TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2023

 

YLEISTÄ

Kulunut toimintakausi oli normaali, ilman edellisvuosien esteitä.

Piirinä osallistuimme ” Kenraalikiven”uusien laattojen kiinnitystilaisuuteen. Ahti Ojanen oli paikalla ja kertoi tilaisuuden olleen todella juhlallinen. Uudet kiinnitettävät, Vapaussodan ja Soittokuntien laatat.

Tammenlehvän Perinneliiton Keski-Suomen Perinneyhdistyksen perustamistilaisuuteen Peurungassa, osallistui allekirjoittajana piirimme puolesta Seija Jatkonen. Piirin edustajina olivat myös Jouni Reinikainen ja Helena Ojanen. Jouni Reinikainen oli myös Keski-Suomen Kiltapiirin edustajana ja allekirjoitti perustamisasiakirjan sen nimissä. Helena Ojanen sijaisti Ahti Ojasta, hänen ollessa estyneenä saapumasta tilaisuuteen.

 

KOKOUSTOIMINTA

Kevät-ja syyskokoukset pidettiin sääntöjen määräminä aikoina. Hallituksen kokouksia oli 3, sekä kaksi sähköpostikokousta. Hallitus piti yhteyttä myös puhelimella ja viestein.

Piirinhallitukseen kuuluivat kuluneella kaudella Seija Jatkonen puheenjohtajana

Taimo Tokkari varapuheenjohtajana, Kirsi Limatius sihteerinä. Hallituksen jäseninä ; Sylvi Hietanen, Pirjo Karetie, Pasi Kettunen, Pirjo Lahtinen, Hannu Loipponen, Leila Mäkelä, Ahti Ojanen, Heidi Pirttinen, Jouni Reinikainen, Marja-Liisa Taipale, Veikko Tarvainen sekä Pekka Vanhanen. Kari Leppänen oli

hallituksessa uuden sihteerin opastajana.

Seija Jatkonen kuului Liiton hallitukseen, Taimo Tokkari liittovaltuustoon varamiehenään Pekka Vanhanen. Pekka Vanhanen kuului myös sääntötyöryhmään sekä vaalivaliokuntaan. Jouni Reinikainen kuului Liiton tiedotustoimikuntaan. Kirsi Limatius Liiton perinnetoimikuntaan puheenjohtajana sekä Airi Kumpulainen jäsenenä.

 

LIITON MUUT TAPAHTUMAT

Karjalan Liiton tapahtumiin on osallistuttu seuratasolla mahdollisuuksien mukaan. Karjalan Liiton piirikierros oli erityinen tapahtuma piirissämme, koska järjestettiin samalla syyskokous ja paneelikeskustelu, aiheena ” Nykypäivän Karjalaisuus sekä Katja Tikan kirjoittama Liiton historiateos Politiikkaa ja piirakkaterapiaa”. Sali oli ääriään myöten täynnä tyytyväisiä kuulijoita n.130 h.

 

PIIRIN OMA TOIMINTA

Toimintamme ei ollut mainitavaa. Piirakkakisoja ei ollut, koska ei saatu toimivaa paikkaa jossa järjestää niitä. Kyykkäkisat jäivät myös pois. Pilkkikisat

järjestettiin Äänekoskella, kiitos siitä.

 

PERINNETOIMIKUNTA

Perinnetoimikunta pyrki aktivoimaan seuroissa tapahtuvaa perinne kasvatusta.

 

KULTTUURITOIMIKUNTA

Kulttuuritoimikunnassa oli hiljaista.

 

HENGELLINEN TOIMIKUNTA

Toimikunta järjesti Karjalaiset kinkerit Äänekoskella, sekä myös ”Sanan ja Sävelen”illan Äänekosken kirkossa. Seurat pitivät omia kirkkopyhiään vuoden aikana.

 

KYYKKÄ – JA URHEILUTOIMIKUNTA

Kyykkää on harjoiteltu Äänekoskella sekä Laukaassa. Karjalan Liiton hiihtomestaruuskilpailut järjestettiin Lievestuoreella ja tapahtuma oli hyvin järjestetty.

 

YHTEENVETO

Kuten edeltä voi päätellä, piirillämme ei ollut mitään suuria tapahtumia. Toivonkin että alkanut vuosi olisi tapahtumarikkaampi ja voisimme toimia jäsenistömme parhaaksi. Tulevana toimintakautena meidän tulee tulla näkyvämmäksi niin piiri-kuin seuratasolla, saadaksemme uusia, nuoria jäseniä. Emme tietenkään unohda keski-ikäisiä eikä eläkeläisiäkään, heistä löytyy hyvä toimintaresurssi.

 

Kirsi Limatius

sihteeri