Historiaa

Luovutetun Karjalan pitäjien historiaa

Kuvassa Vuoksi Antrean pitäjän Kuukaupin sillan kohdalla

Rajan taakse jäi 60 pitäjää, 3 kaupunkia ja 2 kauppalaa

Toisen maailmansodan jälkeen solmittiin Pariisin rauhansopimus vuonna 1947. Sopimuksessa vahvistettiin Moskovan välirauhansopimus vuodelta 1944. Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset. Luovutettuihin alueisiin kuuluivat luovutettu Karjala, Suomenlahden ulkosaaret, Sallan–Kuusamon alue ja Petsamo.

Suomi menetti Karjalan kolme kaupunkia, Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen sekä kaksi kauppalaa, Koiviston ja Lahdenpohjan.

Lisäksi Suomi luovutti kokonaan 39 maalaiskuntaa sekä osittain alueita 21 kunnasta. Karjalasta luovutetun alueen koko oli noin 24 700 neliökilometriä, noin kymmenesosa koko maan pinta-alasta.

Luovutetuilla alueilla oli 11 prosenttia kaikista Suomen asukkaista. Noin mittavan joukon sijoittaminen oli varsin suuri operaatio vielä sodan runtelemassa maassa. Sen Suomi toteutti kansainvälistä tunnustusta saaneena tavalla.

Kokonaan jouduttiin  luovuttamaan 39 pitäjää:

Antrea, Kivennapa, Rautu, Suursaari, Harlu, Koiviston mlk, Ruskeala, Terijoki, Heinjoki, Kuolemajärvi, Räisälä, Tytärsaari, Hiitola, Kurkijoki, Sakkola, Uusikirkko, Impilahti, Käkisalmen mlk, Salmi, Valkjärvi, Jaakkima, Lavansaari, Seiskari, Viipurin mlk., Johannes, Lumivaara, Soanlahti, Vuoksela, Kanneljärvi, Metsäpirtti, Sortavalan mlk, Vuoksenranta, Kaukola, Muolaa, Suistamo, Äyräpää, Kirvu,  Pyhäjärvi Vpl ja Suojärvi.         

Osittain alueitaan menettivät 5 pitäjää, joiden Suomen puolelle jääneet osat liitettiin naapurikuntiin: Jääski, Pälkjärvi, Vahviala, Korpiselkä ja Säkkijärvi                                  

16 pitäjää joutuivat luovuttamaan osan aluestaan ja jäivät itsenäisinä kuntina jatkamaan toimintaansa ja säilyttivät nimensä: Ilomantsi, Joutseno, Kitee, Lappee, Nuijamaa, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Saari, Simpele, Tohmajärvi, Uukuniemi, Vehkalahti, Virolahti, Värtsilä ja Ylämaa.

Luovutetut kaupungit: Käkisalmi, Sortavala ja Viipuri          

Luovutetut kauppalat: Koivisto, ja Lahdenpohja                                             

Muut kohteet : Laatokan saaret, Valamo ja Konevitsa

Menetettyjen pitäjien, kauppaloiden ja kaupunkien historiaa ja perinteitä vaalivat pitäjäyhdistykset, säätiöt ja muut yhteisöt kuten jo vuonna 1855 perustettu Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistys ry. 

Näiden yhdistysten yhdyssiteenä toimii Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto ry.

Kartta: Seppo Rapo