Kansallispuku

 

Antrean naisen kansallispuvun kokosi Tyyni Vahter vuonna 1955 Helsingin Antrea-seuran pyynnöstä. Suomen kansallismuseon kokoelmissa ei ole Antreasta kokonaisia kansanpukuja, mutta niitä esittää Magnus von Wrightin maalaus vuodelta 1861. Näin kertoo www.kansallispuvut.fi.

 

Kansallispuvun koostaminen alkoi 1950-luvun alussa.  Antrean Kavantsaaressa syntynyt Sylvi Kauhanen (1906-1993),  kalevalaisen kulttuuriperinteen vaalija, toimittaja ja lastenkirjailija oli ratkaisevasti vaikuttamassa karjalaisen muinaispuvun uudelleenrakentamiseen.  Tähän perehtyessään hän näki samoihin aikoihin Kansallismuseon kellarissa kauniita puvun jäänteitä, jotka viittasivat Kannakselle. Hän sai Helmi Vuorelman ja Kansallismuseon innostumaan uuden Antrean puvun luomiseen. Mukana olivat Alli Touri piirtäjänä ja Tyyne Vahter asiantuntijana.

Ensimmäinen puku valmistui Sylvi Kauhaselle itselleen v. 1951 ja sen väripiirros julkaistiin hänen toimittamansa Pyrkijä-lehden kansikuvana. Antti Henttosen tekemässä haastattelussa 1988 Sylvi Kauhanen kertoo: ”Samoihin aikoihin tiedusteltiin minulta, mikä kansallispuku sopisi Miss Maailma -kisoihin valitulle Armi Kuuselalle. Ehdotin uutta Antrean pukua, jonka arvelin hyvin sopivan vaalealle ja solakalle Armille”, muistaa Sylvi. Armin voitto lienee osaltaan vaikuttanut puvun suosioon kotimaassa.  Haastattelussa Sylvi muistelee, miten hän radion kautta ohjasi Armia sijoittamaan ”sarvet” oikealle paikalleen päälaelle sekä solmimaan vyön tupsut eri korkeuksille. 

Puvun osat
Lähde: www.kansallispuvut.fi

paita

Yksinkertaisen paidan kaulus on kirjottu ristipistoin punaisella langalla.

hame

Hame on tummansinistä villakangasta. Se on tiheästi laskostettu vyötäröltä, laskokset on prässätty. Hameessa on leveä punainen verkahelmus.

esiliina

Pukuun kuuluu kaksi esiliinaa. Yksinkertaisempi esiliina on puna-valkoraidallinen ja sen reunoja kiertää solmeiltu hapsu. Toisessa esiliinassa on sinipohjaisia nyytinkipitsejä vuorotellen kangaspuissa kudottujen raitojen kanssa. Reunanyytinki kiertää esiliinan sivuja ja helmaa.

vyötasku

Vyötasku on monivärisistä tilkuista koottuja se on beigen, punaisen ja sinisen kirjava. Se sidotaan vyötärölle pirtanauhalla.

liivi

Liivi on samaa kangasta kuin hame, väriltään sininen. Liivi kiinnitetään vyötäröltä pienellä hopeisella hakasparilla.

päällysvaatteet

Päällysvaatteena on lyhyt pellavainen kostuli.

päähineet

Päähineenä käytetään punaista sykeröä, joka sidotaan päähän sinisellä nauhalla. Sykeröstä riippuvat pitkät punaiset ja siniset tupsupäiset nauhat. Toinen päähinevaihtoehto on punainen verkanauha.

korut

Paidan pääntien halkion sulkeva suuri hopeinen paljinsolki.

sukat

Sukat ovat yksiväriset kuviottomat puuvillaiset tai villaiset polvisukat.

jalkineet

Jalkineina käytetään värjäämättömästä nahasta valmistettuja lipokkaita tai mustia nahkakenkiä.

 

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kansallispuvun kuva on Helmi Vuorelma Oy:n luettelosta. 

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Antrean puvun esittely pitäjäjuhlassa 1988. Nuoren tytön puku Anna-Liisa Linnalla ja iäkkään naisen puku Hilkka Jantusella. Helka Koljonen kertoi puvuista.

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Armi Kuusela käytti Antrean kansallispukua Miss Universum -kilpailussa 1952.
Kuva: Tenhovaara Oy, Sotainvalidien Veljesliitto