Kolmiottelussa ja kyykässä kisattiin 

Komea oli syyspäivä 19.10.2024 Oitissa, kun Antrean Esa, Kirvun Vilkas ja Vuoksenrannan Säde kisasivat kolmiottelussa ja kyykässä. Mukavasti oli kannustusjoukkojakin paikalla.

Kolmiottelun järjestelyistä vastasi Kirvun Vilkas ja siellä Heikki Hämäläinen. Kolmiottelun ensimmäisen lajin Heikki kertoi keksineensä yhtenä unettomana yönä. Laji oli tarkkuuskävely. Heikki ohjeisti joukkueita kävelemään "rauhassa" ratakierroksen. Antrean joukkue - Antti Partanen, Seppo Vepsä ja Heidi Peura - marssi ryhdikkäästi Antin tahdittamana ja saapui ensimmäisen maaliin. Paljastui, että tarkoitus oli kiertää toinen kierros ja saada sama aika kuin viimeisenä maaliin tullut Kirvu oli saanut. Paras joukkue olikin Kirvu (joukkueessa Antti Ikävalko, Risto Lalu ja Teija Vehola), joka askelsi kahden sekunnin päähän ensimmäisestä ajastaan. Toisena oli Vuoksenranta (joukkueessa Päivi Virolainen, Hannu Virolainen ja Irja Niilahti), kolmantena Antrea. 

Kolmiottelun toisessa lajissa heitettiin huopikasta tavoitteena saada kantaan tehty merkki mahdollisimman lähelle 12 metrin päässä olevaa pystytolppaa. Naiset heittivät 10 metrin päästä. Maailmanennätys on kuulemma kahden sentin päässä tolpasta, näissä kisoissa päästiin lähelle: Kirvun Risto Lalu heitti neljän sentin päähän!  Tämän osion voitti Vuoksenranta, jonka suoritukset olivat kaikkein tasaisimmat. Toisena oli Kirvu, kolmantena Antrea. 

Tietokilpailukysymykset koskettelivat tasapuolisesti osallistujapitäjiä. Tulos oli järjestyksessä Vuoksenranta, Kirvu, Antrea.

Kaikkien tulosten yhteisynnäys tuotti voittajaksi Vuoksenrannan, hopealle Kirvun ja pronssille Antrean. 

Antrean kyykkäjoukkueen muodostivat Jarmo Kuparinen, Heidi Peura, Seppo Vepsä ja Niko Rumbin. Katsomossa kuului, että kyllä näkyy, että nämä ovat harjoitelleet. Kokemus tuotti kuitenkin vain toisen sijan. Kiertopokaalin vei Kirvu, Vuoksenranta jäi pronssille. 

Kisat käytiin Oitin urheilukentällä, joka on nimetty Elmeriksi pitäjän kiekkokuuluisuuden Elmer Niklanderin mukaan, ja Oitin juhlatalolla. Yhteistyökumppanina oli Hausjärven Karjalaiset puheenjohtajansa Pekka Lokinperän johdolla. 

 

 

 

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kirvun Vilkkaan Heikki Hämäläinen opastaa joukkueita ratakierrokselle.

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Antrean Esan kyykkäjoukkueen muodostivat Jarmo Kuparinen, Heidi Peura, Seppo Vepsä ja Niko Rumbin.

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Seuran puheenjohtaja Satu Stirkkinen oli kannustamassa Antrean Esan lipun kera. Vieressä kolmiottelun järjestelyistä vastannut Kirvun Vilkkaan Heikki Hämäläinen.