Huittisten Karjalaseura, Vammalan Karjalaseura ja Äetsän Karjalaseura järjestävät vuorovuosin yhteisen hengellisen tilaisuuden perinteisesti Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Tänä vuonna järjestelyvuorossa oli Huittisten Karjalaseura, tapahtumapaikkana oli Huittisten seurakuntakeskus. Tapahtuma on jo usean vuoden ajan ollut myös Karjalaseurojen Satakunnan piirin hengellinen tilaisuus. Pyhäinpäivän seutu on luonnollinen ajankohta tälle tilaisuudelle, sillä pyhäpäivän viettoon liittyy menneiden sukupolvien muisteleminen. Karjalaisille menneiden sukupolvien muisteleminen on erityisesti tunteisiin vetoava asia, sillä sukupolvien ketjussa suurin osa menneiden sukupolvien edustajista on saanut viimeisen leposijansa nykyisen Venäjän rajan takaisen Karjalan kirkkomaissa. Muistelukäynnit ja kynttilöiden sytyttäminen Karjalaan jääneiden lähiomaisten haudoille ei tavanomaisesti ole mahdollista. Muiston vaalimista varten on seurakuntien hautausmailla lähes jokaisessa kunnassa Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki.

Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua Huittisten Karjalaseura tarjosi osanottajille kahvit karjalanpiirakoiden ja monen muun tarjottavan kanssa. Kahvin jälkeen siirryttiin päivän ohjelmalliseen osuuteen, jonka aloitti järjestävän seuran puheenjohtaja Heikki Kiiski toivottamalla osanottajat tervetulleiksi. Hänen jälkeensä puheenvuoro siirtyi Huittisten Vampulan kappeliseurakunnan kappalaiselle Anneli Saleniukselle, joka esitti seurakunnan tervehdyksen. Hän totesi sunnuntain tekstien aiheena olleen kahden maan kansalaisuus. Kristityn oikea isänmaa on taivaassa, mutta hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen. Ajatus kahden maan kansalaisuudesta sopii myös karjalaisuuteen, vaikkakin eri merkityksessä. Karjalaisille menetetty Karjala on edelleen se toinen kotimaa. Kodin ja kotiseudun menettämisen kipu ja kaipuu kotiseudulle ovat jatkuvasti läsnä, mutta siitä huolimatta on elettävä tätä päivää nykyisessä yhteiskunnassa, vaikka koettu, itsestä riippumaton kohtalo koetaankin epäoikeudenmukaisuutena. Kristityn ominaisuuksiin kuuluu kyky antaa anteeksi, vaikka hän on saanut osakseen epäoikeudenmukaista kohtelua. Juutalaisten vuosisatainen vaino ja sen aiheuttama hajaantuminen ympäri maailman on sisältänyt vääryyden ohella siunauksen. Juutalaisuus on levinnyt ympäri maailman. Karjalaisen heimon kohtalossa on yhtäläisyyttä juutalaisten kohtaloon. Karjalaiset ovat rikastuttaneet suomalaista yhteiskuntaa ja ovat toimeliaisuudellaan olleet rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. 

Karjalan Liiton vuositeeman mukaisesti hengelliseen tilaisuuteen kuului paljon musiikkia. Anneli Salenius lopetti tervehdyssanansa yksinlauluun, minkä jälkeen Miia Paasikivi esitti aina liikuttavan laulun ”Laps´olen köyhän kauniin Karjalan” sekä Schubertin Ave Marian. Häntä säesti pianolla Petri Kiiski. Ohjelman lomassa laulettiin tuttujen kansanlaulujen säveliin sanoitettuja hengellisiä lauluja Lasten Keskuksen julkaisusta ”Kansanlaulukirkko”. Säestäjänä toimi edelleen Petri Kiiski.

Karjalaseurojen Satakunnan piirin tervehdyksessä piirin sihteeri Raimo Hannukainen kiitti järjestävää seuraa sekä koko sen kanssa yhteistyössä toimivia seuroja tärkeän perinteen ylläpitämisestä ja aktiivisesta osallistumisesta piirin toimintaan. Samalla hän kiitti seurakolmikkoa myös piirin vastuulla olleiden Karjalaisten kesäjuhlien 2013 hyväksi tehdystä työstä. Kesäjuhlat onnistuivat sekä toiminnallisesti että taloudellisesti hyvin. Niin Karjalan Liiton kuin piirinkin asettamat tavoitteet saavutettiin.  Talkooväkeä saatiin kokoon jopa odotettua suurempi määrä, mikä osoittaa, että tarvittaessa karjalainen yhdessä tekemisen henki on voimakas myös nykyisessä yksilöllisyyttä korostavassa ajassa. Piirin edustaja korosti myös karjalaisen perinteen elävänä säilyttämisen tärkeyttä, missä perinteen ja karjalatietoisuuden siirtämisen onnistumisella on keskeinen merkitys. Siirto ei tapahdu pelkän geeniperimän avulla, vaan se vaatii aktiivisia toimenpiteitä ja otollisen ympäristön. Perinteellä pitää olla luovuttaja ja vastaanottaja. Karjalaisuudelle myönteisessä ympäristössä perinteen vastaanottajan arvomaailma ja asennoituminen rakentuvat avoimeksi ja vastaanottohaluiseksi. Raimo Hannukainen käsitteli myös Pyhäinpäivän ajatuksellisen sisällön ja kristinuskon merkitystä karjalaisille. Menneiden sukupolvien työn ja muiston kunnioittaminen on karjalaisille sisäänrakennettu arvo. Tämän ohella kunnioitamme myös toisin ajattelevien ja uskovien perinteitä ja muistomerkkejä. Samanlaista suhtautumistapaa ja käyttäytymistä odotamme vastavuoroisesti muilta meitä ja muistomerkkejämme kohtaan. Valitettavasti näin ei ole aina ollut, mitä osoittaa mm. Karjalaan jääneiden hautausmaiden sekä kristillisten tai kansallisten muistomerkkiemme kohtelu entisillä kotiseuduillamme.

Ohjelman jälkipuoliskolla Heikki Kiiski esitti poikansa Petrin säestämänä Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudon säveleen sanoittaman ”Kiitoslaulun” sekä Juha Vainion säveltämän ja sanoittaman laulun ”Ääretön aava ympärilläin”. Esityksensä jälkeen Heikki Kiiski kertoi molempiin lauluihin liittyvän muistoja Karjalasta. Hän totesi, että Kiitoslaululla on yhteys siihen, että ensi kesänä tulee kuluneeksi 20 vuotta Pyhäjärven sankarihauta-alueen kunnostamisesta ja muistomerkin paljastustilaisuudesta. Siinä tilaisuudessa saattoi aistia, kuinka vuosikymmenten patoutunut tuska laukesi - vihdoin päästiin isän, veljen, puolison tai ystävän haudalle. Heikki Kiiski kuvasi tilannetta toteamalla: ”Satapäisen joukon läsnä ollessa Finlandia hymni alkoi soida. Suomen ja Venäjän liput saapuivat kunniavartioon. Tätä hetkeä tuskin kukaan unohtaa. Tässä tunnekuohussa lauloimme Rouvisen Leinon ja Viskarin Vilhon kanssa Veteraanin iltahuudon.” Juha Vainion laulu tuo puolestaan mieleen aavan Laatokan, jota hän on niin monet kerrat katsellut kotirannassa Vpl. Pyhäjärvellä. 

Päätössanoissaan Heikki Kiiski korosti Evakkoäiti-hankkeen tärkeyttä. Ensi vuonnahan tule kuluneeksi 70 vuotta neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen alkamisesta ja karjalaisten toisen evakkotaipaleen alkamisesta. Veteraanit, lotat, sotaorvot ja monet muut sodasta kärsineet ovat saaneet muistomerkin, mutta evakkoäitejä ei ole muistettu tällä tavoin ja he ovat muutenkin jääneet muiden varjoon, muiden kohtalotoverien saamaa kunnianosoituksen arvoa väheksymättä. Pidettiinkö äitien uhrimieltä ja jaksamista itsestään selvänä? Heikin sanoin: ” Nykyajan ihmisen on mahdotonta ymmärtää sitä fyysistä ja henkistä kärsimystä, minkä paineen alla päätökset täytyi äitien muutamassa hetkessä tehdä, kun lähtökäsky tuli. Vain se mukaan minkä jaksaa kantaa. Mihin vanhukset, sairaat, liikuntakyvyttömät, sylilapset, kotieläimet, koirat, kissat? Pääseekö naapurin heinäkärriin, hyvä Jumala, kuka meitä auttaa? Härkävaunut eivät olleet kaikilla mukavuuksilla varustettu, jatkuva pommitusvaara, välillä juna seis ja ihmiset ulos maastoon. Kun joskus ns. perille päästiin, usein sen ”äidin ja 5 lasta sinne tielle jättivät.” Jokaisella evakkoäidillä on oma selviytymistarina. Nämä kauhutarinat olemme äidiltä kuulleet, mutta emme ymmärrä, miten he ovat kestäneet.” Kaiken lisäksi monet evakkoäidit jäivät sotaleskiksi. Jos mies palasikin sodasta, häntä rasittivat usein sodan arvet henkisesti tai fyysisesti tai sekä että. Eväät elämän uudelleen aloittamiseksi olivat heikot. Tämä heijastui myös lapsiin, pian sodan jälkeen syntyneet karjalaisperheiden lapset saivat syntymälahjanaan evakon leiman. Lapset perivät vanhempiensa koti-ikävän ja kaipuun, mutta myös vahvan positiivisen tunnesiteen Karjalaan. Kun palataan äitien kantamaan taakkaan, venymiseen ja vastuun ottamiseen, heidän työnsä olisi ansainnut tulla huomatuksi jo aikoja sitten. Nyt alkaa olla myöhäistä, mutta ei kuitenkaan liian myöhäistä.

Hengellisen tilaisuuden lopuksi Vammalan Karjalaseuran puheenjohtaja Pertti Hakanen kiitti Huittisten Karjalaseuraa hyvin koskettavan ja hartaan tilaisuuden järjestämisestä. Tilaisuus toi hänellekin mieleen Vpl. Pyhäjärven, jonka maaperässä hänen omat karjalaiset juurensa ovat. Samalla hän ilmoitti, että perinne jatkuu ensi vuonna Sastamalassa Vammalan Karjalaseuran järjestämänä ja toivotti kaikki tervetulleiksi.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 1: Seurakunnan tervehdyksen esitti kappalainen Anneli Salenius

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 2:  Miia Paasikivi esitti kaksi tilaisuuden aiheeseen liittyvää herkän tunnelmallista laulua

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 3: Tilaisuuden juontajana toiminut Huittisten Karjalaseuran puheenjohtaja Heikki Kiiski osoitti olevansa monitaituri ja lauloi itse kaksi laulua, joilla oli ajatuksellinen yhteys Vpl. Pyhäjärveen. Säestäjänä toiminut Petri Kiiski lienee perinyt musikaalisuuden isältään.