Vuoksen Verkko
Antrea-Seuran ja Vuoksenranta-Seuran lehtiyhteistyö alkoi jo 1980-luvulla. Lehden muodostivat erilliset osat Antrealainen ja Vuoksenrantalainen. Antrealainen oli ilmestynyt ensimmäisen kerran lokakuussa 1978 seuran täyttäessä 25 vuotta. Vähitellen kuitenkin huomattiin, että osa jutuista alkoi olla jo samoja - vietettiinhän yhteisiä pitäjäjuhlia silloin, kun niitä järjestettiin Riihimäellä. Niinpä muutama vuosi sitten syntyi Vuoksen Verkko, joulukuussa ilmestyvä mahtijulkaisu.
Alkuvuodet lehteä toimitti Antti Henttonen, sittemmin Raakel Henttonen ja Marko Kekki, vuoden 2023 lehdestä toimittajana aloitti Eija Virolainen-Nurminen.
Lehti kuuluu jäsenetuihin.
Vuoksen Verkon numerot löytyvät Vuoksenranta-Seuran sivuilta. Uusin lehti myös tästä.
Vuoksen Verkko 2024 on ilmestynyt. Lehden pdf on luettavissa tästä.
Lehden pdf on luettavissa täältä. Tiedosto on iso, joten saattaa latautua hitaasti.
Juttuvinkit ja lehteen tarkoitetut aineistot osoitteeseen vuoksen.verkko@gmail.com.