että tuon Pääsiäisen riemu jäi lähtemättömästi paikalla olleiden, äitiemme, isiemme ja ystäviemme mieliin.

Piispa Kaila vielä muistutti: "Tämä kirkko on hyvä ja kaunis, mutta sittenkin tänne tarvitaan vielä jotakin. Tänne tarvitaan Herra Jeesus. Hän on tänne kutsuttava ja hän onkin luvannut olla siellä missä kaksi tai kolme etsivää sielua yhtyy…" – Yhtä lailla tuolloin 80 vuotta sitten kuin tänäkin sunnuntaina.

Vihkiäisten alttaripalvelukseen osallistuneet papit esittivät omat tervehdyksensä valituin raama-tunlausein ja säkein. Niissä mm. verrattiin kirkkoa Herran esikartanoon ja Jumalan majaan ih-misten seassa. Ja koska olemme Karjalassa, osattiin iloita siitä, että "lintu on huoneen löytänyt ja pääskynen pesänsä, johon he poikansa laskevat".

Vihkiäisiä jatkaneessa jumalanpalveluksessa kerrotaan kirkkoherra Marttolan pitäneen pääsi-äispäivän tekstin johdosta voimakkaan saarnan. Pölläkkälän sekakuoro esitti mm. ’Kirkkovirren’ sekä "Kaikkivaltiaan taivaan ja maan" johtajanaan opettaja Anton Uski. - Jumalanpalveluksen jälkeen valtiovallan tervehdyksen toi opetusministeriön esittelijäneuvos Yrjö Loimaranta.

Iltapäivällä ohjelmassa olivat Pölläkkälän seurojentalolla järjestetyt yhteiset päivälliset ja puheti-laisuus. Näihin osallistui suuri joukko seurakuntalaisia. Tuon päivän innostunutta ilmapiiriä ku-vannee hyvin muistiinpano paikallislehdestä: "Päivällisen jälkeen oli kirkossa vielä toinen jumalanpalvelus, jossa saarnasivat kirkkoherrat… ja sekakuoro esitti useita lauluja. Väkeä oli kirkko täynnä."

SUMMA SUMMARUM

Rakennuksesta esitettiin julkisuudessa tuoreeltaan myönteisiä arvioita. Keski-Vuoksen palstoilla luonnehdittiin ’uutta pyhäkköä arkkitehtuurisessa suhteessa harvinaisen omalaatuiseksi ja miel-lyttäväksi’. Karjala-lehden mukaan "ylevänä, sopusuhtaisena ja muodoiltaan erittäin vaikuttavana on Äyräpään kirkko Kannaksen kauneimpia." Jo katselmusten perusteella kirjoitettiin: "Nuori seurakunta on nyt saanut oman, kauniin pyhäkkönsä, joka arvokkaalla tavalla edustaa suomalaista kirkkorakennustaidetta." Seuraavana vuonna kohde julkaistiin Arkkitehti-lehdessä yhtenä uuden arkkitehtuurin esimerkkinä.

Oiva Kallion rakennussuunnitelma, Laila Järvisen alttarimaalaus sekä Hanna Loimarannan kirk-kotekstiilit olisivat kaikki oman tarkastelunsa arvoisia - myös niiden myöhemmät vaiheet huomioiden. Tänään me kuitenkin ennen muuta muistamme kirkon ja nämä sijat riemun paikkana. Tässä on iloittu kaste- ja rippijuhlissa, vietetty häitä ja veisattu jouluvirsiä. Ylittämätön silti lienee tuo 80 vuoden takainen ilo ensimmäisestä pääsiäisestä täällä.

Sen hengen toivoisi edes osin tavoittavan meidätkin ja innostavan toimissamme kohti jaloja päämääriä!